The Land That Time Forgot

By Edgar Rice Burroughs

Page 15

If she's not, we'll
sink her--eh, captain?"

"Yes, lieutenant," I replied, and it was his turn to smile.

We hoisted the Union Jack and remained on deck, asking Bradley to go
below and assign to each member of the crew his duty, placing one
Englishman with a pistol beside each German.

"Half speed ahead," I commanded.

More rapidly now we closed the distance between ourselves and the
stranger, until I could plainly see the red ensign of the British
merchant marine. My heart swelled with pride at the thought that
presently admiring British tars would be congratulating us upon our
notable capture; and just about then the merchant steamer must have
sighted us, for she veered suddenly toward the north, and a moment
later dense volumes of smoke issued from her funnels. Then, steering a
zigzag course, she fled from us as though we had been the bubonic
plague. I altered the course of the submarine and set off in chase;
but the steamer was faster than we, and soon left us hopelessly astern.

With a rueful smile, I directed that our original course be resumed,
and once again we set off toward merry England. That was three months
ago, and we haven't arrived yet; nor is there any likelihood that we
ever shall.

The steamer we had just sighted must have wirelessed a warning, for it
wasn't half an hour before we saw more smoke on the horizon, and this
time the vessel flew the white ensign of the Royal Navy and carried
guns. She didn't veer to the north or anywhere else, but bore down on
us rapidly. I was just preparing to signal her, when a flame flashed
from her bows, and an instant later the water in front of us was thrown
high by the explosion of a shell.

Bradley had come on deck and was standing beside me. "About one more
of those, and she'll have our range," he said. "She doesn't seem to
take much stock in our Union Jack."

A second shell passed over us, and then I gave the command to change
our direction, at the same time directing Bradley to go below and give
the order to submerge. I passed Nobs down to him, and following, saw
to the closing and fastening of the hatch.

It seemed to me that the diving-tanks never had filled so slowly. We
heard a loud explosion apparently directly above us; the craft trembled
to the shock which threw us all to the deck. I expected momentarily to
feel the deluge of inrushing water, but

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 0
Loppu.
Page 12
Sen ilkeät likekkäiset silmät hehkuivat vihaa tuuheiden kulmakarvojen alta, ja valtavat torahampaat paljastuivat sen karmeasti muristessa, kun se hetkeksi pysähtyi saaliinsa eteen.
Page 13
Jo aikoja sitten hän oli luopunut kaikista pelastuksen toiveista, ellei sattuma tulisi avuksi.
Page 14
NELJÄS LUKU Apinat Metsässä jonkun matkan päässä rannikolta riehui vanha Kertshak, apinakuningas, kansansa kesken vihan vimmassa.
Page 15
Hirveän mielenlaatunsa ja valtavan voimansa nojalla hän oli päässyt yksinvaltiaaksi sen pienen heimon keskuuteen, jossa hän oli syntynyt noin kaksikymmentä vuotta sitten.
Page 16
He samoilivat enimmäkseen maata myöten, milloin kävi laatuun, ja kulkivat silloin pitkin norsujen polkuja, jotka ovat ainoita teitä tässä puiden, pensaiden ja köynnöskasvien sokkelossa.
Page 36
Selässään hänellä oli jousensa ja kilpensä yllä viinessä monta norjaa ja suoraa nuolta; ne oli huolellisesti voideltu paksussa, tummassa, tervaisessa aineessa, joka tuotti kuoleman, kun pieninkin erä sitä pääsi ruumiiseen.
Page 37
Hänen sydämensä löi kiivaasti.
Page 59
Ainoastaan yhdestä asiasta olivat kaikki samaa mieltä: heidän oli kiireimmän kaupalla lähdettävä ankkuroituun laivaan, jossa ainakin saattoivat olla turvassa näkymättömän vihollisen keihäiltä.
Page 67
Jane Porter.
Page 74
Miehet väittelivät vähän aikaa kiivaasti.
Page 77
Sitten alkoi selvitä sana sieltä, toinen täältä.
Page 79
Miehet olivat aluksensa jäännöksistä rakentaneet veneen, mutta kun heillä ei ollut pienintäkään tietoa, missä saari sijaitsi, eivät he olleet uskaltaneet lähteä matkalle.
Page 85
Mutta Jane Porter ei menettänyt tajuntaansa.
Page 90
Muutamia minuutteja myöhemmin lähti pieni matruusijoukko, mukana kaksi ranskalaista upseeria ynnä professori Porter ja Clayton, toivottomalle ja surulliselle retkelle tiettömään viidakkoon.
Page 92
Tarzan lähti taas puiden sekaan, ensin osoitettuaan merkeillä, että hän aikoi pian palata, ja Jane Porter ymmärsi eikä ollenkaan pelännyt hänen poissa ollessaan.
Page 106
D'Arnot osasi muutamia sanoja norjaa, venäjää ja kreikkaa, ja sitäpaitsi hänellä oli vähän aavistusta eräästä länsirannikon neekerikielestä -- mutta mies ei ymmärtänyt niistäkään mitään.
Page 112
Mutta se mies, josta nyt puhumme, on voimakkaampi ja reippaampi kuin tavallinen valkoihoinen.
Page 122
Tarzan nousi.
Page 131
" "Terkoz toki sai väistyä", sanoi Tarzan synkästi.