Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 90

seisoi hänen edessään, uhkaava veitsi kädessä, alkoi hän
kauhusta muljottaa. Hän unohti pyssynsä, unohti edes huutaa --
hänen ainoa ajatuksensa oli paeta tätä pelottavaa valkoista villiä,
tätä jättiläistä, jonka paksuilla hyllyvillä lihaksilla ja laajalla
rinnalla nuotion värähtelevä hohde leikki.

Mutta ennenkuin hän ehti kääntyä, oli Tarzan hänen kimpussaan, ja
silloin vartija mieli huutaa apua, mutta se oli myöhäistä. Iso käsi
puristi hänen henkitorveansa ja hänet painettiin maahan. Hän taisteli
hurjasti reuhtoen, mutta turhaan. Sitkeästi kuin verikoiran julmat
hampaat puristivat nuo kauheat sormet häntä kurkusta. Nopeasti ja
varmasi tukehdutettiin hänet. Hänen silmänsä lensivät ammolleen,
kieli työntyi ulos suusta, kasvot saivat kamalan sinipunervan värin,
jäykistyvät lihakset vavahtivat, ja sitten virui manyuemalais-vartija
aivan hievahtamatta.

Apinamies heitti ruumiin toiselle leveälle olalleen ja ottaen
miehen pyssyn käveli hiljaisin askelin uinuvan kylän katua pitkin
puuta kohti, josta hänen oli niin helppo päästä vaajavarustuksilla
ympäröityyn kylään. Hän kantoi kuolleen vartijan ylös sokkelomaiseen
lehväröykkiöön.

Ensiksi hän riisti ruumiilta patruunavyön ja sellaisia koristuksia,
kuin hän halusi, kiilaten sen mukavaan oksanhaarukkaan siksi aikaa,
kun hänen näppärät sormensa etsivät saalista, jota hän ei oikein
voinut pimeässä eroittaa. Kun hän oli lopettanut, otti hän miehelle
kuuluvan pyssyn ja astui kauaksi oksalle, jonka päästä voi paremmin
eroittaa hökkelit. Tähdäten huolellisesti mehiläispesää muistuttavaa
rakennusta kohti, jossa tiesi johtavain arabialaisten olevan, hän
vetäisi liipasinta. Melkein heti kuului voihkinaa vastaukseksi.
Tarzan hymyili. Hän oli taaskin osannut.

Laukauksen jälkeen oli leirissä hetkisen hiljaa, ja sitten
manyuemalaiset ja arabialaiset parveilivat hökkeleistään kuin
vihaiset hörriäiset, mutta tositeossa he olivat vieläkin enemmän
säikähtyneitä kuin vihaisia. Edellisen päivän jännitys oli saanut
sekä neekerit että valkoiset pelokkaiksi, ja tämä ainoa laukaus yön
pimeästä herätti nyt heidän mielessään kaikenlaisia kamalia otaksumia.

Ja kun he huomasivat, että heidän vartijansa oli kadonnut, ei heidän
pelkonsa suinkaan talttunut, ja ikäänkuin ylläpitääkseen rohkeuttaan
sotaisilla toimilla he alkoivat nopeasti ammuskella kylän suljettuja
portteja vastaan, vaikka ei mitään vihollista ollut näkyvissä.
Tarzan käytti hyväkseen tämän ammunnan korvia huumaavaa melua itse
lähettääkseen luodin väkijoukkoon alapuolelleen.

Kukaan ei muskettien rätinässä kuullut hänen laukaustansa, mutta
jotkut lähellä seisovat näkivät yhden joukostaan äkkiä lyyhistyvän
maahan. Kun he kumartuivat hänen ylitseen, oli hän kuollut. Heidät
valtasi pakokauhu, ja arabialaisten täytyi käyttää kaikkea raakaa
arvovaltaansa pidättääkseen manyuemat juoksemasta huiskin haiskin
viidakkoon -- mihin tahansa kauheasta kylästä pois.

Jonkun ajan kuluttua he alkoivat rauhoittua, ja kun heidän
keskuudessaan ei enää sattunut salaperäisiä kuolemantapauksia,
rohkaistuivat jälleen. Mutta se oli lyhyt hengähdysaika, sillä juuri
kun he olivat tulleet vakuutetuiksi, että heitä ei enää häirittäisi,
päästi Tarzan kamalan voihkaisun, ja kun ryöstöretkeilijät
katsahtivat äänen suuntaan, niin apinamies, joka seisoi heiluttaen
kuollutta vartijaa hiljaa edestakaisin, paiskasi ruumiin äkkiä
kauaksi heidän päittensä päälle.

Säikähdyksestä ulvahdellen hajosi joukko kaikkiin suuntiin
välttääkseen tätä uutta ja kauheaa olentoa, joka näkyi hyökkäävän
heidän kimppuunsa. Heidän säikähtyneessä mielikuvituksessaan
vartijan ruumis, joka käsivarret ja koivet harallaan putosi heidän
keskellensä, näytti isolta petoeläimeltä. Hädissään kiipesivät monet
neekereistä

Last Page Next Page

Text Comparison with The Monster Men

Page 1
Wealthy by inheritance, he had chosen the field of education for his life work solely from a desire to be of some material benefit to mankind since the meager salary which accompanied his professorship was not of sufficient import to influence him in the slightest degree.
Page 3
His daughter did not question him as to the cause of this change in plans, for since those three days that her father had kept himself locked in his workroom at home the girl had noticed a subtle change in her parent--a marked disinclination to share with her his every confidence as had been his custom since the death of her mother.
Page 8
With the thought came action.
Page 21
The giant followed docilely, his eyes roving about the room--the pitiful questioning still upon his handsome features.
Page 24
Holding the girl at arm's length in one hand, Number One tore the battling Chinaman from him with the other, and lifting him bodily above his head, hurled him stunned and bleeding against the bole of a.
Page 33
Could you dream of what lies in store for you, you would seek death rather than face the future.
Page 35
either from his machinations.
Page 45
The man with whom Professor Maxon had grappled had no opportunity to use his weapons for the crazed man held him close with one encircling arm while he tore and struck at him with his.
Page 51
It seemed remarkable that all should have reached the Ithaca so quickly, and equally strange that none of her own people were on deck to welcome her, or to command the vessel.
Page 59
8 THE SOUL OF NUMBER 13 Scarcely had the Ithaca cleared the reef which lies almost across the mouth of the little harbor where she had been moored for so many months than the tempest broke upon her in all its terrific fury.
Page 70
On shore behind them the infuriated Dyaks who had escaped to the beach danced and shrieked; von Horn, from his hiding place, looked on in surprised wonder, and Bududreen's lascar cursed the fate that had left a party of forty head hunters upon the same small island with him.
Page 88
"Where are the girl and the treasure?" he asked.
Page 89
"If another should ask you," continued von Horn with a meaningful glance toward Professor Maxon, "it will be well to say that the girl was stolen by this white giant and that you suffered defeat in an attempt to rescue her because of your friendship for us.
Page 91
Bulan was in the lead, and close behind him in single file lumbered his awkward crew.
Page 93
in an angry snarl that exposed wicked looking fighting fangs, but the beasts did not seem inclined to initiate hostilities, and as they were unarmed and evidently but engaged upon their own affairs Bulan decided to withdraw without arousing them further.
Page 108
As he lay thus, half dozing, his attention was attracted by a stealthy rustling in the bushes nearby, and as he watched he was dumbfounded to see von Horn creep out into the moonlight.
Page 113
With a cry he alarmed his fellows, and in another instant a sharp pair of eyes caught the movement of the four who had now broken into a run.
Page 114
The man who carried her was now forced to turn and fight off the enemy that pressed forward past Number Twelve.
Page 126
Him white man, alsame Mlaxon.
Page 134
Every one has since he commenced consolidating interurban traction companies.