Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 86

oli pujottautunut lehvien välitse suureen
puuhun asti, joka riippui vaajavarustuksen yli kylän päässä, ja tältä
korkealta paikalta hän katseli villiä joukkoa alapuolellaan. Hän
laski viisikymmentä arabialaista ja arvioi metsäläisten lukumäärän
viisi kertaa niin suureksi. Viimemainitut ahmivat ruokaa ja
valmistautuivat ihan noiden vaaleaihoisten isäntiensä nenän edessä
siihen kamalaan juhlaan, joka on riemunumerona voiton jälkeen, kun
kaatuneiden vihollisten ruumiit ovat joutuneet heidän kauheisiin
käsiinsä.

Apinamies käsitti, että hyökkäys tuota pyssyillä asestettua ja kylän
lukittujen porttien taakse telkeytynyttä joukkoa vastaan olisi ollut
hullun yritys, ja siksipä hän Wazirin luo palattuaan kehoitti tätä
odottamaan, kunnes hän, Tarzan, keksisi jonkun paremman suunnitelman.

Mutta hetkistä ennen yksi pakolaisista oli kertonut Wazirille
vanhan päällikön vaimon kauheasta teurastamisesta, ja ukko oli
niin raivoissaan, ettei ottanut varoituksia kuuleviin korviinsa.
Kutsuen soturinsa ympärilleen hän komensi heidät hyökkäämään, ja
keihäitään heilutellen ja villein ulvahduksin tuo pieni, hiukan
toistasataa miestä käsittävä joukko ryntäsi hurjana kylän portteja
kohden. Ennenkuin he olivat ehtineet aukeaman puoliväliin, avasivat
arabialaiset murhaavan tulen paaluaidan takaa.

Ensimmäisestä yhteislaukauksesta kaatui Waziri. Hyökkääjien vauhti
väheni. Toinen yhteislaukaus niitti vielä puolitusinaa. Muutamat
saavuttivat suljetut portit vain tullakseen niiden eteen ammutuiksi;
heillä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta päästä aitauksen
sisäpuolelle, joten koko hyökkäys raukesi ja loput sotilaat pötkivät
takaisin metsään.

Heidän juostessaan avasivat rosvoilijat portit hyökäten heidän
perästään, lopettaakseen päivätyönsä surmaamalla heimon sukupuuttoon.
Tarzan oli ollut viimeisten joukossa kääntymässä metsään, ja
juostessaan nyt hitaasti hän kääntyi tuon tuostakin lähettämään hyvin
tähdätyn nuolen jonkun takaa-ajajan ruumiiseen.

Viidakkoon päästyään hän tapasi pienen ryhmän päättäväisiä neekereitä
odottamassa ottelua esillehyökkäävän joukon kanssa, mutta Tarzan
huusi heille kehoittaen heitä peräytymään ja pysyttelemään turman
ulottuvilta, kunnes voisivat pimeän tultua miehissä kerääntyä.

"Tehkää niinkuin käsken", kehoitti hän, "niin minä hankin teille
voiton näistä vihollisistanne. Hajaantukaa metsään ja kootkaa
kaikkialta niin monta harhailijaa kuin vain tapaatte, ja jos
luulette, että teitä on ajettu takaa, saapukaa kiertoteitse paikalle,
jossa tänään tapoimme norsut. Sitten selitän suunnitelmani, ja saatte
nähdä, että se on hyvä. Ette kykene vähäpätöisillä voimillanne
menestyksellisesti uhmailemaan arabialaisten ja Manyuema-miesten
lukumäärää ja tuliaseita."

Vihdoin he myöntyivät. "Kun hajaannutte", selitti Tarzan lopuksi,
"täytyy teidän vihollistenne hajaantua teitä seuratakseen, ja jos
sitten olette valppaita, saattanette nuolillanne kaataa montakin
manyuemalaista jonkun ison puun takaa ampumalla."

Tuskin he olivat ehtineet rientää pois syvemmälle metsään, kun
ensimäiset ryöstöretkeläisistä jo olivat astuneet aukeaman yli ja
tunkeutuneet metsään ajamaan heitä takaa.

Tarzan juoksi lyhyen matkan maan pinnalla ennenkuin turvautui
puihin. Sitten hän nousi nopeasti ylemmälle tasolle ja kiersi
jälleen takaisin kylää kohti. Siellä hän havaitsi, että jokainen
arabialainen ja Manyuema-mies oli lähtenyt ihmisajoon, jättäen kylän
kahlehdittuine vankeineen autioksi yhden ainoan vartijan varaan.

Vartija seisoi avoimella portilla katsellen metsään päin, joten hän
ei huomannut ketterää jättiläistä, joka tipahti maahan kyläkujan
äärimmäiseen päähän. Jousi jännitettynä apinamies hiipi mitään
aavistamatonta uhriaan kohti. Vangit olivat hänet jo huomanneet ja
silmät suurina ihmettelystä ja toivosta he katselivat mahdollista
pelastajaansa. Nyt hän pysähtyi tuskin kymmenen askeleen

Last Page Next Page

Text Comparison with Out of Time's Abyss

Page 0
About them upon the ground, among the trees and in the air over them moved and swung and soared the countless forms of Caspak's teeming life.
Page 4
At Bradley's command, the men took up the duties assigned them--gathering wood, building a cook-fire and preparing the evening meal.
Page 12
Nor would they leave then; but remained to fashion a rude headstone from a crumbling out-cropping of sandstone and to gather a mass of the gorgeous flowers growing in such great profusion around them and heap the new-made grave with bright blooms.
Page 16
"Lord!" ejaculated Sinclair.
Page 17
Thus of the original party of eleven Allies and nine Germans that had constituted the company of the U-33 when she left English waters after her capture by the crew of the English tug there were but five now to be accounted for at Fort Dinosaur.
Page 21
Two windows let in more daylight, while two doors evidently gave ingress to other rooms.
Page 22
It could not have been termed a smile, and what emotion it registered the Englishman was at a loss to guess.
Page 27
Bradley struck to right and left.
Page 30
Beside him was a door painted a vivid yellow and constructed after the same fashion as the other Wieroo doors he had seen, being made up of countless narrow strips of wood from four to six inches in length laid on in patches of about the same width, the strips in adjacent patches never running in the same direction.
Page 33
" "And what is beyond the city, if we could leave it?" pursued Bradley.
Page 37
Panting like a spent hound Bradley worked at the thongs about his ankles while the maniac lay quivering and mumbling where it had fallen.
Page 38
Bradley strode across the floor, seized the man by his shoulders and shook him.
Page 46
Then he fell gently to the surface of the stream and lying upon his back floated downward with the current and out into the open sunlight.
Page 51
Then he picked up the head and tossed it after the body.
Page 59
Then he opened the panel and looked into the room.
Page 66
The first day they remained in hiding, eating only the dried food that Bradley had brought with him from the temple storeroom, and the next night they set out again up the river, continuing steadily on until almost dawn, when they came to low hills where the river wound through a gorge--it was little more than rivulet now, the water clear and cold and filled with fish similar to brook trout though much larger.
Page 69
And then while she prepared breakfast, the man shaved--this he never neglected.
Page 74
"Go, if that is right," she whispered; "but if you die, I shall die, for I cannot live without you.
Page 82
Oh, Co-Tan, if we but could! How I would love to see all the strange and wonderful things of which my Tom tells me!" Bradley bent and whispered in her ear.
Page 85
that 132 10 splashes splashed 134 3 know know not know].