The Son of Tarzan

By Edgar Rice Burroughs

Page 173

way through the dense
underbrush, riding stooped low over his horse's neck, or often he
dismounted where the low branches swept too close to earth to permit
him to remain in the saddle. The black was taking him the shortest
way, which was no way at all for a horseman, and after the first day's
march the young Englishman was forced to abandon his mount, and follow
his nimble guide entirely on foot.

During the long hours of marching the Hon. Morison had much time to
devote to thought, and as he pictured the probable fate of Meriem at
the hands of the Swede his rage against the man became the greater.
But presently there came to him a realization of the fact that his own
base plans had led the girl into this terrible predicament, and that
even had she escaped "Hanson" she would have found but little better
deserts awaiting her with him.

There came too, the realization that Meriem was infinitely more
precious to him than he had imagined. For the first time he commenced
to compare her with other women of his acquaintance--women of birth and
position--and almost to his surprise--he discovered that the young Arab
girl suffered less than they by the comparison. And then from hating
"Hanson" he came to look upon himself with hate and loathing--to see
himself and his perfidious act in all their contemptible hideousness.

Thus, in the crucible of shame amidst the white heat of naked truths,
the passion that the man had felt for the girl he had considered his
social inferior was transmuted into love. And as he staggered on there
burned within him beside his newborn love another great passion--the
passion of hate urging him on to the consummation of revenge.

A creature of ease and luxury, he had never been subjected to the
hardships and tortures which now were his constant companionship, yet,
his clothing torn, his flesh scratched and bleeding, he urged the black
to greater speed, though with every dozen steps he himself fell from
exhaustion.

It was revenge which kept him going--that and a feeling that in his
suffering he was partially expiating the great wrong he had done the
girl he loved--for hope of saving her from the fate into which he had
trapped her had never existed. "Too late! Too late!" was the dismal
accompaniment of thought to which he marched. "Too late! Too late to
save; but not too late to avenge!" That kept him up.

Only when it became too dark to see would he permit of

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 5
Minä teen voitavani vain omaksi pelastukseksemme, kunnes pääsemme tästä turvaan.
Page 8
Mutta laupias kaitselmus esti häntä ennakolta näkemästä kauheaa todellisuutta, joka odotti heitä synkän salon armottomissa pimennoissa.
Page 15
Säikähdyksestä kiljaisten Kaala riensi päistikkaa sen luo eikä enää ajatellut vaarallista Kertshakia.
Page 19
Tätä vikaa hän yritti korjata sivelemällä itseään kiireestä kantapäähän mudalla, mutta se kuivui pian ja heltisi.
Page 22
Lapsellisessa mielessään hän kuvitteli, että siellä oli kummallisia olentoja, ja sisäänpääsyn mahdottomuus kiihoitti monin kerroin hänen haluaan tunkeutua sinne.
Page 36
Hän kiiruhti eteenpäin keihäs valmiina heittoon.
Page 37
Hän ei ollut koskaan tuntenut muuta äitiä, ja siksi Kaala sai vaikkakin sanattomasti kaiken sen, mikä olisi kuulunut kauniille ja rakastettavalle lady Alicelle, jos tämä olisi elänyt.
Page 42
Lopuksi astui majaan eräs vanha mies, jolla oli monia metallikoristuksia käsivarressa ja jaloissa ja ihmisluurankojen sormista tehdyt ketjut rinnassa.
Page 43
Ylpeydestä paisuvin rinnoin hän kertoi kuninkaallisista seikkailuistaan ja näytteli saalistaan.
Page 45
Hiljaa laskeutui notkea nuorukainen kylän raitin päähän ja kahmaisi haltuunsa nuolet -- tällä kertaa kaikki, sillä hän oli tuonut mukanaan niinikuituja, joilla sai sidotuksi ne yhteen.
Page 51
Mutta kun apina vihdoin älysi, että vastustaja oli päässyt sellaiseen asentoon, jossa häntä vastaan ei voinut käyttää hampaita eikä nyrkkejä, heittäytyi hän maahan niin rajusti, että Tarzanilla oli täysi työ pitää kiinni kierivästä ja riuhtovasta pedosta ja ennenkuin hän oli ehtinyt kertaakaan iskeä lensi puukko hänen kädestään eläimen hurjasti tärähtäessä maata vasten, ja silloin Tarzan huomasi olevansa aseeton.
Page 61
Jane Porteria.
Page 68
Siellä oli Apinain Tarzan virnistellen katselemassa merkillistä leskisilläoloa.
Page 76
Silloin hän kapusi puiden alimmille oksille ja saapui neljännestunnin kuluttua sille apinain kokouspaikalle, missä he pitivät neuvottelujaan tai viettivät kaameita tappojuhliaan.
Page 93
Sitten hän kohautti hartioitaan, otti valokuvan, kääri sen huolellisesti lehtiin ja pani takaisin nuolikotelonsa pohjalle.
Page 106
Outo mies kyyristyi, konttasi telttaan haavoitetun upseerin viereen ja laski viileän käden hänen otsalleen.
Page 109
Siltä minusta tuntuu.
Page 111
Minä ajattelen nyt lähinnä hänen raakaa voimaansa ja afrikkalaisia aseitaan.
Page 112
" "Minä en moiti sinua vähääkään, Esmeralda", sanoi Clayton, "ja siinä on todellakin perää, mitä sanoit noista yksinäisyyden äänistä.
Page 137
sinne villiin viidakkoon?" "Minä synnyin siellä", virkkoi Tarzan tyynesti.