The Monster Men

By Edgar Rice Burroughs

Page 115

country now was becoming rougher and more open. The flight seemed
to be leading into a range of low hills, where the jungle grew less
dense, and the way rocky and rugged. They had entered a narrow canyon
when Number Twelve went down beneath a half dozen parangs. Again the
girl saw a bloody head swung on high and heard the fierce, wild chorus
of exulting victory. She wondered how long it would be ere the
creature beneath her would add his share to the grim trophies of the
hunt.

In the interval that the head hunters had paused to sever Number
Twelve's head, Bulan had gained fifty yards upon them, and then, of a
sudden, he came to a sheer wall rising straight across the narrow trail
he had been following. Ahead there was no way--a cat could scarce have
scaled that formidable barrier--but to the right he discerned what
appeared to be a steep and winding pathway up the canyon's side, and
with a bound he clambered along it to where it surmounted the rocky
wall.

There he turned, winded, to await the oncoming foe. Here was a spot
where a single man might defy an army, and Bulan had been quick to see
the natural advantages of it. He placed the girl upon her feet behind
a protruding shoulder of the canyon's wall which rose to a considerable
distance still above them. Then he turned to face the mob that was
surging up the narrow pathway toward him.

At his feet lay an accumulation of broken rock from the hillside above,
and as a spear sped, singing, close above his shoulder, the occurrence
suggested a use for the rough and jagged missiles which lay about him
in such profusion. Many of the pieces were large, weighing twenty and
thirty pounds, and some even as much as fifty. Picking up one of the
larger Bulan raised it high above his head, and then hurled it down
amongst the upclimbing warriors. In an instant pandemonium reigned,
for the heavy boulder had mowed down a score of the pursuers, breaking
arms and legs in its meteoric descent.

Missile after missile Bulan rained down upon the struggling, howling
Dyaks, until, seized by panic, they turned and fled incontinently down
into the depths of the canyon and back along the narrow trail they had
come, and then superstitious fear completed the rout that the flying
rocks had started, for one whispered to another that this was the
terrible Bulan and that he had but lured them on

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

Page 12
Muistakaa, että professori Porter ja herra Philander ovat ainoat ihmiset maailmassa, jotka voivat vannoa isänne ja äitinne luurankojen kanssa hökkelistä löydetyn pienen luurangon olleen ihmisenmuotoisen apinan pennun eikä siis loordi ja lady Greystoken pienokaisen.
Page 25
Hyvin hiljaa hän astui varpaillaan portaita ylös ja käytävää pitkin vaimonsa yksityishuoneen ovelle.
Page 32
Se vaatii paljon matkustamista, ja myöhemmin se saattaa auttaa teitä paljoa parempaan asemaan -- ehkä diplomaattikunnassa.
Page 39
Tyttö riippui hänessä hetkisen.
Page 43
Se avasi vanhan haavan, jonka Tarzan kernaasti olisi unhoittanut.
Page 53
Hänen kasvonsa vääntyivät irvistykseen, kun hän nousi ja kääntyi tyttöä kohti.
Page 57
Hän veti kaksi paperia povestaan.
Page 62
Hän oli tehnyt onnettoman kaupan, mutta hän aikoi esittää osansa uskollisesti katkeraan loppuun saakka -- ja kunhan hän vain saisi hiukan hengähdysaikaa, niin hän oli varma menestymisestään siinä.
Page 68
"Hän näyttää joka suhteessa oikealta herrasmieheltä, mutta joskus välähtää hänen silmissään jotakin -- joku ohimenevä ilme, jota en voi kuvailla, mutta joka herättää minussa kovin kaamean.
Page 72
Jane Porterin sairauden mukana kohtasi huvialusta onnettomuus toisensa jälkeen.
Page 77
Neljännen päivän aamuna tuoksahti hänen sieramiinsa äkkiä joku uusi haju.
Page 78
Tosin Tarzan halusi tuon miehen aseita ja koristuksia, mutta oliko silti välttämätöntä riistää häneltä henkeä? Mitä kauemmin hän tätä mietti, sitä vastenmielisemmältä hänestä tuntui ihmisolennon tarpeeton tappaminen; ja niinpä tapahtui, että hänen yrittäessään ratkaista, mitä oikeastaan oli tehtävä, he olivat saapuneet pienelle aukeamalle, jonka toisella puolella sijaitsi paaluaidalla ympäröity kylä mehiläispesiä muistuttavine hökkeleineen.
Page 82
mutta hän seurasi Chowambia, joka oli hänen isänsä.
Page 86
Kutsuen soturinsa ympärilleen hän komensi heidät hyökkäämään, ja keihäitään heilutellen ja villein ulvahduksin tuo pieni, hiukan toistasataa miestä käsittävä joukko ryntäsi hurjana kylän portteja kohden.
Page 114
Hänen sielunsa näkyi olevan vastaanottamaton kaikkien ulkonaisten seikkojen vaikutukselle.
Page 122
Hän houraili melkein lakkaamatta.
Page 125
Vakoilija ilmoitti heimonsa muille jäsenille, että väylä oli vapaa ja että ne voivat turvallisesti tulla aukeaman sisäpuolelle.
Page 130
Päivä lähestyi, ja uhri voimistui.
Page 131
Vihdoin levoton apinamies saavutti iäisyydeltä tuntuvan retken päästä autiota laaksoa sulkevain rajakallioiden huiput, ja hänen alapuolellaan olivat nyttemmin niin kamalaksi muuttuneen Oparin kaupungin synkät ja kaameat rauniot.
Page 136
Menneisyys kaikkine kamaline pettymyksineen ja kauhuineen oli unohdettu, tulevaisuus ei kuulunut heille, mutta nykyisyys -- ah, se oli heidän, eikä kukaan voinut sitä heiltä riistää! Tyttö katkaisi ensimmäisenä tämän suloisen äänettömyyden.