The Gods of Mars

By Edgar Rice Burroughs

Page 97

the audience, and as they passed the nobles
there unsheathed their swords and sprang into the arena. They were
going to annihilate us by force of numbers--that was quite evidently
their plan.

I caught a glimpse of Issus leaning far forward upon her throne, her
hideous countenance distorted in a horrid grimace of hate and rage, in
which I thought I could distinguish an expression of fear. It was that
face that inspired me to the thing that followed.

Quickly I ordered fifty of the prisoners to drop back behind us and
form a new circle about the maidens.

"Remain and protect them until I return," I commanded.

Then, turning to those who formed the outer line, I cried, "Down with
Issus! Follow me to the throne; we will reap vengeance where vengeance
is deserved."

The youth at my side was the first to take up the cry of "Down with
Issus!" and then at my back and from all sides rose a hoarse shout, "To
the throne! To the throne!"

As one man we moved, an irresistible fighting mass, over the bodies of
dead and dying foes toward the gorgeous throne of the Martian deity.
Hordes of the doughtiest fighting-men of the First Born poured from the
audience to check our progress. We mowed them down before us as they
had been paper men.

"To the seats, some of you!" I cried as we approached the arena's
barrier wall. "Ten of us can take the throne," for I had seen that
Issus' guards had for the most part entered the fray within the arena.

On both sides of me the prisoners broke to left and right for the
seats, vaulting the low wall with dripping swords lusting for the
crowded victims who awaited them.

In another moment the entire amphitheatre was filled with the shrieks
of the dying and the wounded, mingled with the clash of arms and
triumphant shouts of the victors.

Side by side the young red man and I, with perhaps a dozen others,
fought our way to the foot of the throne. The remaining guards,
reinforced by the high dignitaries and nobles of the First Born, closed
in between us and Issus, who sat leaning far forward upon her carved
sorapus bench, now screaming high-pitched commands to her following,
now hurling blighting curses upon those who sought to desecrate her
godhood.

The frightened slaves about her trembled in wide-eyed expectancy,
knowing not whether to pray for our victory or our defeat. Several
among them, proud daughters no doubt of some of Barsoom's noblest
warriors, snatched swords from the

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 0
XI.
Page 1
Hän ei tuntenut tai ainakaan käyttänyt muita kuin kahta välikappaletta saadakseen pontta käskyihinsä -- naakelia ja revolveria -- eikä hänen kirjava joukkonsa todennäköisesti olisikaan toista puhetapaa ymmärtänyt.
Page 2
Vaikka miehen ääni oli yrmeä, olivat hänen sanansa kuitenkin ilmeisesti tarkoittaneet hyvää.
Page 8
Musta Mikko oli päättänyt, ettei mitään Claytonin tavaroita jätettäisi laivaan.
Page 14
Hän oli vahvistanut ikkunaristikkoja, sommitellut oveen erikoisen puisen lukkolaitteen, niin että ollessaan metsästämässä tai hedelmiä keräämässä hänen ei tarvinnut vähääkään pelätä petojen sillä välin tunkeutuvan majaan.
Page 19
Hän kykeni nopeasti pudottamaan itsensä monta metriä kerrallaan oksalta oksalle, kunnes pääsi maahan, tai kapuamaan niin vilkkaasti ja helposti kuin orava korkeimmankin troopillisen jättiläispuun latvaan.
Page 36
Samassa Kulonga otti esiin jousensa ja sovitti siihen kiireesti nuolen.
Page 37
Hänen otuksensa oli siis jo mennyt tästä pakomatkallaan.
Page 44
Apinat eivät koskaan niin menetelleet.
Page 54
Kyläläiset olivat hillittömän pelon vallassa, mutta vanha viisas Mbonga näkyi epäilevän koko juttua ja arveli, että se oli vain keksitty salaamaan jotakin muuta, mitä ei uskallettu kertoa.
Page 59
Sillä välin kun Jane Porter ja Esmeralda telkesivät majan ovea, soutivat siis pelkurimaiset murhaajat joutuisasti tiehensä niillä kahdella veneellä, joilla olivat tulleet maihin.
Page 66
Mutta mustatukkainen jättiläinen yhä vain tiukensi puristustaan.
Page 90
Tuntiessaan tytön pysyvän rauhallisena Tarzan hellitti hieman puristustaan ja kerran katsahti hänen silmiinsä hymyillen, ja silloin Jane Porterin täytyi sulkea silmänsä, joita näiden kauniiden, viehättävien miehenkasvojen näkeminen huikaisi.
Page 91
Vihreä turve houkutteli pehmeänä ja viileänä.
Page 96
Luutnantti D'Arnot kulki etunenässä jokseenkin reippain askelin, sillä polku oli verrattain leveä ja mukava.
Page 100
Kun pieni retkikunta tuli esiin viidakosta, oli Jane Porter ensimmäinen olento, jonka professori Porter ja Cecil Clayton näkivät majan ovella.
Page 105
" "Enkä välitä, mutta pankaa nyt vain maata.
Page 106
Olette pelastanut henkeni, ja olen siis iäti teille kiitollisuudenvelassa.
Page 112
" "Herranen aika, kultaseni!" tokaisi nyt Esmeralda, "ette kai tarkoita, että olisimme täällä ihmissyöjien saaressa päivääkään kauemmin kuin on pakko?" "Sinun pitäisi hävetä, Esmeralda", vastasi Jane Porter.
Page 130
Hänet nostettiin ilmaan, ja hän tunsi vain tuulen puhallusta ja kuuli oksien rasahtelua, kun häntä kuljetettiin pois.