Thuvia, Maid of Mars

By Edgar Rice Burroughs

Page 86

which his
protestations of love had been received. He went cold and then hot
to the memory of it. His compunctions cooled as the self-satisfaction
of a near revenge crowded out the finer instincts that had for
a moment asserted themselves--the good that he had inherited from
the slave woman was once again submerged in the bad blood that had
come down to him from his royal sire; as, in the end, it always
was.

A cold smile supplanted the terror that had dilated his eyes. He
turned his steps toward the tower. He would see her before he set
out upon the journey that was to blind his father to the fact that
the girl was already in Dusar.

Quietly he passed in through the secret way, ascending a spiral
runway to the apartment in which the Princess of Ptarth was immured.

As he entered the room he saw the girl leaning upon the sill of
the east casement, gazing out across the roof tops of Dusar toward
distant Ptarth. He hated Ptarth. The thought of it filled him
with rage. Why not finish her now and have it done with?

At the sound of his step she turned quickly toward him. Ah, how
beautiful she was! His sudden determination faded beneath the
glorious light of her wondrous beauty. He would wait until he had
returned from his little journey of deception--maybe there might
be some other way then. Some other hand to strike the blow--with
that face, with those eyes before him, he could never do it. Of
that he was positive. He had always gloried in the cruelty of his
nature, but, Issus! he was not that cruel. No, another must be
found--one whom he could trust.

He was still looking at her as she stood there before him meeting
his gaze steadily and unafraid. He felt the hot passion of his
love mounting higher and higher.

Why not sue once more? If she would relent, all might yet be
well. Even if his father could not be persuaded, they could fly
to Ptarth, laying all the blame of the knavery and intrigue that
had thrown four great nations into war, upon the shoulders of Nutus.
And who was there that would doubt the justice of the charge?

"Thuvia," he said, "I come once again, for the last time, to lay
my heart at your feet. Ptarth and Kaol and Dusar are battling with
Helium because of you. Wed me, Thuvia, and all may yet

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

Page 0
"Kuinka?" kysyi kreivi kääntyen nuorta puolisoaan kohti.
Page 32
Tarzan tapasi kreivin häntä odottelemassa, sai hyvin miellyttävän vastaanoton, ja herra de Coude onnitteli häntä siitä, että hän taas jo oli jalkeilla.
Page 35
Olisi parempi heti lähteä, herra.
Page 37
Parkaisten horjahti mies takanaan olevien päälle.
Page 40
" "Sitten odottaa Abdul vieressäsi", vastasi nuori arabialainen, jota mitkään uhkaukset tai käskyt eivät saaneet luopumaan päätöksestään.
Page 42
Sitten hän lähti rakennuksesta toisen oven kautta.
Page 44
Mutta hänen lauseensa osoittivat ystävällistä mielenkiintoa teihin.
Page 51
"Kerran jokaisesta solvauksestasi minua kohtaan.
Page 58
"Ensi kerralla minä tapan teidät.
Page 61
Sitten tuli kysymys: Vaatiiko Tarzan oikeuksiaan? Apinaihminen oli tiennyt sähkösanoman sisällön jo ennenkuin hän tyynesti kielsi tuntevansa sukuperäänsä! Hän oli myöntänyt, että Kaala, naarasapina, oli hänen äitinsä! Olikohan hän tehnyt sen rakkaudesta Jane Porteriin? Ei ollut muuta järkevältä näyttävää selitystä.
Page 63
Seuraavat päivät kuluivat yksitoikkoisesti.
Page 72
" Omistajan tyyni, matala ääni rauhoitti suuressa määrin koko seuruetta, ja tuossa tuokiossa puuhasivat kaikki niiden velvollisuuksien täyttämisessä, joihin hän oli heitä kehoittanut.
Page 84
Busuli ei ollut nähnyt millä tavoin hänet pelastettiin, mutta vanha päällikkö Waziri oli sen nähnyt ja jotkut muut sotureista, ja he tervehtivät riemuiten Tarzania kerääntyessään hänen ja hänen kaatamansa otuksen ympärille.
Page 85
Paljoa en kuullut, sillä minä juoksin nopeasti tieheni.
Page 93
Karatkaa julmien isäntienne kimppuun ja surmatkaa heidät! Teillä on pyssyjä -- miksi ette niitä käytä.
Page 95
Äärettömän yksinäisyyden ja avuttomuuden tunne, jonka aution valtameren laaja ulappa hänessä herätti, oli niin lannistava, että heti alusta ei tulevaisuuden mietiskely välähdyttänyt hänelle pienintäkään toivon sädettä.
Page 100
"Nyt menen hänen viereensä ja viivyn hänen luonaan siihen asti kun aika tulee.
Page 110
Vähitellen on voimamme, sivistyksemme, älymme ja lukumäärämme huvennut, kunnes nyt olemme vain pieni villien apinain heimo.
Page 129
Hän oli ollut paljon tämän Marylandin kauniin tyttären kanssa _Lady Alicen_ haaksirikon jälkeen ja vastikään tehnyt sen.
Page 130
Clayton kuoli samaan kuumeeseen vain muutama päivä sitten.