The Oakdale Affair

By Edgar Rice Burroughs

Page 26

a hand had been laid upon it
below them. The youth stifled a shriek and simultaneously the match went
out; but not before Bridge had seen in the momentary flare of light a
partially open door at the far end of the hall in which they stood.

Beneath them the stairs creaked now and the chain thumped slowly from
one to another as it was dragged upward toward them.

"Quick!" called Bridge. "Straight down the hall and into the room at
the end." The man was puzzled. He could not have been said to have been
actually afraid, and yet the terror of the boy was so intense, so real,
that it could scarce but have had its suggestive effect upon the other;
and, too, there was an uncanny element of the supernatural in what they
had seen and heard in the deserted house--the dead man on the floor
below, the inexplicable clanking of a chain by some unseen THING from
the depth of the cellar upward toward them; and, to heighten the effect
of these, there were the grim stories of unsolved tragedy and crime. All
in all Bridge could not have denied that he was glad of the room at the
end of the hall with its suggestion of safety in the door which might
be closed against the horrors of the hall and the Stygian gloom below
stairs.

The Oskaloosa Kid was staggering ahead of him, scarce able to hold his
body erect upon his shaking knees--his gait seemed pitifully slow to
the unarmed man carrying the unconscious girl and listening to the chain
dragging ever nearer and nearer behind; but at last they reached the
doorway and passed through it into the room.

"Close the door," directed Bridge as he crossed toward the center of the
room to lay his burden upon the floor, but there was no response to
his instructions--only a gasp and the sound of a body slumping to the
rotting boards. With an exclamation of chagrin the man dropped the girl
and swung quickly toward the door. Halfway down the hall he could hear
the chain rattling over loose planking, the THING, whatever it might
be, was close upon them. Bridge slammed-to the door and with a shoulder
against it drew a match from his pocket and lighted it. Although his
clothing was soggy with rain he knew that his matches would still
be dry, for this pocket and its flap he had ingeniously lined with
waterproof material from a discarded slicker he had found--years of
tramping having taught him the discomforts of a fireless camp.

In the

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

Page 2
Tarzan näki hänen kääntyvän vilkaisemaan ympärilleen, mutta hänen silmänsä eivät viipyneet kyllin kauan kuvastimessa, jotta olisi voinut havaita Tarzanin silmien tarkkaavan ilmeen.
Page 12
Ja niinpä minä aivan kernaasti tyydyn pysymään Kaalan, apinaemon, poikana.
Page 23
Päiväkausia he tarkkasivat sekä sanomalehtiä että de Couden ja Tarzanin liikkeitä.
Page 35
Monta vihaista katsetta loivat erämaan mustanpuhuvat, tummasilmäiset pojat kookkaaseen eurooppalaiseen, mutta ei hymy eivätkä otsanrypistykset tehneet häneen mitään ulkonaisesti näkyvää vaikutusta.
Page 41
Tarzan heristi viidakon kouluttamia korviaan, ja pian hän kuuli hevosten astuntaa niiden liikkuessa pehmeästi hiekassa hänestä itään, länteen, pohjoiseen ja etelään.
Page 52
Rotunsako? Hän oli melkein unohtanut olevansa mies eikä apina.
Page 55
Jättiläiskäsivarsi kiertyi mustaharjaiseen kaulaan ja kerran, kahdesti, kymmenen, kaksitoista kertaa tunkeutui terävä ase tummanruskeaan kylkeen vasemman olkapään takana.
Page 58
Ensi kerralla valinta on helpompi, sillä minä olen jo tehnyt päätökseni.
Page 74
Kymmenettuhannet loistavasulkaiset linnut, uhkeat troopilliset kukkaset suurina kiehkuramaisina silmukkoina jättiläispuista riippuvilla köynnöskasveilla, kaikki oli hänelle tuttua.
Page 75
Samassa hän kuuli eläimen lähestyvän varovaisesti juomapaikalle vieviä jälkiä pitkin.
Page 79
Tämä miete toi Rokoffin hänen mieleensä.
Page 95
Ah, jos Olga de Coude vain olisi hänet nähnyt, olisikohan hän tuntenut sitä ennen moitteettomasti puettua, tyyntä nuorta miestä, jonka säännöllisesti muodostuneet kasvot ja mallikelpoinen käytös oli niin kiehtonut hänet vain jokunen kuukausi sitten? Entä Jane Porter sitten! Olisikohan hän vielä rakastanut tätä villiä soturipäällikköä, joka tanssi alastomana sivistymättömien alamaistensa joukossa? Ja D'Arnot! Olisiko D'Arnot voinut uskoa, että tämä oli sama mies, jolle hän oli hankkinut pääsyn puoleentusinaan Pariisin valiokerhoista? Mitä olisivat hänen pääritoverinsa Englannin parlamentin ylähuoneessa sanoneet, jos joku olisi osoittanut tätä barbaarisessa päähineessään ja metallihelyissään tanssivaa nuorta jättiläistä ja sanonut: "Tuossa, _mylords_, on John Clayton, loordi Greystoke"? Ja näin Apinain Tarzan tuli todellakin ihmisten kuninkaaksi.
Page 98
Vielä sittenkin, kun oli tullut pilkkosen pimeä, saattoi Clayton yhä tuntea noiden kauheiden silmien vaanivan häntä.
Page 100
Clayton tiesi, että tyttö oli kuolemaisillaan.
Page 108
Nainen ei nähnyt -- hän oli unohtanut uhrinsa häntä itseänsä uhkaavan vaaran kauhistuttamana.
Page 112
Sitten hän lähti liikkeelle hoippuen ja ryömien läheistä viidakkoa kohti, jossa hän merkeistä päättäen arvasi olevan runsaasti troopillisia hedelmiä.
Page 114
Tahdon tutkia erästä oivallista kirjoitelmaa Laplacen hypoteesista; se kirjoitelma on tietääkseni eräässä yksityisessä kokoelmassa New Yorkissa.
Page 126
Apina nousi ja hyökkäsi uudestaan häntä vastaan samassa tuokiossa, ja tällä kertaa he iskivät toisiinsa repivin kynsin ja raatelevin hampain -- tai ainakin oli se ollut nuoren uroksen aikomus.
Page 129
Sitten hän ryhtyi taas jatkamaan matkaansa pohjoista kohti.
Page 136
Menneisyys kaikkine kamaline pettymyksineen ja kauhuineen oli unohdettu, tulevaisuus ei kuulunut heille, mutta nykyisyys -- ah, se oli heidän, eikä kukaan voinut sitä heiltä riistää! Tyttö katkaisi ensimmäisenä tämän suloisen äänettömyyden.