The Son of Tarzan

By Edgar Rice Burroughs

Page 1

Kincaid, and in his terror
lest Tarzan pursue and capture him he had stumbled on deep into the
jungle, only to fall at last into the hands of one of the savage
cannibal tribes that had felt the weight of Rokoff's evil temper and
cruel brutality. Some strange whim of the chief of this tribe saved
Paulvitch from death only to plunge him into a life of misery and
torture. For ten years he had been the butt of the village, beaten and
stoned by the women and children, cut and slashed and disfigured by the
warriors; a victim of often recurring fevers of the most malignant
variety. Yet he did not die. Smallpox laid its hideous clutches upon
him; leaving him unspeakably branded with its repulsive marks. Between
it and the attentions of the tribe the countenance of Alexis Paulvitch
was so altered that his own mother could not have recognized in the
pitiful mask he called his face a single familiar feature. A few
scraggly, yellow-white locks had supplanted the thick, dark hair that
had covered his head. His limbs were bent and twisted, he walked with
a shuffling, unsteady gait, his body doubled forward. His teeth were
gone--knocked out by his savage masters. Even his mentality was but a
sorry mockery of what it once had been.

They took him aboard the Marjorie W., and there they fed and nursed
him. He gained a little in strength; but his appearance never altered
for the better--a human derelict, battered and wrecked, they had found
him; a human derelict, battered and wrecked, he would remain until
death claimed him. Though still in his thirties, Alexis Paulvitch
could easily have passed for eighty. Inscrutable Nature had demanded
of the accomplice a greater penalty than his principal had paid.

In the mind of Alexis Paulvitch there lingered no thoughts of
revenge--only a dull hatred of the man whom he and Rokoff had tried to
break, and failed. There was hatred, too, of the memory of Rokoff, for
Rokoff had led him into the horrors he had undergone. There was hatred
of the police of a score of cities from which he had had to flee.
There was hatred of law, hatred of order, hatred of everything. Every
moment of the man's waking life was filled with morbid thought of
hatred--he had become mentally as he was physically in outward
appearance, the personification of the blighting emotion of Hate. He
had little or nothing to do with the men who had

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 25
Kiljahtaen Kaala riensi Tarzanin luo, nosti hänet syliinsä ja kuunteli, vieläkö poika-raukassa oli elonmerkkiä.
Page 26
Vain Kaalaa hän mielellään piti luonaan, mutta nyt, kun hän jo oli parantumassa, sai kasvatusäiti poistua pitemmillekin retkille ruuanhakuun.
Page 39
Höyhenisen päähineen hän myös anasti ja oli nyt valmis käymään käsiksi saaliiseensa, sillä hänellä oli nälkä, ja tässä oli lihaa, tapettu otus, jota hänen oli viidakon kirjoittamattomien lakien mukaan.
Page 44
Nyt he olivat sitoneet uhri-paran korkeaan paaluun kylän keskellä, Mbongan majan edustalla, ja sitten soturit alkoivat hänen ympärillään tanssia ja rääkyä, väläytellen puukkoja ja uhkaillen keihäillä.
Page 61
Peto mateli vatsallaan hitaasti eteenpäin.
Page 66
Piesten ilmaa ja maata Sabor riuhtoi ja tempoili päästäkseen vapaaksi oudosta ahdistajastaan, mutta yhä kireämmäksi kävi rautainen ote, joka pakotti sen päätä vääntymään keltaisenruskeaa rintaa kohti.
Page 71
" "Hänen.
Page 72
Seuraavana toimena oli saattaa maja asuttavaan kuntoon, ja siksi päätettiin heti poistaa hirveät muistot siitä murhenäytelmästä, joka siellä oli jolloinkin menneinä päivinä tapahtunut.
Page 73
Mutta sen hän käsitti hyvinkin, miksi hän oli estänyt Saborin raatelemasta vieraan tytön hentoa ruumista.
Page 75
Ahaa, kyllä he tahtovat sen.
Page 78
Tuuli ajeli heitä sinne tänne kahden kuukauden aikana, kunnes he kuolemansairaina keripukista, nälästä ja janosta olivat joutuneet eräälle pienelle saarelle.
Page 87
Jane Porterille oli tämän jumalaisen miehen ilmestys kuin sanansaattaja ylhäältä.
Page 91
Hän olisi toivonut voivansa kysyä sitä tytöltä, mutta sitten hän tajusi, että tämä oli jo vastannut, kun oli ponnistellut päästäkseen vapaaksi ja työntänyt hänet luotaan.
Page 98
kuin metsän pedot.
Page 103
Ensin aiottiin polttaa kylä, mutta siitä ajatuksesta luovuttiin, ja vangit saivat jäädä kotikyläänsä itkemään ja valittamaan, kuitenkin katto yllään ja aitaus turvanaan viidakon petoja vastaan.
Page 106
" D'Arnot ei tiennyt,.
Page 110
Emme ole hävittäneet täällä mitään, vaan päinvastoin jättäneet tänne muutamia esineitä, jotka voivat lisätä mukavuuttanne ja turvallisuuttanne yksinäisyydessä.
Page 117
Yksin minä kuljenkin paljon nopeammin.
Page 123
Kantajani sanoivat sitä urosapinan huudoksi, kun se on tappanut otuksen.
Page 134
" "Ette käsitä, mitä te olette tehnyt", sanoi professori.