The Return of Tarzan

By Edgar Rice Burroughs

Page 13

think that ever again will
you, at least, annoy me," and there came a moment's silence in which
Tarzan could imagine the woman leaning toward the scoundrel and
whispering the thing she had hinted at into his ear. Only a moment of
silence, and then a startled oath from the man--the scuffling of
feet--a woman's scream--and silence.

But scarcely had the cry ceased before the ape-man had leaped from his
hiding-place. Rokoff started to run, but Tarzan grasped him by the
collar and dragged him back. Neither spoke, for both felt
instinctively that murder was being done in that room, and Tarzan was
confident that Rokoff had had no intention that his confederate should
go that far--he felt that the man's aims were deeper than that--deeper
and even more sinister than brutal, cold-blooded murder. Without
hesitating to question those within, the ape-man threw his giant
shoulder against the frail panel, and in a shower of splintered wood he
entered the cabin, dragging Rokoff after him. Before him, on a couch,
the woman lay, and on top of her was Paulvitch, his fingers gripping
the fair throat, while his victim's hands beat futilely at his face,
tearing desperately at the cruel fingers that were forcing the life
from her.

The noise of his entrance brought Paulvitch to his feet, where he stood
glowering menacingly at Tarzan. The girl rose falteringly to a sitting
posture upon the couch. One hand was at her throat, and her breath
came in little gasps. Although disheveled and very pale, Tarzan
recognized her as the young woman whom he had caught staring at him on
deck earlier in the day.

"What is the meaning of this?" said Tarzan, turning to Rokoff, whom he
intuitively singled out as the instigator of the outrage. The man
remained silent, scowling. "Touch the button, please," continued the
ape-man; "we will have one of the ship's officers here--this affair has
gone quite far enough."

"No, no," cried the girl, coming suddenly to her feet. "Please do not
do that. I am sure that there was no real intention to harm me. I
angered this person, and he lost control of himself, that is all. I
would not care to have the matter go further, please, monsieur," and
there was such a note of pleading in her voice that Tarzan could not
press the matter, though his better judgment warned him that there was
something afoot here of which the proper authorities should be made
cognizant.

"You wish me to do nothing, then, in the matter?" he

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 3
Mitä hän voisi hänen majesteettinsa laivaa komentavalle upseerille esittää syyksi siihen, että halusi palata sinne, mistä päin äsken oli tullut! Entä jos hän kertoisi heille, että päälliköt olivat raa'asti kohdelleet kahta uppiniskaista merimiestä! He vain nauraisivat partaansa ja epäilisivät, että syynä hänen haluunsa päästä laivalta ei voinut olla muu kuin pelkuruus.
Page 24
Ennen lähtöään hän huomasi metsästyspuukon lojuvan lattialla, jonne hän oli sen viskannut; nyt hän otti sen käteensä ja vei mukaansa näyttääkseen sitä tovereilleen.
Page 35
Näin hän siis kahdeksantoista vanhana oli nuori englantilainen loordi, joka ei osannut puhua englantia, mutta joka kuitenkin luki ja kirjoitti äidinkieltänsä.
Page 36
Se oli huono heitto.
Page 37
Saavuttuaan paikalle hän näki koko heimon olevan koolla kiihkeästi lörpöttelemässä hänen surmatun kasvatusäitinsä ruumiin ympärillä.
Page 51
ehdoin tahdoin osoittaa röyhkeyttä vihaamalleen päällikölle.
Page 61
Sitten pensaikosta kuuluva kahina ilmaisi hänelle, että takaa hiipi joku.
Page 70
Philanderin yhä liikkumattomaan hahmoon sanoi: "No no, herra Philander, ei nyt sovi loikoa ja kuhnailla.
Page 77
Vihdoin hän kuuli sellaista säännöllistä hengitystä, joka ilmaisee nukuksissa oloa.
Page 93
Tämä villi-ihminen oli vain löytänyt sen rannikon majasta.
Page 96
"Esmeralda! Esmeralda!" kirkui hän.
Page 97
päässyt hänestä noin satakunta metriä edelle, kun hänet äkkiä piiritti puolitusinaa mustaa soturia.
Page 100
Oli jo myöhä iltapäivä, kun uupuneet miehet vihdoin pääsivät ranta-aukealle, mutta kahdelle heistä toi paluu niin suuren ilon, että samassa hetkessä kaikki heidän kärsimyksensä ja huolensa unohtuivat.
Page 109
Jos olet ihminen, niin palaat suojelemaan omaa vertasi.
Page 113
" "Se sopii mainiosti, herra professori.
Page 115
Ennenkuin matkustan pois, sallikaa minun yhtyä herra Claytonin lausumiin kiitoksiin siitä, että olette antanut majanne käytettäväksemme.
Page 117
lähdette, niin minä myös.
Page 124
Sitten hän kaatoi vähän mustetta lasille ja tasoitti sitä lieriöllä, kunnes lasin koko pinnalla oli ohut kerros painomustetta.
Page 126
"Mutta minä en ymmärrä", jatkoi Canler, "mitä Jane oikein tarkoittaa.
Page 134
" Clayton, joka oli lähtenyt huoneesta hetkistä myöhemmin kuin Canler, palasi nyt.