The Gods of Mars

By Edgar Rice Burroughs

Page 171

enemy. Broadside after broadside they delivered as each
vessel came in line with the ships of the therns. The latter attempted
to rush in and break up the formation, but it was like stopping a buzz
saw with the bare hand.

From my position on the deck beside Kantos Kan I saw ship after ship of
the enemy take the awful, sickening dive which proclaims its total
destruction. Slowly we manoeuvered our circle of death until we hung
above the gardens where our green warriors were engaged. The order was
passed down for them to embark. Then they rose slowly to a position
within the centre of the circle.

In the meantime the therns' fire had practically ceased. They had had
enough of us and were only too glad to let us go on our way in peace.
But our escape was not to be encompassed with such ease, for scarcely
had we gotten under way once more in the direction of the entrance to
Omean than we saw far to the north a great black line topping the
horizon. It could be nothing other than a fleet of war.

Whose or whither bound, we could not even conjecture. When they had
come close enough to make us out at all, Kantos Kan's operator received
a radio-aerogram, which he immediately handed to my companion. He read
the thing and handed it to me.

"Kantos Kan:" it read. "Surrender, in the name of the Jeddak of
Helium, for you cannot escape," and it was signed, "Zat Arrras."

The therns must have caught and translated the message almost as soon
as did we, for they immediately renewed hostilities when they realized
that we were soon to be set upon by other enemies.

Before Zat Arrras had approached near enough to fire a shot we were
again hotly engaged with the thern fleet, and as soon as he drew near
he too commenced to pour a terrific fusillade of heavy shot into us.
Ship after ship reeled and staggered into uselessness beneath the
pitiless fire that we were undergoing.

The thing could not last much longer. I ordered the transports to
descend again into the gardens of the therns.

"Wreak your vengeance to the utmost," was my message to the green
allies, "for by night there will be none left to avenge your wrongs."

Presently I saw the ten battleships that had been ordered to hold the
shaft of Omean. They were returning at full speed, firing their stern
batteries almost continuously. There could be but

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 5
"He eivät halua, että heidät nähdään, ja siksi emme mekään saa mennä ulos.
Page 13
Kun Clayton hätäisesti tarkastaessaan vaimoansa ei huomannut hänessä mitään loukkaantumisen merkkejä, päätti hän siitä, että peto oli kuollut samalla hetkellä kun se oli karannut Alicen kimppuun.
Page 22
Hän tirkisteli uutimien verhoamista ikkunoista sisään tai kiipesi katolle, tähystellen uuninpiipun mustiin syvyyksiin ja koettaen turhaan päästä selville ihmeistä, joita varmaankin oli vahvojen seinien sisäpuolella.
Page 33
Useita kuukausia oleskeli heimo rannikolla, missä Tarzanin maja oli, ja opinnot veivät suurimman osan hänen aikaansa; mutta aina kun hän kuljeskeli metsässä, piti hän valmiina suopunkiaan.
Page 40
lupa syödä.
Page 47
tuskin kymmentä askelta, kun se tuupertui kuolleena maahan.
Page 48
Tosin eräät muut eläimet samoilivat metsässä sekä päivällä että yöllä -- rohkeat, julmat pedot -- mutta niiden heikommat.
Page 49
Ihmisapinain kuninkaalla ei muuten ollut kovin moninaisia tai rasittavia velvollisuuksia.
Page 54
Tarzan huomasi, että nämä olivat monessa suhteessa hänen kuvakirjansa ihmisten kaltaisia.
Page 58
Pelkkä kohtalon oikku johti heidän askeliaan.
Page 59
Mutta epäilemättä he olivat yhtä julmia kuin muutkin hänen näkemänsä ihmiset.
Page 69
.
Page 82
Niistä hän otti yhden ja kirjoitti Jane Porterin nimikirjoituksen alle: "Minä olen Apinain Tarzan.
Page 83
Nyt ehtivät paikalla myöskin professori Porter ja herra Philander.
Page 84
Minä en tule ilman häntä takaisin.
Page 92
Yhdessä he söivät ääneti ja loivat silloin tällöin salavihkaa katseita toisiinsa, kunnes vihdoin Jane Porter purskahti iloiseen nauruun, johon Tarzan yhtyi.
Page 95
Useita kertoja he pysähtyivät vähän lepäämään, vaikkei se ollut Tarzanille tarpeellista, ja puolenpäivän tienoissa he jäivät tunniksi pienen puron rannalle, missä he sammuttivat janonsa ja aterioivat.
Page 98
Melkein tajuttomana tuskasta ja uupumuksesta D'Arnot katseli puoleksi suljettujen silmäluomiensa alta villiä näytelmää, joka hänestä tuntui kauhealta painajaiselta tai houreelta, josta hän pian heräisi.
Page 122
Mutta kun hän oli lähtemäisillään metsän pimeyteen, koettivat kaikki saada häntä luopumaan aikeestaan, ja vedonlyöjä oli innokkain estämään tätä tavatonta yritystä.
Page 128
" "Miksi ette siis tee niin, Jane?" "Minä rakastan toista.