The Beasts of Tarzan

By Edgar Rice Burroughs

Page 87

Russian could harm her further.

Just now she wanted time--time to think and prepare herself for the
end. She felt that she could not take the last, awful step until she
had exhausted every possibility of escape. She did not care to live
unless she might find her way back to her own child, but slight as such
a hope appeared she would not admit its impossibility until the last
moment had come, and she faced the fearful reality of choosing between
the final alternatives--Nikolas Rokoff on one hand and self-destruction
upon the other.

"Go away!" she said to the Russian. "Go away and leave me in peace
with my dead. Have you not brought sufficient misery and anguish upon
me without attempting to harm me further? What wrong have I ever done
you that you should persist in persecuting me?"

"You are suffering for the sins of the monkey you chose when you might
have had the love of a gentleman--of Nikolas Rokoff," he replied. "But
where is the use in discussing the matter? We shall bury the child
here, and you will return with me at once to my own camp. Tomorrow I
shall bring you back and turn you over to your new husband--the lovely
M'ganwazam. Come!"

He reached out for the child. Jane, who was on her feet now, turned
away from him.

"I shall bury the body," she said. "Send some men to dig a grave
outside the village."

Rokoff was anxious to have the thing over and get back to his camp with
his victim. He thought he saw in her apathy a resignation to her fate.
Stepping outside the hut, he motioned her to follow him, and a moment
later, with his men, he escorted Jane beyond the village, where beneath
a great tree the blacks scooped a shallow grave.

Wrapping the tiny body in a blanket, Jane laid it tenderly in the black
hole, and, turning her head that she might not see the mouldy earth
falling upon the pitiful little bundle, she breathed a prayer beside
the grave of the nameless waif that had won its way to the innermost
recesses of her heart.

Then, dry-eyed but suffering, she rose and followed the Russian through
the Stygian blackness of the jungle, along the winding, leafy corridor
that led from the village of M'ganwazam, the black cannibal, to the
camp of Nikolas Rokoff, the white fiend.

Beside them, in the impenetrable thickets that fringed the path, rising
to arch above it and shut out the moon, the

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

Page 3
"Hyvät herrat", jatkoi hän, "kreivi ei tiennyt, että nuo kortit olivat hänen taskussaan.
Page 6
"Jo kahdesti on monsieur katsonut sopivaksi sekaantua asioihin, jotka eivät hänelle kuulu.
Page 10
Vaistomaisesti hän mietiskeli, kuka se onnellinen mies voi olla.
Page 11
Myöhemmin huomasin, mitä teille merkitsi jäädä minun luokseni apinain amfiteatteriin, vaikka sydämenne kutsui teitä rannikolle.
Page 24
Hän oli kovin peloissaan.
Page 33
Hänen tarkatessaan silmillään näitä kahta vilkaisi Gernois ympärilleen ja havaitsi jännittyneen ilmeen Tarzanin kasvoilla.
Page 48
Apinamies astahti varovaisesti sivullepäin, -- Numa seurasi häntä vain silmillään.
Page 53
Nyt oli kaunis, kuutamoinen yö.
Page 67
"Siitä ei ole pienintäkään epäilystä", vastasi tyttö.
Page 70
" "Te olette kovin ystävällinen, herra Thuran", vastasi rouva Strong.
Page 89
Äänettömästi hiipi Tarzan kyläkujan päässä olevalle puulle.
Page 100
" Pettymyksen ilme tuli herra Thuranin kasvoille.
Page 103
Kun apinamies ja hänen toverinsa tuijottivat, mikä enemmän mikä vähemmän kummastuneena, tuohon vanhaan kaupunkiin villin Afrikan sydämessä, huomasivat jotkut heistä liikettä rakennuksesta, jota he katselivat.
Page 106
Kun sitten miehet lopettivat tanssinsa ja lähenivät, viittasi hän vankia nousemaan.
Page 108
Nainen ei nähnyt -- hän oli unohtanut uhrinsa häntä itseänsä uhkaavan vaaran kauhistuttamana.
Page 116
Kuoleman kasvojen edessä olen oppinut, kuinka tulee elää.
Page 117
Jos joku astuisi sisälle, tietää hän, että vainajat kaappaisivat hänet uhrikseen.
Page 120
Kuulimme heidän saapumisensa lähes kahdentuhannen askeleen päästä eli paljoa aikaisemmin kuin heidät näimme, ja koska meillä oli muuta hommaa, vetäydyimme metsään ja päästimme heidät ohitsemme.
Page 135
"Minut juuri se herttainen herra Thuran tyrkkäsi mereen, mutta minä en hukkunut -- kerron sen kaikki sinulle vähän myöhemmin -- ja tässä minä nyt olen jotakuinkin samana villinä kuin minuun ensi kertaa tutustuessasi, Jane Porter.
Page 138
Kahdesti hän luki nuo hämmästyttävät sanat ennenkuin saattoi täysin käsittää niiden tarkoituksen.