The Beasts of Tarzan

By Edgar Rice Burroughs

Page 15

conflict with
his kind. Once again he was Tarzan, son of Kala the she-ape.

His strong, white teeth sank into the hairy throat of his enemy as he
sought the pulsing jugular.

Powerful fingers held the mighty fangs from his own flesh, or clenched
and beat with the power of a steam-hammer upon the snarling,
foam-flecked face of his adversary.

In a circle about them the balance of the tribe of apes stood watching
and enjoying the struggle. They muttered low gutturals of approval as
bits of white hide or hairy bloodstained skin were torn from one
contestant or the other. But they were silent in amazement and
expectation when they saw the mighty white ape wriggle upon the back of
their king, and, with steel muscles tensed beneath the armpits of his
antagonist, bear down mightily with his open palms upon the back of the
thick bullneck, so that the king ape could but shriek in agony and
flounder helplessly about upon the thick mat of jungle grass.

As Tarzan had overcome the huge Terkoz that time years before when he
had been about to set out upon his quest for human beings of his own
kind and colour, so now he overcame this other great ape with the same
wrestling hold upon which he had stumbled by accident during that other
combat. The little audience of fierce anthropoids heard the creaking
of their king's neck mingling with his agonized shrieks and hideous
roaring.

Then there came a sudden crack, like the breaking of a stout limb
before the fury of the wind. The bullet-head crumpled forward upon its
flaccid neck against the great hairy chest--the roaring and the
shrieking ceased.

The little pig-eyes of the onlookers wandered from the still form of
their leader to that of the white ape that was rising to its feet
beside the vanquished, then back to their king as though in wonder that
he did not arise and slay this presumptuous stranger.

They saw the new-comer place a foot upon the neck of the quiet figure
at his feet and, throwing back his head, give vent to the wild, uncanny
challenge of the bull-ape that has made a kill. Then they knew that
their king was dead.

Across the jungle rolled the horrid notes of the victory cry. The
little monkeys in the tree-tops ceased their chattering. The
harsh-voiced, brilliant-plumed birds were still. From afar came the
answering wail of a leopard and the deep roar of a lion.

It was the old Tarzan who turned questioning eyes upon the

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan, apinain kuningas Seikkailuromaani Afrikan aarniometsistä

Page 7
" Claytonit noudattivat Mustan Mikon käskyä niin kiireesti, etteivät ehtineet paljonkaan nähdä, mitä miehet puuhasivat tai suunnittelivat.
Page 10
Vaikka hän itse oli urhea ja peloton, osasi hän kuitenkin arvostella pelosta johtuvia hirveitä kärsimyksiä -- jollainen käsityskyky on harvinainen, vaikka se tosin oli vain yksi niistä monista ominaisuuksista, joiden takia loordi Greystokea kaikkien tuttujen kesken kunnioitettiin ja suosittiin.
Page 13
Lady Greystoke ei enää tointunut pahasta hermojärkytyksestä, ja vaikka hän eli vielä vuoden aikaa lapsensa syntymän jälkeen, ei hän enää koskaan käynyt majan ulkopuolella eikä liioin kyennyt täysin käsittämään olevansa kaukana Englannista.
Page 27
Se oli vaikeaa työtä, sillä hän piteli kynää kuin puukkoa, mistä johtui, ettei kirjoittaminen suinkaan käynyt keveästi eivätkä tulokset olleet kovinkaan tyydyttäviä.
Page 28
Suuren sanakirjan ja vilkkaan, terveen älynsä avulla, joka jo perinnäisesti oli tavallista terävämpi, hän arvasi monta asiaa, vaikkei voinut niitä oikein ymmärtää, ja enimmäkseen hänen arvailunsa osui hyvin lähelle totuutta.
Page 31
Retken varrella he verkalleen haeskelivat ruokaa.
Page 34
enää menettänyt toista köyttä eikä saalistaan samoin kuin edellisellä kerralla.
Page 44
Heidän lähestyessään kylää avattiin heille portit, ja ilmoille kohosi villejä huutoja, kun nähtiin, että saalis oli ihminen.
Page 45
Puukko oli valmiina iskemään, mutta silloin nainen kääntyi, ja pian kurkkuääninen "ah" ilmaisi, että hän vihdoinkin oli löytänyt etsimänsä esineen.
Page 47
Huitoen ja lyöden suunnattomilla käsillään hän ehti tappaa ja ruhjoa kymmenkunta apinaa, ennenkuin heimo pääsi pakoon metsän puihin.
Page 61
Salamannopeasti kietoutui rautalihaksinen käsivarsi leijonan valtavan kaulan ympärille, ja vastaanponnisteleva karjuva peto kohotettiin takaapäin pystyyn -- yhtä helposti kuin Clayton olisi nostanut sylikoiran.
Page 62
Lopetettuaan syöntinsä Tarzan nousi seisaalleen ja osoitti aivan eri suuntaan kuin Clayton oli äsken mennyt ja lähti itsekin sinne päin.
Page 69
Porter, mutta uskokaa minua, herra, että pian voisin unohtaa huomattavan asemanne tieteellisessä maailmassa ja harmaat hiuksenne.
Page 75
" Näin sanoen Tarrant kohotti kuokkansa ja vimmatusti iskien hautasi sen kärjen Snipesin aivoihin.
Page 101
Kuinka hän olisikaan voinut aavistaa totuutta! Kuitenkin heräsi hänessä jokin epämääräinen kuvitelma lähestyvästä surusta, ja hänen rinnassaan orasti hänen itsensäkään sitä tietämättä mustasukkaisuus ja epäilys apinamiestä kohtaan, jolle hän oli hengestään kiitollisuudenvelassa.
Page 102
Hän on vain viidakon elukka, neiti Porter.
Page 113
"Ehkä saamme kapteeni Dufrannelta lainata avuksi muutamia miehiä ja joku vangeista voi näyttää meille, missä se arkku nyt on.
Page 114
Jos Tarzan kuului johonkin villiin heimoon, oli hänellä kaiketi myös villi vaimo, jos oikein ajatteli, ja lauma villejä, sekarotuisia lapsia.
Page 121
Huomenna tapaamme ehkä hänen setänsä tai kaksoisveljensä, ja ystävämme kummastelevat, miksi emme koskaan tule takaisin viidakosta.
Page 133
" Hengästynyt Canler nyökkäsi.