The Outlaw of Torn

By Edgar Rice Burroughs

Page 46

Was it
because he feared the loathing that name would inspire in the breast of
this daughter of the aristocracy he despised? Did Norman of Torn fear
to face the look of seem and repugnance that was sure to be mirrored in
that lovely face?

"I am from Normandy," he went on quietly. "A gentleman of France."

"But your name?" she said peremptorily. "Are you ashamed of your name?"

"You may call me Roger," he answered. "Roger de Conde."

"Raise your visor, Roger de Conde," she commanded. "I do not take
pleasure in riding with a suit of armor; I would see that there is a man
within."

Norman of Torn smiled as he did her bidding, and when he smiled thus, as
he rarely did, he was good to look upon.

"It is the first command I have obeyed since I turned sixteen, Bertrade
de Montfort," he said.

The girl was about nineteen, full of the vigor and gaiety of youth and
health; and so the two rode on their journey talking and laughing as
they might have been friends of long standing.

She told him of the reason for the attack upon her earlier in the day,
attributing it to an attempt on the part of a certain baron, Peter of
Colfax, to abduct her, his suit for her hand having been peremptorily
and roughly denied by her father.

Simon de Montfort was no man to mince words, and it is doubtless that
the old reprobate who sued for his daughter's hand heard some unsavory
truths from the man who had twice scandalized England's nobility by his
rude and discourteous, though true and candid, speeches to the King.

"This Peter of Colfax shall be looked to," growled Norman of Torn. "And,
as you have refused his heart and hand, his head shall be yours for the
asking. You have but to command, Bertrade de Montfort."

"Very well," she laughed, thinking it but the idle boasting so much
indulged in in those days. "You may bring me his head upon a golden
dish, Roger de Conde."

"And what reward does the knight earn who brings to the feet of his
princess the head of her enemy?" he asked lightly.

"What boon would the knight ask?"

"That whatsoever a bad report you hear of your knight, of whatsoever
calumnies may be heaped upon him, you shall yet ever be his friend, and
believe in his honor and his loyalty."

The girl laughed gaily as she answered, though something seemed to tell
her that this was more than play.

"It shall be as you say, Sir Knight," she replied. "And the

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

Page 10
Silloin hän äkkiä joutui vastatusten nuoren naisen kanssa molempain lähentäessä tuolejaan eri tahoilta.
Page 19
"Te teitte sen aikeen tyhjäksi.
Page 21
Jos hänellä olisi edes kymmenes osa siitä naistuntemuksesta, joka minulla on, olisit sinä tällä hetkellä hänen sylissään.
Page 28
Hän tunsi itsensä kovin onnettomaksi, sillä hän oli varma, että nouseva aurinko huomenaamulla valaisisi Tarzanin hengetöntä ruumista.
Page 31
"Tähän herraan osui ainakin yksi luoti, ehkä kaikki kolme", sanoi hän.
Page 37
Hänen yläpuolellaan oli käsivarren ulottuvilla rakennuksen matala katto.
Page 42
Mutta vaikka Tarzan ei voinut sitä heille selittää, viittoivat hänen velvollisuutensa erikoisen vakavina viime päiväin tapausten jälkeen, joten hän ei saattanut hetkeksikään ajatella toimensa jättämistä.
Page 50
Täällä he pysähtyivät, ja yhden arabialaisen päästellessä _alfa_-ruohosta tehtyjä köysiä, joilla hän oli sidottu juhtaansa, ympäröi hänet parvi miehiä, naisia ja lapsia.
Page 61
Mutta koko lopun matkaa ja monta päivää sen jälkeen hän oli ärtynyt ja hajamielinen.
Page 76
Tarzan keinotekoisen sivistyksensä ohuen keden ja vaipui onnellisena ja tyytyväisenä kylläiseksi syöneen pedon sikeään uneen.
Page 101
"Minulla ei ole kylliksi voimia noustakseni kontilleni.
Page 107
Hänen äänensä kävi yhä kuuluvammaksi.
Page 108
Ponnistus oli niin tuima, että hän viskautui alttarilta kivilattialle papittaren vastakkaiselle puolelle.
Page 115
Hetkisen päästä Numa söisi päivällistä.
Page 118
Paksut tomukerrokset, jotka hän oli huomannut laatoissa niitä ensi kertaa liikutellessaan, olivat todistaneet hänelle, että jos rakennuksen nykyiset haltijat tunsivatkin tämän salakäytävän, he eivät olleet sitä ehkä miespolviin käyttäneet.
Page 122
"Sinä teit minkä voit.
Page 126
Hän oli ikiajoiksi kieltäytynyt ihmisen olotilasta.
Page 135
"Sanoivat, että siitä ei ollut epäilystäkään ja että vieläkin vähemmin oli toivoa sinun eloonjäämisestäsi tai pelastumisestasi.
Page 137
Kun pyysin häneltä vettä, jota olin liian heikko noutamaan, joi hän minun nähteni, heitti loput maahan ja nauroi minulle vasten kasvoja.
Page 140
"John Clayton, loordi Greystoke, mylord", sanoi hän.