The Chessmen of Mars

By Edgar Rice Burroughs

Page 74

the man
questioningly. She did not understand.

"Your flier," he said. "It is moored before the tower."

Her face lighted with pleasure and relief. "You found it!" she
exclaimed. "What fortune!"

"It was fortune indeed," he replied. "Since it not only told that you
were a prisoner here; but it saved me from the banths as I was crossing
the valley from the hills to this tower into which I saw them take you
this afternoon after your brave attempt at escape."

"How did you know it was I?" she asked, her puzzled brows scanning his
face as though she sought to recall from past memories some scene in
which he figured.

"Who is there but knows of the loss of the Princess Tara of Helium?" he
replied. "And when I saw the device upon your flier I knew at once,
though I had not known when I saw you among them in the fields a short
time earlier. Too great was the distance for me to make certain whether
the captive was man or woman. Had chance not divulged the hiding place
of your flier I had gone my way, Tara of Helium. I shudder to think how
close was the chance at that. But for the momentary shining of the sun
upon the emblazoned device on the prow of your craft, I had passed on
unknowing."

The girl shuddered. "The Gods sent you," she whispered reverently.

"The Gods sent me, Tara of Helium," he replied.

"But I do not recognize you," she said. "I have tried to recall you,
but I have failed. Your name, what may it be?"

"It is not strange that so great a princess should not recall the face
of every roving panthan of Barsoom," he replied with a smile.

"But your name?" insisted the girl.

"Call me Turan," replied the man, for it had come to him that if Tara
of Helium recognized him as the man whose impetuous avowal of love had
angered her that day in the gardens of The Warlord, her situation might
be rendered infinitely less bearable than were she to believe him a
total stranger. Then, too, as a simple panthan* he might win a greater
degree of her confidence by his loyalty and faithfulness and a place in
her esteem that seemed to have been closed to the resplendent Jed of
Gathol.

* Soldier of Fortune; free-lance warrior.


They had reached the tower now, and as they entered it from the
subterranean corridor a backward glance revealed the van of their
pursuers--hideous kaldanes mounted upon swift and powerful rykors. As
rapidly as might be the three ascended

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

Page 7
Ovi aukeni.
Page 13
Huoneesta hiipi salavihkaa mies, ja vaikka Tarzan näki hänet vain välähdykseltä, tunsi hän Rokoffin.
Page 14
Nyt napsahti ranneluu hänen rautaisessa puristuksessaan, nyt väännähti olkavarsi sijoiltaan, kun hän työnsi uhrin käsivarren taaksepäin ja ylöspäin.
Page 23
.
Page 26
"Annan teille miekkosille tilaisuuden säilyttää henkenne.
Page 34
" "Jollei ehkä ole ryöstönaikeissa", vastasi Abdul.
Page 40
Siitä asiasta ei ole sen enempää sanottavaa.
Page 52
Pitkän aikaa vallitsi hiljaisuus.
Page 62
Pienempi oli siro valkoinen huvipursi, joka kiiti itää kohti ja jonka kannella istui nuori neitonen surullisin silmin katsellen ja joutessaan hypistellen timanteilla koristettua medaljonkia.
Page 63
Ei ollut koskaan nähnyt valkoista miestä tai naista, ennenkuin professori Porter seurueineen heitettiin rannikolle aivan hänen pikku majansa kynnykselle.
Page 72
"Herra Jumala!" huusi hän.
Page 73
Uidessaan tähtien johdolla itää kohti hän havaitsi kenkiensä painavan ja riisui ne.
Page 91
Ei edes heidän julmien isäntiensä pelko riittänyt voittamaan tätä uutta kauhua.
Page 96
"Jonkun pitää ottaa päällikkyys veneessämme", sanoi nyt Jane Porter aivan tyrmistyneenä inhoittavasta torailusta, joka heti alussa ennusti väkinäistä tunnelmaa ehkä monipäiväisenkin yhdessäolon aikana.
Page 102
Mutta koskaan hän ei ollut varma, ettei se ollut pelkkää mielikuvitusta.
Page 111
Tuossa poloisessa nälän näivetyttämässä olennossa saattoi vieläkin olla elon kipuna.
Page 114
"Koskaan", sanoi uupunut herra Samuel T.
Page 128
Hänen kasvonsa olivat vääntyneet ilkeään irvistykseen.
Page 129
Toisinaan hän huomautti, että jonkun päivän päästä he varmaan näkisivät laivan ankkuroivan heidän rantamansa edustalle ja että he sitten kaikki pääsisivät onnellisesti yhteen.
Page 142
.