Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 85

Tarzan puhui.

"Pyssyjen pauketta!" sanoi hän. "Kylään hyökätään."

"Tulkaa!" huusi Waziri. "Arabialaiset rosvoilijat ovat palanneet
ihmissyöjä-orjainsa kanssa ryöstämään norsunluumme ja naisemme!"




KUUDESTOISTA LUKU

Norsunluun etsijät


Wazirin soturit juoksivat nopeaa hölkkää viidakon läpi kylää kohden.
Muutaman minuutin ajan pyssyjen terävä rätinä edestäpäin kehoitti
heitä rientämään, mutta lopulta laukaukset harvenivat, niitä kuului
vain silloin tällöin, ja sitten ne taukosivat kokonaan. Mutta se ei
ollut vähemmän pahaenteistä kuin muskettien rätinä, sillä pienelle
pelastajajoukolle tiedoitti se vain yhtä ratkaisua: kylä heikkoine
varusväkineen oli jo sortunut ylivoimaisen hyökkääjän edessä.

Palaavat metsästäjät olivat kulkeneet vähän enemmän kuin viisi
kilometriä niistä kahdeksasta, jotka eroittivat heidät kylästä, kun
kohtasivat ensimmäiset vihollisen kynsistä päässeet ja sen luodit
välttäneet pakolaiset. Siinä oli tusinan verta naisia, nuorukaisia
ja tyttöjä, ja kaikki olivat niin kiihtyneitä, että tuskin kykenivät
puhumaan tajuttavan selvästi yrittäessään kertoa Wazirille, mikä
onnettomuus oli hänen kansaansa kohdannut.

"Niitä on yhtä paljon kuin lehtiä metsässä", huusi yksi naisista
koettaessaan selittää vihollisen lukumäärää. "Joukossa on paljon
arabialaisia ja lukemattomia Manyuema-miehiä ja kaikilla on pyssyt.
Ne hiipivät lähelle kylää ennenkuin aavistimme niiden tuloa, ja
sitten ne pyssyjään pamautellen hyökkäsivät niskaamme ampuen miehiä,
naisia ja lapsia. Ne meistä, jotka ehtivät paeta, juoksivat hajalleen
pitkin viidakkoa, mutta useammat saivat surmansa. En tiedä, ottivatko
ne vankeja -- näkyivät vain haluavan tappaa meidät kaikki. Manyuemat
herjasivat ja nimittelivät meitä sanoen, että söisivät meidät kaikki
suuhunsa ennenkuin lähtivät maastamme -- se oli rangaistuksemme siitä
että viime vuonna olimme surmanneet heidän ystävänsä. Paljoa en
kuullut, sillä minä juoksin nopeasti tieheni."

Nyt jatkettiin matkaa kylää kohti hitaammin ja varovaisemmin hiipien,
sillä Waziri tiesi, että pelastus oli liian myöhäistä, -- heidän
ainoa tehtävänsä oli kostaa. Seuraavan neljännestunnin kuluessa
tavattiin uusia pakolaisia. Niiden joukossa oli monta miestäkin,
joten osaston taisteluvoima lisääntyi.

Nyt lähetettiin tusina sotilaita edeltäpäin vakoilemaan. Waziri jäi
pääjoukon luo, joka marssi harvassa rivissä, laajaksi puoliympyräksi
levinneenä metsän läpi. Päällikön vieressä astui Tarzan.

Pian palasi yksi vakoilijoista. Hän oli päässyt kylän näkyville.

"Ne ovat kaikki aitauksessa", kuiskasi hän.

"Hyvä!" virkkoi Waziri. "Ryntäämme heidän kimppuunsa", ja hän
valmistausi lähettämään sanan linjalle, että miesten oli pysähdyttävä
aukeaman syrjään, kunnes näkivät hänen hyökkäävän kylää kohden,
jolloin heidän oli seurattava.

"Maltahan!" varoitti Tarzan. "Jos varustuksen sisällä on
puolikinsataa pyssymiestä, työnnetään meidät takaisin ja surmataan.
Anna minun mennä yksinäni puiden kautta, jotta voin katsella
heitä ylhäältä ja nähdä, kuinka monta siellä lienee ja mitä
hyökkäysmahdollisuuksia meillä on. Olisi hupsua uhrata ainoatakaan
miestä tarpeettomasti, jollei ole menestyksen toivoa. Arvelen, että
voimme aikaansaada enemmän viekkaudella kuin voimalla. Tahdotko
odottaa, Waziri?"

"Kyllä", sanoi vanha päällikkö. "Mene."

Tarzan riensi siis puihin ja hävisi kylän suuntaan. Hän liikkui
varovaisemmin kuin hänen oli tapansa, sillä hän tiesi, että hänet
pyssyillä voitiin tavoittaa puunlatvoista yhtä helposti kuin
maastakin. Ja kun Apinain Tarzan ryhtyi hiipimään, ei mikään olento
koko viidakossa voinut liikkua äänettömämmin kuin hän ja niin
täydellisesti lymytä vihollisen silmiltä.

Muutamassa minuutissa hän

Last Page Next Page

Text Comparison with The People That Time Forgot

Page 6
We don't know what's happening.
Page 8
The further shore of the sea revealed a much narrower strip of land between the cliffs and the water than upon the western side; but it was a hillier and more open country.
Page 9
One wing touched an upper branch; the plane tipped and swung around, and then, out of control, dashed into the branches of the tree, where it came to rest, battered and torn, forty feet above the ground.
Page 10
The plane hung at a precarious angle, so that it was with difficulty and considerable danger that I climbed from it into the tree and then to the ground.
Page 14
puts it, before it knew that it was dead.
Page 17
When she touched me, I thrilled as I had never before thrilled in contact with another woman.
Page 23
So now I took careful aim between its eyes; my right fingers closed firmly and evenly upon the small of the stock, drawing back my trigger-finger by the muscular action of the hand.
Page 25
We found a tiny cave in the rock bank, so hidden away that only chance could direct a beast of prey to it, and after we had eaten of the deer-meat and some fruit which Ajor gathered, we crawled into the little hole, and with sticks and stones which I had gathered for the purpose I erected a strong barricade inside the entrance.
Page 27
She now did nothing but ask questions whenever I would let her, which could not be all the time, as our preservation depended largely upon the rapidity with which I could gain knowledge of the geography and customs of Caspak, and accordingly I had to ask numerous questions myself.
Page 30
There were many women but no babes or children, though I noticed that the females had better developed breasts than any that I had seen among the hatchet-men, the club-men, the Alus or the apes.
Page 32
I could not but marvel at the immensity of this great underground grotto.
Page 43
"But why do you wish to kill me?" I asked.
Page 44
The man, toward whom I had immediately turned after firing, lest he should pursue his threatened attack, stood staring at me in amazement and admiration.
Page 45
"We can go north together," continued the warrior.
Page 53
And Galus come up both from the west and east coasts.
Page 61
The dead man was stripped of his belongings and left where he had died; the carnivora would take care of his burial.
Page 66
no savage enemy but a joyous friend, and then I recognized him, and fell to one knee and put my arms about his neck while he whined and cried with joy.
Page 71
A hole in the roof permitted the smoke from burning oil egress; yet the atmosphere was far from lucid.
Page 73
"Remove your strange apparel," said Chal-az, "and I will fit you out as a true Galu.
Page 88
From then on, they fought their way north in search of me, after a vain and perilous effort to enter the hideous reptile-infested country to the south.