Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 89

oksalla hän
singahdutti raskaan keihäänsä jättiläislihastensa koko voimalla,
niin että se lävisti katon. Tuskanulvahdus ilmaisi hänelle, että ase
oli osunut. Tällä lähtötervehdyksellään vakuutettuansa heille, että
heillä ei ollut turvaa missään koko maassa, Tarzan palasi metsään,
keräsi soturinsa ja peräytyi puolisentoista kilometriä etelään
käsin, levätäkseen ja syödäkseen. Hän jätti vartijoita erinäisiin
puihin, joista näki kylään vievän polun; mutta mitään takaa-ajoa ei
tapahtunut.

Tarkastettuansa voimansa hän ei havainnut ketään kaatuneeksi, --
kukaan ei ollut saanut edes pienintä haavaa, jotavastoin osapuilleen
tehty laskelma sai neekerit vakuutetuiksi, että heidän nuolensa
olivat nappailleet ainakin kaksikymmentä vainolaista. He olivat
riemusta hurjina ja mielivät kruunata päivän ylväällä hyökkäyksellä
kylää vastaan, surmatakseen vihollisensa viimeiseen mieheen. He
kuvittelivat erilaisia kidutuksiakin, joita käyttäisivät, ja
nauttivat ajatuksissaan manyuemalaisten kärsimyksistä, niitä kun he
erikoisesti vihasivat. Mutta silloin Tarzan särki päättäväisesti
heidän suunnitelmansa.

"Olette hulluja!" huudahti hän. "Olen näyttänyt teille ainoan
keinon, millä noita ihmisiä vastaan voi taistella. Olette jo
surmanneet heistä kaksikymmentä, menettämättä ainoatakaan soturia,
kun eilen sensijaan omaa menettelyänne noudattaessanne, jonka nyt
uudistaisitte, menetitte ainakin tusinan, tappamatta ainoatakaan
arabialaista tai ihmissyöjää. Teidän on taisteltava juuri minun
neuvoni mukaan. Muutoin jätän teidät ja palaan omaan maahani."

He säikähtyivät tämän uhkauksen kuullessaan ja lupasivat häntä
tunnollisesti totella, kunhan hän vain lupasi olla jättämättä heitä.

"Hyvä on", virkkoi Tarzan. "Palaamme yöksi leiripaikkaamme,
kaadettujen norsujen luo. Minulla on suunnitelma antaakseni
arabialaisten hiukan maistaa, mitä heillä on odotettavana, jos
viipyvät meidän maassamme, mutta sen toimeenpanemisessa en tarvitse
apua. Tulkaa! Jolleivät he päivän kuluessa saa enempää kärsiä,
he rauhoittuvat, ja uusi pelko käy karmivammaksi kuin jos kaiken
iltapäivää jatkaisimme pelotteluamme."

Siksipä he marssivat takaisin viimeöiseen leiriinsä, ja sytytettyään
siellä isot nuotiot, aterioitsivat ja juttelivat päivän seikkailuista
vielä kauan senjälkeen, kun oli tullut pimeä. Tarzan nukkui yön
puoliväliin, nousi sitten ja hiipi metsän sysimustaan pimentoon.
Tuntia myöhemmin hän saapui kylän edustalla olevan aukeaman reunaan.
Vaaja-aitauksen sisällä paloi leirinuotio. Apinamies hiipi aukeaman
yli salvattujen porttien eteen. Aitauksen raoista hän näki yksinäisen
vartijan istumassa nuotiolla.

Äänettömästi hiipi Tarzan kyläkujan päässä olevalle puulle. Hän
kiipesi hiljaa paikalleen ja sovitti nuolen jouseensa. Muutaman
minuutin hän koetti tarkkaan tähdätä vartijaan, mutta havaitsi, että
huojuvat oksat ja nuotion värähtelevä hohde teki harhaanampumisen
vaaran liian suureksi. Ja hänen oli osattava aivan suoraan sydämeen,
jotta kuolema olisi niin hiljainen ja äkillinen kuin hänen
suunnitelmansa vaati.

Hän oli paitsi joustaan, nuoliansa ja köyttänsä ottanut mukaansa
surmaamaltaan vartijalta edellisenä päivänä sieppaamansa pyssyn.
Ripustaen ne kaikki sopivalle oksalle hän laskeutui keveästi maahan
paaluvarustuksen sisäpuolelle, aseenaan vain pitkä puukkonsa. Vartija
istui selin häneen. Kissan tavoin hiipi Tarzan torkkuvan miehen luo.
Hän oli hänestä nyt kahden askeleen päästä. Vielä silmänräpäys ja
veitsi sujahtaisi äänettömästi miehen sydämeen.

Tarzan kyyristyi harpatakseen, sillä se on aina viidakkoeläimen
varmin ja nopein hyökkäystäpä, mutta silloin neekeri jonkun herkän
vaiston varoittamana hypähti seisaalleen ja kääntyi apinamiestä kohti.




SEITSEMÄSTOISTA LUKU

Wazirilaisten valkoinen päällikkö


Kun mustan manyuema-miehen silmät osuivat omituiseen ilmestykseen,
joka

Last Page Next Page

Text Comparison with The Lost Continent

Page 0
The Lost Continent was originally published under the title Beyond Thirty THE LOST CONTINENT by Edgar Rice Burroughs JTABLE 3 9 1 1 Since earliest childhood I have been strangely fascinated by the mystery surrounding the history of the last days of twentieth century Europe.
Page 6
There was no finer operator in Pan-America than he.
Page 9
I would replace the destroyed instruments upon the bridge; every officer and man should know when we crossed thirty.
Page 10
"You are not in command of the ship.
Page 11
Then it was that I outlined to him my purpose to defy the regulation that had raised the dead lines, and to take my ship back to New York myself.
Page 18
I could not repress a sigh at the thought of the havoc war had wrought in this part of England, at least.
Page 19
The smile had died from Delcarte's lips.
Page 20
He went down beneath that avalanche of bestial savagery still working his gun and with his face toward his antagonist.
Page 23
For a matter of fifty yards they ran from us as rapidly as they could, and then they turned and surveyed us for a moment.
Page 25
We are from East Camp.
Page 34
I could only account for it on the hypothesis that the country had been entirely depopulated except for a few scattered and forgotten children, who, in some marvelous manner, had been preserved by Providence to re-populate the land.
Page 35
Also, they retained the word father.
Page 37
But he was powerful, and there was no other man who dared dispute his wishes.
Page 60
" She spoke of killing Buckingham with no greater concern than one might evince in the contemplated destruction of a sheep; yet she was neither cruel nor vindictive.
Page 61
"Oh," she cried, "then I am a barbarian!" I could not but laugh, too, as I admitted that she was, indeed, a barbarian.
Page 64
of the view with the crack of a rifle and the death of one of those beautiful creatures before us.
Page 70
In the center of a plain stood a log fort, with a blockhouse at each of its four corners.
Page 78
Yet there was nothing for it but to obey.
Page 83
"Why should you hate me, Victory? I do not hate you.
Page 86
The reply to my request was a summons to appear before the officer to whom I had addressed my appeal.