The Gods of Mars

By Edgar Rice Burroughs

Page 158

the rocky walls. To them chains were fastened, and at the ends
of many of the chains were human skeletons. One of these they kicked
aside, and, unlocking the huge padlock that had held a chain about what
had once been a human ankle, they snapped the iron band about my own
leg. Then they left me, taking the light with them.

Utter darkness prevailed. For a few minutes I could hear the clanking
of accoutrements, but even this grew fainter and fainter, until at last
the silence was as complete as the darkness. I was alone with my
gruesome companions--with the bones of dead men whose fate was likely
but the index of my own.

How long I stood listening in the darkness I do not know, but the
silence was unbroken, and at last I sunk to the hard floor of my
prison, where, leaning my head against the stony wall, I slept.

It must have been several hours later that I awakened to find a young
man standing before me. In one hand he bore a light, in the other a
receptacle containing a gruel-like mixture--the common prison fare of
Barsoom.

"Zat Arras sends you greetings," said the young man, "and commands me
to inform you that though he is fully advised of the plot to make you
Jeddak of Helium, he is, however, not inclined to withdraw the offer
which he has made you. To gain your freedom you have but to request me
to advise Zat Arras that you accept the terms of his proposition."

I but shook my head. The youth said no more, and, after placing the
food upon the floor at my side, returned up the corridor, taking the
light with him.

Twice a day for many days this youth came to my cell with food, and
ever the same greetings from Zat Arras. For a long time I tried to
engage him in conversation upon other matters, but he would not talk,
and so, at length, I desisted.

For months I sought to devise methods to inform Carthoris of my
whereabouts. For months I scraped and scraped upon a single link of
the massive chain which held me, hoping eventually to wear it through,
that I might follow the youth back through the winding tunnels to a
point where I could make a break for liberty.

I was beside myself with anxiety for knowledge of the progress of the
expedition which was to rescue Dejah Thoris. I felt that Carthoris
would not let the matter drop,

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

Page 2
Salavihkaa veti mies jotakin taskustaan.
Page 3
Mutta, monsieur, kuinka voin kiittää teitä minulle osoittamastanne ystävällisyydestä? Sallikaa minun tarjota teille käyntikorttini, ja jos konsaan tulee aika, jolloin voin olla teille avuksi, niin muistakaa, että olen käskettävänänne.
Page 14
Hätääntymisen ilme, joka niillä oli, kun Tarzan hänet ensiksi näki, oli muuttunut oveluutta osoittavaksi, kun tämä kääntyi vastaamaan takaapäin tulevaan hyökkäykseen; mutta sitä muutosta ei Tarzan ollut huomannut.
Page 25
-- Rokoff kyllä pitää siitä huolen.
Page 32
"Ensimmältä, vain lyhyen aikaa, olette erityisenä asiamiehenä sotaministeriön palveluksessa.
Page 39
" "Jos tulette isäni duariin, niin saatte sen nähdä", vastasi tyttö.
Page 40
Siitä asiasta ei ole sen enempää sanottavaa.
Page 52
Hänellä oli muutamia tunteja elettävänä.
Page 65
Toinen heistä nosti kätensä ja laski sen jälleen ikäänkuin laskien sekunteja -- yks' kaks' kolme! Yhtenä miehenä karkasivat molemmat uhrinsa kimppuun, kumpikin tarttui kiinni eri säärestä, ja ennenkuin Apinain Tarzan, vaikka olikin nopea kuin salama, ehti kääntyä pelastuakseen, paiskattiin hänet matalan kaiteen yli ja hän putosi Atlanttiin.
Page 77
Silloin tällöin hän hymyili muistellessaan jotakuta tuttavaa, joka juuri sillä hetkellä saattoi istua tyynenä ja siistinä pariisilaisen mieliklubinsa suojissa -- aivankuin Tarzan oli istunut vain muutama kuukausi sitten.
Page 79
Tämä miete toi Rokoffin hänen mieleensä.
Page 90
Kun he kumartuivat hänen ylitseen, oli hän kuollut.
Page 95
"Missä ne lienevät?" virkkoi hän.
Page 98
Hän ei tohtinut nukkua ja kuitenkin hän oli niin uupunut, että hänen täytyi lakkaamatta taistella pysyäkseen tietoisena.
Page 109
"Odota!" sanoi Apinain Tarzan Kerchakin heimon kielellä.
Page 112
Älä jätä minua yksikseni tähän veneeseen sen pedon kanssa.
Page 116
Kääntäen selkänsä petoon hän kätki päänsä käsivarsiinsa ja odotti.
Page 131
Nuoren urosapinan kertomasta tarinasta oli hänelle selvinnyt, että vangittu tyttö oli juuri Jane Porter, koska viidakossa ei ollut mitään muuta pientä valkoista "naarasta".
Page 137
Kun Tarzan näki heidät, huudahti hän ilosta, -- ne olivat hänen omia wazirejansa.
Page 140
Nämä olivat menneet aikaisin aamupuolella etsimään tuoretta ruokaa eivätkä olleet vielä palanneet.