The Mad King

By Edgar Rice Burroughs

Page 4

runaway.

The road at the point where the animal had passed Custer was cut
from the hillside. At the left an embankment rose steeply to a
height of ten or fifteen feet. On the right there was a drop of a
hundred feet or more into a wooded ravine. Ahead, the road
apparently ran quite straight and smooth for a considerable
distance.

Barney Custer knew that so long as the road ran straight the girl
might be safe enough, for she was evidently an excellent horsewoman;
but he also knew that if there should be a sharp turn to the left
ahead, the horse in his blind fright would in all probability dash
headlong into the ravine below him.

There was but a single thing that the man might attempt if he were
to save the girl from the almost certain death which seemed in store
for her, since he knew that sooner or later the road would turn, as
all mountain roads do. The chances that he must take, if he failed,
could only hasten the girl's end. There was no alternative except to
sit supinely by and see the fear-crazed horse carry its rider into
eternity, and Barney Custer was not the sort for that role.

Scarcely had the beast come abreast of him than his foot leaped to
the accelerator. Like a frightened deer the gray roadster sprang
forward in pursuit. The road was narrow. Two machines could not have
passed upon it. Barney took the outside that he might hold the horse
away from the dangerous ravine.

At the sound of the whirring thing behind him the animal cast an
affrighted glance in its direction, and with a little squeal of
terror redoubled its frantic efforts to escape. The girl, too,
looked back over her shoulder. Her face was very white, but her eyes
were steady and brave.

Barney Custer smiled up at her in encouragement, and the girl smiled
back at him.

"She's sure a game one," thought Barney.

Now she was calling to him. At first he could not catch her words
above the pounding of the horse's hoofs and the noise of his motor.
Presently he understood.

"Stop!" she cried. "Stop or you will be killed. The road turns to
the left just ahead. You'll go into the ravine at that speed."

The front wheel of the roadster was at the horse's right flank.
Barney stepped upon the accelerator a little harder. There was
barely room between the horse and the edge of the road for the four
wheels of the roadster, and Barney must be very careful not to

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 5
"Mitä nyt on tehtävä, John?" kysyi hänen vaimonsa.
Page 6
Äkkiä eräs merimiehistä huomasi lähestyvät Claytonit ja huutaen: "Täällä on lisää kalanruokaa!" ryntäsi kirves koholla heihin päin.
Page 11
Tunnin tai enemmän he kuulivat sen haistelevan ja kynsivän puita, jotka kannattivat heidän majaansa, mutta vihdoin se lähti tiehensä yli ranta-aukeaman, jolloin Clayton selvästi näki sen kirkkaassa kuutamossa -- iso, kaunis eläin se oli, suurin, mitä hän oli milloinkaan nähnyt.
Page 13
Siinä seisoi kauhistunut nuori nainen koettaen turhaan laukaista toista kertaa.
Page 37
Hänen sydämensä löi kiivaasti.
Page 40
Apinain Tarzan ei ollut vähääkään tunteellinen.
Page 49
Hänen pienen yhteiskuntansa jäsenet alkoivat tästä laiminlyönnistä kärsiä, sillä alinomaa syntyi riitoja ja kinastuksia, joita vain kuningas kykeni rauhallisella tavalla ratkaisemaan.
Page 53
Häntä huolestutti se seikka, ettei hänellä ollut vaatteita osoittaakseen viidakon väelle olevansa ihminen, ja usein tuli hänen mieleensä myös se painostava epäluulo, että hän sittenkin oli apina.
Page 57
Ja hän käänsi selkänsä merimiehille ja käveli huolettomasti tiehensä, ikäänkuin todistaakseen olevansa oikeassa.
Page 68
Voi kauheata! Leijona hypähteli kevyin askelin tuskin viiden jalan päässä heidän perässään.
Page 70
"Tuiki merkillistä, tuiki merkillistä!" mumisi professori Porter tarttuen kouristuneesti herra Philanderiin, päästäkseen jälleen tasapainoon, jonka oli äkillisessä pelästyksessä menettänyt.
Page 76
Kätkivät sen tänne ja aikovat myöhemmin tulla sitä noutamaan.
Page 116
olen jo antanut sydämeni toiselle.
Page 120
"Minä olen isä Constantine, ranskalainen lähetyssaarnaaja täällä", sanoi hän "ja minua ilahduttaa saadessani lausua teidät tervetulleiksi".
Page 124
Matka sujui kaikin puolin hyvin, ja ilman mitään seikkailuja he ankkuroitsivat majan edustalle.
Page 125
"Hyvät herrat", sanoi hän.
Page 127
"Tiedättehän, että isänne haluaa sitä", lisäsi Canler.
Page 129
" "Hänessä oli jotakin hämmästyttävän tuttua", sanoi herra Philander, "ja kuitenkin voin vannoa, etten ole häntä koskaan ennen nähnyt".
Page 132
Herra Philander, joka istui ikkunan luona, vilkaisi ulos, kun ajopelit suhahtivat näkyviin ja lopuksi pysähtyivät toisten autojen viereen.
Page 133
Mutta tuskin hän oli astunut askeleenkaan ennenkuin teräksenluja koura puristi häntä käsivarresta.