Warlord of Mars

By Edgar Rice Burroughs

Page 88

any in Okar. Quick,
guardsmen, to the pits with the black maniac who wishes to throw
his life away for a poor joke upon your ruler!"

"Hold!" cried Thurid, and springing forward before I could guess
his intention, he had grasped my beard and ripped the whole false
fabric from my face and head, revealing my smooth, tanned skin
beneath and my close-cropped black hair.

Instantly pandemonium reigned in the audience chamber of Salensus
Oll. Warriors pressed forward with drawn blades, thinking that I
might be contemplating the assassination of the Jeddak of Jeddaks;
while others, out of curiosity to see one whose name was familiar
from pole to pole, crowded behind their fellows.

As my identity was revealed I saw Dejah Thoris spring to her
feet--amazement writ large upon her face--and then through that
jam of armed men she forced her way before any could prevent. A
moment only and she was before me with outstretched arms and eyes
filled with the light of her great love.

"John Carter! John Carter!" she cried as I folded her to my breast,
and then of a sudden I knew why she had denied me in the garden
beneath the tower.

What a fool I had been! Expecting that she would penetrate the
marvelous disguise that had been wrought for me by the barber of
Marentina! She had not known me, that was all; and when she saw
the sign of love from a stranger she was offended and righteously
indignant. Indeed, but I had been a fool.

"And it was you," she cried, "who spoke to me from the tower! How
could I dream that my beloved Virginian lay behind that fierce
beard and that yellow skin?"

She had been wont to call me her Virginian as a term of endearment,
for she knew that I loved the sound of that beautiful name, made a
thousand times more beautiful and hallowed by her dear lips, and as
I heard it again after all those long years my eyes became dimmed
with tears and my voice choked with emotion.

But an instant did I crush that dear form to me ere Salensus Oll,
trembling with rage and jealousy, shouldered his way to us.

"Seize the man," he cried to his warriors, and a hundred ruthless
hands tore us apart.

Well it was for the nobles of the court of Okar that John Carter
had been disarmed. As it was, a dozen of them felt the weight of
my clenched fists, and I had fought my way half up the steps before
the throne

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

Page 2
Heti nousi pelaaja ja osoitti kreiviä sormellaan.
Page 11
Yhtä vähän olen unohtanut, että teidän uhrautuvan hoitonne avulla toivuin kauheista haavoista, jotka ne olivat minuun iskeneet.
Page 13
Ennenkuin hänen ensimmäisten huutojensa kaiku oli haihtunut, harppasi Tarzan jo portaita ylöspäin ja pimeäin käytäväin läpi hänen avukseen.
Page 18
"Olkaamme ystäviä!" Ja niin päättyi koko asia, paitsi että Tarzan tuli yleiseksi puheenaiheeksi poliisiasemalla ja kartutti ystäviensä lukua ainakin neljällä urhoollisella miehellä.
Page 24
Kuluu muutama minuutti selityksiin.
Page 30
Mutta Tarzan ei vieläkään liikahtanut kohottaakseen pistooliaan.
Page 32
Aamulla hänen oli palattava saamaan lisäohjeita, vaikka kenraali Rochére jo olikin aivan selvästi lausunut, että Tarzan saattoi valmistautua lähtemään Pariisista melkein määräämättömäksi ajaksi, mahdollisesti jo huomenna.
Page 40
"Olen pahoillani, että seurani tekee matkanne vaaranalaiseksi.
Page 49
liikahtanut.
Page 62
Mutta Lontooseen tultuaan Jane Porter ei ollut taipuvaisempi kuin Baltimoressakaan.
Page 64
Tahdoin vain sanoa teille, että teidän on pysyteltävä loitolla neiti Strongista.
Page 69
Neiti Strong hätkähti.
Page 83
Tarzan tiesi, että harvat sikäläiset heimot sitä koskaan yrittivätkään, ja se seikka, että hänen heimonsa oli siihen kyllin uljas, sai hänen rintansa paisumaan ylpeydestä -- hän kun jo alkoi pitää itseään tähän pieneen yhteiskuntaan kuuluvana.
Page 88
Kun neekeri oli lähettänyt kuolonkyyhkysensä, hän vetäytyi aina valitsemansa puun rungon suojaan eikä tähdännyt enää, kunnes valpas silmä oli havainnut, että kukaan ei katsellut hänen puutansa kohti.
Page 111
" Mutta neitonen ei tahtonut sitä sallia ja sai hänet vihdoin suostutelluksi seuraamaan itseänsä sanomalla, että he olivat jo viipyneet holvissa liian kauan voidakseen välttää epäluuloa kohdistumasta häneen, ylipapittareen, vaikka palaisivatkin temppeliin.
Page 115
Nälästä raivoisa Numa oli jo aikoja sitten oppinut käsittämään, että saalista etsiessä ei tullut karjua eikä ulista, mutta nyt kun saalis oli yhtä varmasti hänen, kuin jos jo olisi tuntenut pehmeätä lihaa mahtavan käpälänsä alla, avasi se laajan kitansa ja päästi ilmoille kauan hillityn raivonsa sarjalla karjahduksia, jotka vapisuttivat ilmaa.
Page 123
Toisinaan, kun hän kompastui ja kaatui, töykkäsi ja potkaisi häntä lähin noista kauheista miehistä.
Page 129
" "Jollei se olisi niin haikean surullista, olisi se naurettavaa", sanoi neiti alakuloisesti.
Page 135
"Palaat tajuihisi!" "Niin, Apinain Tarzan", vastasi tyttö, ja ensi kertaa kuukauden aikaan valaisi rauhan ja onnen hymy hänen kasvojansa.
Page 139
He syytivät häpeilevälle apinamiehelle ylistyksiään ja osoittivat hänelle sellaista huomaavaisuutta, että hän toivoi jälleen olevansa apinain amfiteatterissa.