The Gods of Mars

By Edgar Rice Burroughs

Page 93

nearly a year of the rites of Issus.
My mother would be very proud could she only know how well I have
maintained the traditions of my father's prowess."

"Your father must have been a mighty warrior!" I said. "I have known
most of the warriors of Barsoom in my time; doubtless I knew him. Who
was he?"

"My father was--"

"Come, calots!" cried the rough voice of a guard. "To the slaughter
with you," and roughly we were hustled to the steep incline that led to
the chambers far below which let out upon the arena.

The amphitheatre, like all I had ever seen upon Barsoom, was built in a
large excavation. Only the highest seats, which formed the low wall
surrounding the pit, were above the level of the ground. The arena
itself was far below the surface.

Just beneath the lowest tier of seats was a series of barred cages on a
level with the surface of the arena. Into these we were herded. But,
unfortunately, my youthful friend was not of those who occupied a cage
with me.

Directly opposite my cage was the throne of Issus. Here the horrid
creature squatted, surrounded by a hundred slave maidens sparkling in
jewelled trappings. Brilliant cloths of many hues and strange patterns
formed the soft cushion covering of the dais upon which they reclined
about her.

On four sides of the throne and several feet below it stood three solid
ranks of heavily armed soldiery, elbow to elbow. In front of these
were the high dignitaries of this mock heaven--gleaming blacks bedecked
with precious stones, upon their foreheads the insignia of their rank
set in circles of gold.

On both sides of the throne stretched a solid mass of humanity from top
to bottom of the amphitheatre. There were as many women as men, and
each was clothed in the wondrously wrought harness of his station and
his house. With each black was from one to three slaves, drawn from
the domains of the therns and from the outer world. The blacks are all
"noble." There is no peasantry among the First Born. Even the lowest
soldier is a god, and has his slaves to wait upon him.

The First Born do no work. The men fight--that is a sacred privilege
and duty; to fight and die for Issus. The women do nothing, absolutely
nothing. Slaves wash them, slaves dress them, slaves feed them. There
are some, even, who have slaves that talk for them, and I

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 3
Mutta aluksen ilmapiirissä oli jotakin määrittelemätöntä, mikä ennusti tuhoa.
Page 4
Minä en kelpaisi vaimoksi englantilaiselle loordille, jos mitenkään olisin syynä siihen, että hän väistyy täyttämästä ilmeistä velvollisuuttaan.
Page 5
Se mies oli kerrassaan kiittämätön.
Page 31
Pähkinät he murskasivat voimakkailla hampaillaan tai kivien välissä, jos ne olivat liian kovia.
Page 37
Siinä oli kuitenkin tarpeeksi.
Page 49
Kuinka tahansa hän tuomitsi, hyväksyivät apinat sen lopullisena ja palasivat tyytyväisinä hommiinsa.
Page 53
Uhri päästi tuskanhuudon, ja kun hänen toverinsa kääntyivät katsomaan, näkivät he sätkyttelevän ruumiin kuin salaperäisen voiman vetämänä hitaasti nousevan puiden tiheään lehvistöön.
Page 54
Heidän silmiään kohtaava näky saattoi vanhan viisaan Mbongankin vapisemaan, sillä sieltä lennähti Mirandon ruumis kumahtaen maahan heidän jalkojensa eteen.
Page 56
"Mitäs täällä on? Tätä lappua ei täällä, hitto vieköön, ollut tunti sitten.
Page 57
"Puhukaa siistiä kieltä!" huusi nuori mies ja kalpeni raivosta.
Page 78
1752 kirjoitetun kirjeen, jossa kuvailtiin Espanjasta Etelä-Amerikkaan aikoneen purjealuksen ja sen kapinallisen miehistön seikkailuja.
Page 82
Ruuan puolesta heidän ei tarvitsisi huolehtia.
Page 84
Koko loppupäivän he haeskelivat viidakossa, mutta kun tuli pimeä, oli heidän pakko toivottomina luopua yrityksestä, sillä eiväthän he edes tietäneet suuntaa, minne päin peto oli vienyt Jane Porterin.
Page 85
Esmeraldan huuto oli kuulunut samaan aikaan kuin Jane Porterin, mutta sitten hän pyörtyi, kuten tavallisesti, jos sattui äkillinen kohtaus, joka vaati mielenmalttia.
Page 89
Etu- ja mesaanipurje olivat ylhäällä, ikäänkuin olisi koetettu pitää alusta tuuleen päin, mutta ne olivat revenneet ja pieksivät köysiä jokseenkin navakassa tuulessa.
Page 101
" Clayton näytti hämmästyvän.
Page 113
"Ensin luulimme, että oppaamme oli vienyt meitä harhaan, mutta hänen hämmästyksensä, kun murhatun Snipesin ruumiin alta ei löydettykään arkkua, oli niin todellinen, ettei tarvitse pelätä hänen teeskennelleen.
Page 115
D'Arnot avasi sen ja antoi sen takaisin Tarzanille.
Page 117
"Jatkakaa te vain matkaa eteenpäin Silläaikaa, kun minä käyn noutamassa aarrearkun.
Page 121
Tarzanin huulille tuli iloinen hymy, kuten aina taistelun alkaessa.