The Return of Tarzan

By Edgar Rice Burroughs

Page 73

rope, his knife, or his bare hands. Instinctively
he wished that he had his arrows and his knife--he would have felt
surer with them.

Numa was lying quite flat upon the ground now, presenting only his
head. Tarzan would have preferred to fire a little from one side, for
he knew what terrific damage the lion could do if he lived two minutes,
or even a minute after he was hit. The horse stood trembling in terror
at Tarzan's back. The ape-man took a cautious step to one side--Numa
but followed him with his eyes. Another step he took, and then
another. Numa had not moved. Now he could aim at a point between the
eye and the ear.

His finger tightened upon the trigger, and as he fired Numa sprang. At
the same instant the terrified horse made a last frantic effort to
escape--the tether parted, and he went careening down the canon toward
the desert.

No ordinary man could have escaped those frightful claws when Numa
sprang from so short a distance, but Tarzan was no ordinary man. From
earliest childhood his muscles had been trained by the fierce
exigencies of his existence to act with the rapidity of thought. As
quick as was EL ADREA, Tarzan of the Apes was quicker, and so the great
beast crashed against a tree where he had expected to feel the soft
flesh of man, while Tarzan, a couple of paces to the right, pumped
another bullet into him that brought him clawing and roaring to his
side.

Twice more Tarzan fired in quick succession, and then EL ADREA lay
still and roared no more. It was no longer Monsieur Jean Tarzan; it
was Tarzan of the Apes that put a savage foot upon the body of his
savage kill, and, raising his face to the full moon, lifted his mighty
voice in the weird and terrible challenge of his kind--a bull ape had
made his kill. And the wild things in the wild mountains stopped in
their hunting, and trembled at this new and awful voice, while down in
the desert the children of the wilderness came out of their goatskin
tents and looked toward the mountains, wondering what new and savage
scourge had come to devastate their flocks.

A half mile from the valley in which Tarzan stood, a score of
white-robed figures, bearing long, wicked-looking guns, halted at the
sound, and looked at one another with questioning eyes. But presently,
as it was not repeated, they took up their silent, stealthy way

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 2
Muu päällystö oli jäykkiä, sivistymättömiä miehiä, eikä suurestikaan yläpuolella komentamaansa miehistöä, ja he olivat mielissään, kun ei tarvinnut seurustella.
Page 6
"Ainakin menen pyytämään sitä heiltä", lisäsi hän.
Page 8
Ikäänkuin itsekin peläten samaa kuin Clayton, Musta Mikko seurasi heitä maihin ja jätti heidät viimeisenä, sitten kun veneet -- miesten täytettyä laivan tynnyrit raikkaalla vedellä -- työnnettiin rannasta ja lähdettiin soutamaan takaisin Fuwaldaa kohti.
Page 9
Hän avasi sen laatikon, jossa olivat hänen pyssynsä ja ammuksensa, jotta he molemmat työskennellessään olisivat aseistettuja mahdollisten hyökkäysten varalta, ja sitten he yhdessä etsivät paikkaa, missä nukkuisivat ensi yönsä.
Page 14
Viimeinen muistiinpano hänen päiväkirjassaan on tehty lady Alicen kuoleman jälkeisenä aamuna.
Page 16
Sisällä he näkivät merkillisen valkoisen apina kumartuneena pöydän yli, nojaten päätään käsiinsä.
Page 21
Vaikka leijona oli voimakkaampi ja taistelukykyisempi kuin apinat, ei sillä kuitenkaan ollut halua tavata näitä raivostuneita täysikasvuisia, vaan vihaisesti muristen se katosi nopeasti viidakkoon.
Page 23
Vihdoin hän sattui tekemään oikean tempun ja ovi ponnahti narahtaen auki hänen kummastuneitten silmiensä edessä.
Page 35
Kulkueen kokoonpanosta ilmeni, että he paljon enemmän pelkäsivät hyökkäystä takaapäin kuin niitä vihollisia, jotka voisivat vaania heidän edellään.
Page 41
toivat kuoleman.
Page 54
Sitten oli Mirandon kauhunhuuto saanut heidät katsomaan taakseen, ja he olivat nähneet mitä kamalimman näyn: kumppanin ruumis kohosi puihin, hänen kätensä ja jalkansa huitoivat ilmaa ja kieli riippui avoimesta suusta.
Page 57
Esmeralda, neekerinainen, erotteli emäntänsä tavaroita majan luo kasatusta mytty- ja laatikkoröykkiöstä, ja neiti Porter oli juuri aikonut seurata Claytonia, kun jokin saattoi hänet taas kääntymään merimiehiin päin.
Page 68
" Tarttuen professorin käsivarteen herra Philander läksi siihen suuntaan, joka nopeammin veisi niin kauas kuin suinkin leijonasta.
Page 81
Valkoinen hän on ja ruskettunut, voimakas kuin villi elefantti, notkea kuin apina ja peloton kuin leijona.
Page 91
Mutta voisiko Tarzan seurata eläinten lakeja? Eikö hän ollut ihminen? Kuinka ihmiset tässä tapauksessa menettelivät? Hän joutui ymmälle, sillä hän ei tietänyt.
Page 94
Sitten tulivat muistot hitaasti hänen mieleensä yksitellen -- ja samalla myös valtava kiitollisuuden tunne siitä, että hän oli pelastunut kauheasta vaarasta.
Page 100
Kun pieni retkikunta tuli esiin viidakosta, oli Jane Porter ensimmäinen olento, jonka professori Porter ja Cecil Clayton näkivät majan ovella.
Page 110
Kunnioittaen W:m Cecil Clayton.
Page 122
" "Ei", vastasi toinen.
Page 126
En tiedä välittääkö Jane hänestä, mutta onhan hänellä komea arvonimi, ja sitäpaitsi hänen sanotaan isältään perineen melko suuren omaisuuden.