Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 92

kylää polttamaan, lyyhistyi
maahan, ja manyuemat heittivät pois tuohuksensa ja pakenivat kylästä.
Tarzanin nähdessä heidät viimeistä kertaa he kirmasivat viidakkoa
kohti, kun taas heidän aikaisemmat isäntänsä polvistuivat maahan ja
ammuskelivat heitä.

Mutta niin vihaisia ja kiukuissaan kuin arabialaiset olivatkin
orjiensa tottelemattomuudesta, tulivat he toki vakuutetuiksi, että
oli viisainta luopua nautinnosta sytyttää palamaan kylä, joka oli
antanut heille kaksi niin kamalaa vastaanottoa. Sydämessään he
kuitenkin vannoivat palaavansa sellaisin voimin, että kykenisivät
lakaisemaan puhtaaksi koko seudun penikulmain laajuudelta, kunnes ei
mitään jälkeä ihmiselämästä olisi tavattavissa.

He olivat turhaan tähystelleet sitä, joka äänellään oli peloittanut
pois majoja sytyttämään määrätyt miehet, mutta terävinkään silmä
ei kyennyt keksimään hänen olinpaikkaansa. He olivat nähneet
savun tuprahduksen puusta laukauksen jälkeen, joka oli kaatanut
arabialaisen, mutta vaikka he heti olivat lähettäneet luotituiskun
lehvistöön, ei mistään oltu voitu todeta sitä tehokkaaksi.

Tarzan oli liian ovela antautuakseen sellaiseen satimeen, ja niinpä
hän melkein heti, kun hänen pyssynsä pamaus oli kajahtanut ja
haihtunut ilmaan, oli maassa rientämässä toiselle puulle satakunnan
metrin päähän. Siitäkin hän löysi sopivan istumaoksan, jolta saattoi
seurata rosvojen puuhia. Hänen pisti päähänsä, että voisi vieläkin
saada heistä melkoista huvia, minkätähden hän taas huusi heille
tilapäisen torvensa läpi.

"Jättäkää norsunluu!" hän kirkaisi. "Jättäkää norsunluu!" "Kuolleet
eivät tarvitse norsunluuta!"

Muutamat manyuemalaisista aikoivat laskea taakkansa maahan, mutta
se oli ahnaista arabialaisista toki liikaa. Äänekkäin huudoin ja
sadatuksin he ojensivat pyssynsä suoraan kantajia kohti uhaten
heti paikalla tappaa jokaisen, joka heittäisi taakkansa pois.
He saattoivat luopua kylän polttamisesta, mutta ajatuskin tämän
äärettömän norsunluu-aarteen hylkäämisestä oli heille aivan
sietämätön. Mieluummin sitten kuolla!

Niinpä he marssivat ulos wazirilaisten kylästä, ja heidän orjainsa
hartioilla oli norsunluuta parinkymmenen kuninkaan lunnaiksi.
Pohjoista, kohti he samosivat suunnaten kulkunsa takaisin
metsäläisasutukseensa siihen villiin ja tuntemattomaan maahan, joka
sijaitsee Kongo-virran takana, aarniometsän syvimmissä sopukoissa; ja
heidän kummallakin puolellaan hiipi näkymätön ja armoton vihollinen.

Tarzanin johdolla asettuivat mustat wazirilaissoturit pitkin
reitin vartta tiheimpään pensastoon sen kummallekin puolen. He
seisoivat pitkien välimatkain päässä, ja kun jono meni ohitse,
tulla tuoksahti hyvin tähdätty yksinäinen nuoli tai raskas keihäs
lävistäen jonkun manyuemalaisen tai arabialaisen. Sitten wazirilainen
kaikkosi ja juoksi eteenpäin pysähtyen väijymään uuteen paikkaan.
He eivät iskeneet, jollei menestys ollut varma ja ilmitulon vaara
melkein olematon. Nuolia ja keihäitä lensi siis harvoin, mutta
niin hellittämättömästi ja väistämättömästi, että retkeilijäin
hitaasti liikkuva, raskaasti kuormitettu miesjono oli alituisen
kauhun vallassa -- kauhuissaan vastikään kaatuneen toverin ruumiin
nähdessään ja kauhuissaan epävarmuudesta, kun eivät tienneet, kenen
vuoro oli kaatua ja milloin.

Vain töintuskin estivät arabialaiset miehensä kymmenenkin kertaa
heittämästä pois taakkansa ja pakenemaan säikähtyneiden kaniinien
lailla polkua pitkin pohjoiseen päin. Ja niin kului päivä --
kiduttava painajaispäivä rosvoille, väsyttävä, mutta hyvin palkittu
työpäivä wazireille. Yöksi arabialaiset rakensivat karkeatekoisen
varustuksen pienelle aukeamalle joen partaalle ja leiriytyivät.

Silloin tällöin pamahti pyssy yön kuluessa läheltä heidän
yläpuoleltaan ja jokunen kahdestatoista vartijasta, jotka he nyt
olivat asettaneet, kellahti tanterelle. Sellainen asiaintila
oli sietämätöntä, sillä

Last Page Next Page

Text Comparison with Pellucidar

Page 15
I shall not weary you with a repetition of the countless adventures of our long search.
Page 16
"They must cover an enormous territory.
Page 20
Far from it.
Page 26
Yet my imperial power and dignity had been a very real thing during my brief reign.
Page 29
She rested safely now upon an even keel; nor did she leak, for she was well calked with fiber and tarry pitch.
Page 30
When we were directly between two of them he fairly went into raptures; nor could I blame him.
Page 31
But only for an instant were they paralyzed with wonder.
Page 38
He was acting as interpreter for his masters.
Page 39
A great Sagoth came and spoke some words of command to those who watched over me.
Page 56
The cliff was almost perpendicular.
Page 61
But his savage rumbling did not cause.
Page 68
Altogether, the country was very much broken and very beautiful.
Page 71
As if to emphasize it he turned and entered his burrow.
Page 76
First, however, we must eat.
Page 80
At last I reached the top, and very glad I was, too.
Page 86
Here I reconnoitered for a moment, and seeing the coast clear, ran swiftly forth with Dian at my side.
Page 90
Again there was animated discussion.
Page 91
A second after and he, too, was sprawled upon the sward with a round hole between his eyes.
Page 108
The dugouts, which were of unusual length, were manned by twenty paddlers, ten to a side.
Page 132
Here we are erecting mills and factories.