The Monster Men

By Edgar Rice Burroughs

Page 113

her she shrank back in fear. Then, to her
surprise, she heard in whispered English; "Come quietly, while they are
not looking."

She thought the voice familiar, but could not place it, though her
heart whispered that it might belong to the young stranger of her
dreams. He reached out and took her hand and together they turned and
walked quickly toward the jungle, followed by the two who had
accompanied him.

Scarcely had they covered half the distance before one of the Dyaks
whose duty it had been to guard the girl discovered that she was gone.
With a cry he alarmed his fellows, and in another instant a sharp pair
of eyes caught the movement of the four who had now broken into a run.

With savage shouts the entire force of head hunters sprang in pursuit.
Bulan lifted Virginia in his arms and dashed on ahead of Number Twelve
and Number Three. A shower of poisoned darts blown from half a hundred
sumpitans fell about them, and then Muda Saffir called to his warriors
to cease using their deadly blow-pipes lest they kill the girl.

Into the jungle dashed the four while close behind them came the
howling pack of enraged savages. Now one closed upon Number Three only
to fall back dead with a broken neck as the giant fingers released
their hold upon him. A parang swung close to Number Twelve, but his
own, which he had now learned to wield with fearful effect, clove
through the pursuing warrior's skull splitting him wide to the breast
bone.

Thus they fought the while they forced their way deeper and deeper into
the dark mazes of the entangled vegetation. The brunt of the running
battle was borne by the two monsters, for Bulan was carrying Virginia,
and keeping a little ahead of his companions to insure the girl's
greater safety.

Now and then patches of moonlight filtering through occasional openings
in the leafy roofing revealed to Virginia the battle that was being
waged for possession of her, and once, when Number Three turned toward
her after disposing of a new assailant, she was horrified to see the
grotesque and terrible face of the creature. A moment later she caught
sight of Number Twelve's hideous face. She was appalled.

Could it be that she had been rescued from the Malay to fall into the
hands of creatures equally heartless and entirely without souls? She
glanced up at the face of him who carried her. In the darkness of the
night she had not yet had an

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 14
oli kyennyt tällaiseen outoon työhön, se kummastutti häntä itseäänkin.
Page 44
Metsästämässä käyneet soturit tulivat myös esiin viidakoista, ja kun kaikki olivat paaluaidan sisäpuolella, suljettiin ja teljettiin portit.
Page 45
yhä jatkuvaan hurjisteluun.
Page 46
siemen oli syvälle kylvetty, ja apinain Tarzan oli tietämättään tehnyt kepposen, josta oli tulossa paljon huolta hänelle ja hänen heimolleen.
Page 47
Vaikka kuolettava haava hänen rinnassaan oli miltei tainnuttanut hänet, virkosi hän epätoivoisesti ponnistaen vielä.
Page 50
Koko heimo hyökkäsi kiireesti sinne päin, mistä kirkuna kuului, ja tapasi siellä Terkozin pitelemässä vanhaa apinavaimoa hiuksista ja lyömässä häntä armottomasti jykevillä nyrkeillään.
Page 57
"Mutta, isä", huusi tyttö, "ethän sinä ole siitä vielä mitään sanonut".
Page 65
etenemisen hitaudesta.
Page 74
"Älä rähise!" vastasi eräs miehistä happamesti.
Page 75
Kun kaikki oli kunnossa, palasivat miehet pikku veneen luo ja lähtivät nopeasti soutamaan takaisin laivalle.
Page 76
Lähestyessään oven likeistä ikkunaa hän näki, että maja oli purjekankaalla ja oksilla jaettu kahdeksi huoneeksi.
Page 96
"Hyvänen aika! Mistä te tulette? Missä ihmeessä te olette ollut? Kuinka.
Page 101
Tiedän varmasti, että hän tahtoi teitä auttaa.
Page 103
Mutta kun Clayton huomautti siitä luutnantti Charpentierille, pudisti tämä päätänsä.
Page 106
"Mon dieu!" huudahti D'Arnot.
Page 112
Minun kai pitäisi hävetä, kun myönnän sen, mutta totta se on".
Page 115
En ymmärrä, kuinka te rakastatte minua, vaikka ette ole minua nähnyt, ja olen hyvin pahoillani, jos se on totta, sillä minä.
Page 116
"Sillä minä olen jo antanut sydämeni toiselle", toisti hän itsekseen yhä uudestaan.
Page 122
Silloin viuhahti suopunki ilmassa ja tiukkeni keltaisenruskean kaulan ympäri, ja kuten Tarzan oli tehnyt satoja kertoja ennenkin, sitoi hän.
Page 134
Hyvänen aika! Tämä vasta on kummallista!" "Niin", vastasi Tarzan ja jatkoi oltuaan hetkisen vaiti: "Herra Philander, muistatteko mitään yksityiskohtia niistä kolmesta luurangosta, jotka löydettiin majastani afrikkalaisen viidakon ääreltä ja sittemmin haudattiin?" "Muistan asian varsin selvästi, herra Tarzan", vastasi Philander.