Warlord of Mars

By Edgar Rice Burroughs

Page 99

which my way led, and then he turned away from me
as I passed through and gently closed the door.

For an instant I paused, my ear close to the panel, to learn if he
had suspected aught, but as no sound of pursuit came from within
I wheeled and made my way along the new corridor, following the
rope, which I coiled and brought with me as I advanced.

But a short distance farther on I came to the rope's end at a point
where five corridors met. What was I to do? Which way should I
turn? I was nonplused.

A careful examination of the end of the rope revealed the fact that
it had been cleanly cut with some sharp instrument. This fact and
the words that had cautioned me that danger lay beyond the KNOTS
convinced me that the rope had been severed since my friend had
placed it as my guide, for I had but passed a single knot, whereas
there had evidently been two or more in the entire length of the
cord.

Now, indeed, was I in a pretty fix, for neither did I know which
avenue to follow nor when danger lay directly in my path; but there
was nothing else to be done than follow one of the corridors, for
I could gain nothing by remaining where I was.

So I chose the central opening, and passed on into its gloomy depths
with a prayer upon my lips.

The floor of the tunnel rose rapidly as I advanced, and a moment
later the way came to an abrupt end before a heavy door.

I could hear nothing beyond, and, with my accustomed rashness, pushed
the portal wide to step into a room filled with yellow warriors.

The first to see me opened his eyes wide in astonishment, and at
the same instant I felt the tingling sensation in my finger that
denoted the presence of a friend of the ring.

Then others saw me, and there was a concerted rush to lay hands upon
me, for these were all members of the palace guard--men familiar
with my face.

The first to reach me was the wearer of the mate to my strange
ring, and as he came close he whispered: "Surrender to me!" then
in a loud voice shouted: "You are my prisoner, white man," and
menaced me with his two weapons.

And so John Carter, Prince of Helium, meekly surrendered to a
single antagonist. The others now swarmed about us, asking many
questions, but I would not talk to them, and

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

Page 0
"Oh, ei yhtään mikään, rakkaani", vastasi kreivitär heikon hetkellisen punan värittäessä hänen jo hiukan rusoittavaa poskeansa.
Page 5
Hän oli pysähtynyt ja kohotti nyt aseen harkitsevasti Tarzanin rintaa kohti, vetäen liipasimesta.
Page 28
" "Hyvä on!" oli Tarzanin ainoa huomautus.
Page 42
sotaväkeä oli lähtenyt sinnepäin.
Page 48
Numa lepäsi nyt aivan litteänä maassa, kohottaen vain päätänsä.
Page 54
Hänestä ihminen oli kömpelö, hidasliikkeinen, puolustuskyvytön olento -- eikä Numa sellaisen edessä paljoa häikäillyt.
Page 59
"Taivaan kiitos, että olen nyt päässyt Rokoffista.
Page 63
"Sitä teidän olisi vaikea saada kellekään uskotelluksi joka teistä on jommankumman nähnyt.
Page 64
Istuen ensiluokan hytissään Paulvitshin kanssa hän sähisi ja noitui uhkaillen kostoista kauheimmalla.
Page 66
" "Tietenkin tämä on naurettavaa", myönsi tyttö.
Page 69
"En vielä", vastasi Jane ja lisäsi sitten omituisen irrallisesti: "Toivoisin Englannin olevan täältä miljoonan penikulman päässä.
Page 74
Jos hänen täytyi kuolla, kuoli hän mieluummin ponnistellessaan edes näön vuoksi itsensä pelastamiseksi.
Page 78
Hänen mieleensä muistui, että sivistynyt ihminen harvoin, jos koskaan, surmasi lähimmäistään ilman jotakin veruketta, olipa se sitten kuinkakin vähäinen.
Page 79
Kun hän ilmaisi toivomuksen tarkastaa yhtä näistä, irroitti omistajatar sen ja vaati merkkien avulla, että Tarzan ottaisi sen.
Page 96
" Hänen.
Page 97
Tuntikausia irvistelivät hänen vääntyneet ja kamalat kasvonsa pienen veneen perässä oleviin, kunnes Jane Porter ei enää kauemmin voinut sitä näkyä kestää.
Page 101
"Minä olen tulossa", kuiskasi venäläinen.
Page 121
Sitten hän otti vanhan, ukkosen runteleman puun onkalosta juuri saman lapion, jolla oli kaivanut esille professori Archimedes Q.
Page 129
" "Niin", vastasi hän; "en olisi voinut rakastaa Jane Porteria enemmän, vaikka hän olisi ollut oma sisareni".
Page 135
Senkö vuoksi, että muistivat edellisen pitkän ja työlään etsintänsä hyödyttömyyden, vai siksikö, että nähtyään apinamiehen keveän, keinuvan juoksun ja viime vauhdinponnistuksen, on vaikeata sanoa; mutta Tarzanin päästessä rajakallioita reunustavien matalain kukkulain juurella alkavaan metsään, kääntyivät he jälleen Opariin päin.