The Outlaw of Torn

By Edgar Rice Burroughs

Page 90

to a cold, hard
line, and the eyes of the man narrow to mere slits, and her woman's
intuition read the death warrant of the King's officer ere the sword of
the outlaw buried itself in his heart.

The other members of the two bodies of royalist soldiers had sat
spellbound as they watched the battle, but now, as their leader's corpse
rolled from the saddle, they spurred furiously in upon De Conde and his
little party.

The Baron's men put up a noble fight, but the odds were heavy and even
with the mighty arm of Norman of Torn upon their side the outcome was
apparent from the first.

Five swords were flashing about the outlaw, but his blade was equal to
the thrust and one after another of his assailants crumpled up in their
saddles as his leaping point found their vitals.

Nearly all of the Baron's men were down, when one, an old servitor,
spurred to the side of Joan de Tany and Mary de Stutevill.

"Come, my ladies," he cried, "quick and you may escape. They be so busy
with the battle that they will never notice."

"Take the Lady Mary, John," cried Joan, "I brought Roger de Conde to
this pass against the advice of all and I remain with him to the end."

"But, My Lady--" cried John.

"But nothing, sirrah!" she interrupted sharply. "Do as you are bid.
Follow my Lady Mary, and see that she comes to my father's castle in
safety," and raising her riding whip, she struck Mary's palfrey across
the rump so that the animal nearly unseated his fair rider as he leaped
frantically to one side and started madly up the road down which they
had come.

"After her, John," commanded Joan peremptorily, "and see that you turn
not back until she be safe within the castle walls; then you may bring
aid."

The old fellow had been wont to obey the imperious little Lady Joan from
her earliest childhood, and the habit was so strong upon him that he
wheeled his horse and galloped after the flying palfrey of the Lady Mary
de Stutevill.

As Joan de Tany turned again to the encounter before her, she saw fully
twenty men surrounding Roger de Conde, and while he was taking heavy
toll of those before him, he could not cope with the men who attacked
him from behind; and even as she looked, she saw a battle axe fall full
upon his helm, and his sword drop from his nerveless fingers as his
lifeless body rolled from the back of Sir Mortimer to the battle-tramped
clay of the

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 2
Mutta toinen merimies ei ollut vanha eikä pienikokoinen, vaan oikea jättiläinen, mustaviiksinen, leveäharteinen roikale, jolla oli niska kuin härällä.
Page 10
Päällimmäiseksi hän levitti monta kerrosta purjekangasta.
Page 12
Hän näki apinan rientävän katkaisemaan Claytonilta pakotietä niin nopeasti, että sellainen vauhti suorastaan hämmästytti noin isossa ja kömpelössä elukassa.
Page 24
Gorilla otteli lajinsa tavalla, antoi hirveitä.
Page 34
Loikatessaan leijona tunsi köyden puristuvan yhä kireämmälle, teki ilmassa täydellisen kuperkeikan ja putosi raskaasti mätkähtäen selälleen.
Page 35
Monta näiden vuosien päivistä hän vietti isänsä majassa, jossa vielä olivat koskemattomina hänen vanhempiensa ja Kaalan pienokaisen luut.
Page 40
Enimmäkseen hän surmasi saadakseen ravintoa, mutta koska hän oli ihminen, niin hän toisinaan metsästi vain huvikseen -- mitä ei yksikään eläin tee: koko luomakunnassa on ihminen ainoa, joka tappaa tunteettomasti ja turhanpäiten, vain pelkästä huvista saada tuottaa tuskaa ja kuolemaa.
Page 56
Mitä arvelette, professori Porter?" lisäsi hän kääntyen vanhan miehen puoleen.
Page 60
Nähtyään merimiesten soutavan laivaan ja tietäen tytön ja neekerinaisen olevan turvassa majassa Tarzan päätti seurata nuorta miestä viidakkoon, ottaakseen selville, mitä hän siellä aikoi.
Page 69
"Suokaa anteeksi, Samuel", sanoi hän hiljaa.
Page 83
Nyt ehtivät paikalla myöskin professori Porter ja herra Philander.
Page 85
Sydämessään hän oli kurja pelkuri, kuten kaikki päällepäsmärit, olkoonpa sitten puhe apinoista tai ihmisistä, eikä hän siis jäänyt joko voittaakseen tai kuollakseen, vaan riistäytyi irti niin pian kuin suinkin ja pakeni metsän tiheimpään suojaan.
Page 90
Ja sitten oli tullut risteilijä.
Page 102
Nyt ei menty ainoastaan pelastamaan, vaan tahdottiin myös kostaa.
Page 104
"Niin, neiti Porter, he olivat -- ihmissyöjiä", sanoi Clayton melkein katkerasti, sillä hänenkin mieleensä oli tullut metsäläinen, ja merkillinen järjetön mustasukkaisuus, jota hän oli tuntenut pari päivää aikaisemmin, valtasi hänet jälleen.
Page 112
" "Epäilemättä hän on saanut ainakin yhden lämpimän puolustajan, neiti Porter", sanoi kapteeni Dufranne nauraen.
Page 114
Jane Porter lähti majasta viimeisenä.
Page 118
.
Page 119
D'Arnot ja Tarzan pysähtyivät viidakon reunaan.
Page 127
Olette liian taitava liikemies sellaista otaksuessanne.