Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 75

pelottava vastamölähdys.

Tarzan meni ensin purolle ja sammutti janonsa. Sitten hän lähestyi
hökkeliänsä. Ovi oli vielä suljettu ja salpa päällä niinkuin hän ja
D'Arnot olivat sen jättäneet. Hän nosti salpaa ja astui sisälle.
Mihinkään ei oltu koskettu: siinä oli pöytä, vuode, hänen isänsä
laittama pieni kehto, hyllyt ja kaapit aivan niinkuin ne olivat
olleet kaksikymmentäkolme vuotta -- niin kuin hän ne oli jättänyt
lähes kaksi vuotta sitten.

Kun Tarzan oli tyydyttänyt silmänsä, alkoi hänen vatsansa naukua,
-- nälän tuska pakotti ravinnon etsintään. Hökkelissä ei ollut
mitään, eikä hänellä ollut aseita, mutta seinällä riippui yksi hänen
ruohoköysistään. Se oli monta kertaa katkennut ja jatkettu, kunnes
hän jo kauan sitten oli hylännyt sen ja vaihtanut parempaan. Tarzan
toivoi, että hänellä olisi ollut veitsi. No, jollei hän pahoin
pettynyt, hän hankkisi sen sekä keihään, jousia ja nuolia ennenkuin
toinen päivä oli mennyt mailleen, -- köysi pitäisi siitä huolen, ja
sillä välin sitä oli käytettävä ravinnon hankkimiseksi. Hän vyyhti
sen huolellisesti ja viskasi olalleen lähtien ruuan etsintään,
suljettuaan ensin oven jälkeensä.

Hökkelin läheltä alkoi viidakko ja sinne Apinain Tarzan sukelsi
varovaisesti ja hiljaa hiipien, jälleen metsän petona, joka pyydystää
itselleen ravintoa. Vähän aikaa hän pysytteli maassa, mutta vihdoin
hän havaitessaan jäljet, jotka osoittivat riistaa olevan lähellä,
ponnahti puiden oksille. Ensimmäisellä huimalla heilahduksella
puusta puuhun huumasi hänet vanha elämisen riemu. Turhat kaipuut ja
tympäisevä sydämenkipu unohtuivat. Nyt hän eli. Nytpä hänellä oli
täydellisen vapauden tosionni. Ken palaisi sivistyneiden ihmisten
tukehduttaviin, häijyihin kaupunkeihin, kun kerran suuren viidakon
valtavat alueet tarjosivat rauhaa ja vapautta? Ei maar hän.

Oli vielä valoisaa, kun Tarzan tuli juomapaikalle puron partaalle.
Siinä oli kaalamo, ja lukemattomat sukupolvet metsän eläimiä
olivat siellä käyneet juomassa. Täällä saattoi öisin aina tavata
joko Saborin tai Numan kyyristyneenä ympäröivän viidakon tuuheaan
lehvistöön, odottamassa antilooppia tai vesikaurista eineekseen.
Tänne saapui Horta, metsäkarju, sammuttamaan janoansa, ja tänne tuli
Apinain Tarzan kaatamaan saaliin, sillä hänen vatsansa oli tyhjä.

Matalalla oksalla hän kyyhötti polun yläpuolella. Odotti tunnin
verran. Alkoi tulla pimeä. Vähän matkaa kaalamosta sivullepäin hän
kuuli tiheästä metsästä heikkoa pehmeiden käpälien liikettä ja ison
ruhon hipaisua pitkää ruohoa ja toisiinsa sekaantuneita köynnöksiä
vasten. Kukaan muu kuin Tarzan ei ehkä olisi sitä eroittanut; mutta
apinamies kuuli ja tajusi sen: siellä oli Numa, leijona, samoilla
asioilla kuin hän itsekin. Tarzan hymyili.

Samassa hän kuuli eläimen lähestyvän varovaisesti juomapaikalle
vieviä jälkiä pitkin. Hetkinen vielä, ja se tuli näkyviin. Se oli
Horta, metsäkarju. Siinä oli herkullista ruokaa -- ja Tarzanille
tuli vesi suuhun. Pitkä ruoho, jossa Numa väijyi, oli nyt hyvin
hiljaa -- pahaa ennustavan hiljaa. Horta kulki Tarzanin alitse.
Muutama askel vielä, ja se olisi Numan hyppäyksen ulottuvilla. Tarzan
saattoi kuvitella, kuinka Numan tutut silmät kiiluivat -- kuinka se
jo veti sisään henkeänsä, kerätäkseen keuhkoihinsa ilmaa kauheaa
karjaisua varten, joka tyrmistyttäisi sen saaliin lyhyeksi

Last Page Next Page

Text Comparison with The Son of Tarzan

Page 10
Moore's room was next to that of his youthful charge, and it was the tutor's custom to have a look into the boy's each evening as the former was about to retire.
Page 20
He explained that it would relieve the old man of a tiresome journey, as well as placing a number of pounds in his pocket, for the lad purposed paying the Russian well.
Page 33
This man he never had seen.
Page 47
Moving slowly through the trees he kept his eyes over his shoulder, though he.
Page 62
The lad trembled with excitement.
Page 74
At first she could not believe in the reality of her position.
Page 76
"Leave her alone," he said; "she is mine.
Page 84
Rage and bloodlust such as his could be satisfied only by the feel of hot flesh between rending fangs, by the gush of new life blood against his bare skin, for, though he did not realize it, Korak, The Killer, was fighting for something more compelling than hate or revenge--he was a great male fighting another male for a she of his own kind.
Page 119
Once enlisted in the adventure the baboons became quite enthusiastic about it.
Page 142
The result was that all good sportsmen and all the natives loved and respected him.
Page 156
" "No, he wouldn't, not with me running things," said Hanson.
Page 159
Meriem's trained ears heard his every move.
Page 165
She was nervous and flushed.
Page 167
"There," he said, and preceded her toward it.
Page 193
Suddenly the lion roared almost in his ear.
Page 194
He reached down and clutched the figure beneath him and dragged it up among the branches.
Page 210
"Go!" she called.
Page 214
She rode with bowed head and drooping shoulders.
Page 215
He had traveled thus for several hours when, ahead of him and a little to his left, he heard, far off in the jungle, a faint response--the cry of a bull ape answering his cry.
Page 218
Meriem raced toward the bordering trees with all the speed that lay in her swift, little feet; but Tantor, for all his huge bulk, drove down upon her with the rapidity of an express train.