The Mucker

By Edgar Rice Burroughs

Page 67

horrified. She had thought her lot before as bad as it
could be, but to be in the clutches of these strange, fierce warriors of
a long-dead age was unthinkably worse. That she could ever have wished
to be back upon the Halfmoon would have seemed, a few days since,
incredible; yet that was precisely what she longed for now.

On through the night marched the little, brown men--grim and
silent--until at last they came to a small village in a valley away from
the coast--a valley that lay nestled high among lofty mountains. Here
were cavelike dwellings burrowed half under ground, the upper walls and
thatched roofs rising scarce four feet above the level. Granaries on
stilts were dotted here and there among the dwellings.

Into one of the filthy dens Barbara Harding was dragged. She found a
single room in which several native and half-caste women were sleeping,
about them stretched and curled and perched a motley throng of dirty
yellow children, dogs, pigs, and chickens. It was the palace of Daimio
Oda Yorimoto, Lord of Yoka, as his ancestors had christened their new
island home.

Once within the warren the two samurai who had guarded Barbara upon
the march turned and withdrew--she was alone with Oda Yorimoto and his
family. From the center of the room depended a swinging shelf upon which
a great pile of grinning skulls rested. At the back of the room was a
door which Barbara had not at first noticed--evidently there was another
apartment to the dwelling.

The girl was given little opportunity to examine her new prison, for
scarce had the guards withdrawn than Oda Yorimoto approached and grasped
her by the arm.

"Come!" he said, in Japanese that was sufficiently similar to modern
Nippon to be easily understood by Barbara Harding. With the word he drew
her toward a sleeping mat on a raised platform at one side of the room.

One of the women awoke at the sound of the man's voice. She looked up at
Barbara in sullen hatred--otherwise she gave no indication that she saw
anything unusual transpiring. It was as though an exquisite American
belle were a daily visitor at the Oda Yorimoto home.

"What do you want of me?" cried the frightened girl, in Japanese.

Oda Yorimoto looked at her in astonishment. Where had this white girl
learned to speak his tongue?

"I am the daimio, Oda Yorimoto," he said. "These are my wives. Now you
are one of them. Come!"

"Not yet--not here!" cried the girl clutching at a straw. "Wait. Give
me time to think. If you do not harm me my

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 0
XVI.
Page 10
Pari kertaa he tosin olivat huomanneet pikku apinanaapuriensa rientäviin kovasti kirkuen läheiseltä harjanteelta ja pelästyneinä katselevan sinne päin olkansa yli, siten ilmaisten yhtä selvästi kuin olisivat puhuneet, että siellä oli jotakin hirveätä ja vaarallista.
Page 11
Oven hän teki pakkauslaatikoiden laudoista, jotka naulattiin kerros kerroksen päälle ristiin, niin että hänellä vihdoin oli noin kolmen tuuman vahvuinen ovi, jonka erinomainen tukevuus pani heidät molemmat nauramaan.
Page 12
Apina oli suuri otus, luultavasti noin puolentoista sadan kilon painoinen.
Page 13
Muuten hän oli täysin järjissään, ja se ilo, jota hän sai pikku pojastaan, ja hänen miehensä hellä huolenpito teki tämän vuoden hänelle hyvin onnelliseksi -- olipa se hänen nuoren elämänsä onnellisin aika.
Page 38
Loput karjusta hän jätti koskematta.
Page 41
Viimein hän pääsi puuhun, jolla oli raskas lehvistö ja josta riippui joukottain jättiläismäisiä köynnöskasveja.
Page 55
Hetkistä myöhemmin Tarzan pani merkille, että useita laatikoita ja myttyjä laskettiin odottaviin veneisiin, mutta heti kun nämä erkanivat laivan kyljestä, sieppasi apinamies lyijykynänsä ja palan paperia ja alkoi piirrellä muutamia rivejä, selvillä, kookkailla, melkein moitteettomilla painokirjaimilla.
Page 57
Hänen toverinsa odottivat jännittyneinä, mutta sittenkin hän epäröi.
Page 60
Merimiehiä, etenkin Snipesiä kohtaan hänessä oli herännyt syvä viha.
Page 68
Porter pakeni kuutamossa herra Samuel T.
Page 69
Ehkä hän istuu ihan vieressämme, professori?" "Mitä? Kuinka niin? No no, herra Philander, no no!" sanoi professori Porter siirtyen lähemmäksi herra Philanderia.
Page 70
"Tuiki merkillistä, tuiki merkillistä!" mumisi professori Porter tarttuen kouristuneesti herra Philanderiin, päästäkseen jälleen tasapainoon, jonka oli äkillisessä pelästyksessä menettänyt.
Page 83
Tahdon metsästää teille.
Page 88
Jälkimmäisen kannella seisoi suuri joukko miehiä, katsellen rannalle; Clayton ja toiset hänen jäljessään tulleet ymmärsivät, että kanuuna oli laukaistu herättämään heidän huomiotaan, jos he vielä olisivat majassa.
Page 92
Jane Porter horjui ja olisi kaatunut, ellei Tarzan olisi laskenut maahan kantamustaan ja ottanut hänet syliinsä.
Page 106
" Mies vain pudisti päätänsä ja osoitti lyijykynää ja kaarnanpalasta.
Page 116
"Kyllä.
Page 128
.
Page 135
Tämä oli hyvin komea ja herrasmies kiireestä kantapäähän.