The Son of Tarzan

By Edgar Rice Burroughs

Page 122

in his prime--else he had been
no longer king--growled ferociously. The forest echoed to his lusty
challenges. The little baboons clutched fearfully at their mothers'
hairy necks. The bulls, electrified, leaped high in air and took up
the roaring challenge of their king. The din was terrific.

Korak came close to the king and shouted in his ear, "Come." Then he
started off through the forest toward the plain that they must cross on
their long journey back to the village of Kovudoo, the Gomangani. The
king, still roaring and shrieking, wheeled and followed him. In their
wake came the handful of low country baboons and the thousands of the
hill clan--savage, wiry, dog-like creatures, athirst for blood.

And so they came, upon the second day, to the village of Kovudoo. It
was mid-afternoon. The village was sunk in the quiet of the great
equatorial sun-heat. The mighty herd traveled quietly now. Beneath
the thousands of padded feet the forest gave forth no greater sound
than might have been produced by the increased soughing of a stronger
breeze through the leafy branches of the trees.

Korak and the two kings were in the lead. Close beside the village
they halted until the stragglers had closed up. Now utter silence
reigned. Korak, creeping stealthily, entered the tree that overhung
the palisade. He glanced behind him. The pack were close upon his
heels. The time had come. He had warned them continuously during the
long march that no harm must befall the white she who lay a prisoner
within the village. All others were their legitimate prey. Then,
raising his face toward the sky, he gave voice to a single cry. It was
the signal.

In response three thousand hairy bulls leaped screaming and barking
into the village of the terrified blacks. Warriors poured from every
hut. Mothers gathered their babies in their arms and fled toward the
gates as they saw the horrid horde pouring into the village street.
Kovudoo marshaled his fighting men about him and, leaping and yelling
to arouse their courage, offered a bristling, spear tipped front to the
charging horde.

Korak, as he had led the march, led the charge. The blacks were struck
with horror and dismay at the sight of this white-skinned youth at the
head of a pack of hideous baboons. For an instant they held their
ground, hurling their spears once at the advancing multitude; but
before they could fit arrows to their bows they wavered,

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 17
Vihdoin hän pysähtyi pyssyn eteen ja kurotti hitaasti valtavan kätensä, kunnes se oli koskemaisillaan kiiltävää putkea; mutta samassa hän taas peräytyi ja jatkoi kiireistä marssiaan.
Page 19
Ja päivä päivältä hänen voimansa karttuivat.
Page 23
Hän ei tiennyt, mitä ne olivat, eikä hänellä ollut sanoja niiden olemusta ilmaistakseen.
Page 26
Tämä huolehtiva apina oli tuskin syönyt kylliksi pysyäkseen hengissä sinä aikana, jolloin Tarzan oli ollut huonoimmillaan, ja siksi hän olikin enää vain varjo entisestään.
Page 42
Hän kokosi nuolia niin paljon kuin jaksoi kantaa kainalossaan, potkaisi kiehuvan padan nurin ja katosi puun lehvien peittoon samassa hetkessä, kun ensimmäinen palaavista asukkaista astui esille aitauksen portista.
Page 46
Nopeasti hän veti esiin jousensa, sovitti siihen hyvin valmistetun nuolen, ja kun Sabor hyökkäsi, lensi sitä vastaan jo puolitiessä terävä kärki.
Page 65
Silloin hän pidätti henkeään nähdessään allaan hirvittävät kuilut, sillä Tarzan valitsi aina mukavimman tien, joka usein oli muutamia kymmeniä metrejä maanpinnan yläpuolella.
Page 87
Tytön hengitys oli lämmittänyt hänen poskiaan ja huuliaan ja sytyttänyt uuden hehkun hänen rinnassaan.
Page 95
"Riennä, Esmeralda!" huusi hän.
Page 98
Kesti kuitenkin jonkun aikaa, ennen kuin juhla voitiin aloittaa, sillä ensin piti odottaa niiden soturien paluuta, jotka olivat joutuneet taisteluun valkonahkojen kanssa.
Page 102
Luutnantti Charpentier, joka komensi joukkoa, lähetti osan miehistään viidakon läpi kylän vastakkaiselle puolelle.
Page 106
Outo mies kyyristyi, konttasi telttaan haavoitetun upseerin viereen ja laski viileän käden hänen otsalleen.
Page 107
mitä tästä piti ajatella.
Page 109
Hän tunsi monta kapinetta risteilijältä -- kenttäuunin, muutamia keittokaluja, kiväärin, ammuksia, säilykkeitä, huopapeittoja, kaksi tuolia, riippumaton sekä useita kirjoja ja aikakauslehtiä, enimmäkseen amerikkalaisia.
Page 111
kyllä, kapteeni, mutta he eivät sanoneet, että hän oli kuollut, ja mitä taas tulee siihen, että heillä oli hänen vaatteitaan ja varustuksiaan, niin ei ainoastaan villeillä, vaan paljon sivistyneemmilläkin on tapana ryöstää vankinsa putipuhtaaksi, vaikkeivät aikoisikaan heitä tappaa.
Page 112
" "Te ette niin ihmettelisi, että puolustan häntä", vastasi tyttö, "jos olisitte niinkuin minä nähnyt hänen taistelevan hirveän ison, karvaisen pedon kanssa minua suojellakseen.
Page 113
"Poissa? Se ei voi olla mahdollista.
Page 128
.
Page 132
Samassa ryntäsi Robert Canler huoneeseen.
Page 137
".