Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 74

oli kannustanut Rokoffin
paiskaamaan hänet mereen. Venäläisen oli onnistunut saada käsiinsä
paperit, jotka Tarzan oli häneltä Bu Saadassa riistänyt. Apinamies
noitui hiljaa ja päästi takkinsa ja paitansa uppoamaan Atlanttiin.
Ennenkuin oli montakaan tuntia kulunut, oli hän riisunut loputkin
vaatteensa ja ui keveästi ja hankaluuksitta itää kohti.

Aamunkoiton ensimäinen heikko kajo vaalensi hänen edessään välkkyvät
tähdet, ja silloin kohosivat näkyviin matalan mustan möhkäleen
ääriviivat ihan hänen matkansa suunnalta. Muutamat voimakkaat vedot
kuljettivat hänet sen viereen. Se oli aaltojen huuhtoman laivahylyn
pohja. Tarzan kiipesi sille -- hän aikoi levätä siellä ainakin
päivänvaloon asti. Hän ei mielinyt jäädä sinne toimettomaksi -- nälän
ja janon saaliiksi. Jos hänen täytyi kuolla, kuoli hän mieluummin
ponnistellessaan edes näön vuoksi itsensä pelastamiseksi.

Meri oli tyyni, joten haaksihylky keinui vain vienosti aaltoilevin
liikkein, mikä oli tyynnyttävää uimarille, joka ei ollut vuorokauteen
nukkunut. Apinain Tarzan sijoittausi limaisille palkeille ja vaipui
pian uneen.

Auringon helle herätti hänet aikaisin aamupuolella. Hänen ensimäinen
tietoinen aistimuksensa oli janon tunne, joka kävi sitä kipeämmäksi,
mitä täydellisemmin hän valveutui; mutta hetkistä myöhemmin
se unohtui kahden melkein samanaikaisen havainnon herättämään
riemuun. Ensiksikin hän huomasi haaksihylyn vieressä uiskentelevien
pirstaleiden joukossa kumoon kaatuneen pelastusveneen kellumassa
aallokossa ja toiseksi etäisen rannikon heikkona hämäränä juovana
häämöittävän itäisellä taivaanrannalla.

Tarzan sukelsi veteen ja ui hylyn ympäri pelastusveneen luo.
Vilpoinen merikylpy virkisti häntä melkein yhtä paljon kuin kulaus
vettä, ja niin hän uudistuneella tarmolla toi veneen laivahylyn
viereen, ja hänen onnistui monen jättiläisponnistuksen jälkeen kiskoa
se laivan limaiselle pohjalle. Siellä hän käänsi sen oikein päin.
Vene oli aivan tyhjä, ja hetkistä myöhemmin se lipui valmiina hylyn
sivulla. Sitten Tarzan valitsi muutamia pirstaleita, joita saattoi
käyttää meloina, ja kiiti ennenpitkää hyvää vauhtia etäistä rannikkoa
kohti.

Oli myöhäinen iltapäivä, kun hän saapui kyllin lähelle eroittaakseen
esineitä maalla ja rannikon ääriviivat. Hänen edessään näkyi
olevan ikäänkuin pienen, melkein kokonaan suljetun sataman suu.
Metsäinen niemeke pohjoisessa oli omituisen tutunomainen. Oliko
mahdollista, että kohtalo oli heittänyt hänet oman rakkaan
viidakkonsa kynnykselle! Mutta kun hänen veneensä keula solui
sataman suusta sisälle, hävisi viimeinenkin epäilyksen häivä, sillä
siellä etäisemmällä rannalla oli aarniometsän siimeksessä hänen oma
hökkelinsä;-- se, jonka jo ennen hänen syntymäänsä oli omin käsin
rakentanut hänen kauan sitten kuollut isänsä John Clayton, loordi
Greystoke.

Jättiläislihaksiensa pitkillä otteilla kiidätti Tarzan pientä alusta
rannikkoa kohti. Tuskin oli kokka koskettanut rantatöyrääseen,
kun apinamies hyppäsi maalle, sydän pamppaillen rajusta riemusta
vanhojen tuttujen esineiden osuessa hänen silmäänsä. Siellä
oli hökkeli, rannikko, pieni puro, tiheä viidakko, ja tumma
läpitunkematon ikimetsä. Kymmenettuhannet loistavasulkaiset linnut,
uhkeat troopilliset kukkaset suurina kiehkuramaisina silmukkoina
jättiläispuista riippuvilla köynnöskasveilla, kaikki oli hänelle
tuttua.

Apinain Tarzan oli palannut kotiseudulleen, ja jotta koko maailma
tietäisi hänen tulonsa, kallisti hän nuoren päänsä taaksepäin ja
karjaisi heimonsa hurjan uhmanhuudon. Hetkisen vallitsi viidakossa
äänettömyys, ja sitten kuului matalana ja kaameana vastahaaste, -- se
oli Numan, leijonan, syvää karjuntaa; ja etäältä pitkän matkan päästä
kajahti heikosti urosapinan

Last Page Next Page

Text Comparison with The Outlaw of Torn

Page 5
Ah, would it not be sweet revenge indeed to balk the King in this venture so dear to his heart! A word to De Clare, or De Montfort would bring the barons and their retainers forty thousand strong to overwhelm the King's forces.
Page 20
At first the child was horror-struck, but when he turned to the little old woman for sympathy he found a grim smile upon her thin lips.
Page 25
"What ho, there, lad!" shouted Paul of Merely.
Page 31
" The priest was a large man with beaming, kindly eyes, and a round jovial face.
Page 35
we, be fit to command us.
Page 52
"Why say you that?" snapped the little old man, eyeing Father Claude narrowly.
Page 58
Calling to his companions he set out at a rapid pace in pursuit.
Page 60
The arms upon shield and helm confirmed his first fear that these had been Bertrade's escort from Stutevill.
Page 65
lying tongue.
Page 71
The girl's heart sank, and a feeling of cold fear crept through her.
Page 76
" "Ah," said De Montfort, rising to greet the young knight cordially, "an you be that Roger de Conde who rescued my daughter from the fellows of Peter of Colfax, the arms of the De Montforts are open to you.
Page 81
He would have followed her to France but for the fact that, after he had parted from her and the intoxication of her immediate presence had left his brain clear to think rationally, he had realized the futility of his hopes, and he had seen that the pressing of his suit could mean only suffering and mortification for the woman he loved.
Page 84
" The old man had never spoken so fairly to Father Claude before, and so the latter was quite deceived and promised to let the matter rest until later.
Page 92
CHAPTER XIII When Norman of Torn regained his senses, he found himself in a small tower room in a strange castle.
Page 101
instant Norman of Torn had learned the difference between friendship and love, and love and passion.
Page 114
Why?" "I ask because I have written to Simon de Montfort asking him to meet me and two others here upon an important matter.
Page 123
The long lances, the heavy maces, the six-bladed battle axes, and the well-tempered swords of the knights played havoc among them, so that the rout was complete; but, not content with victory, Prince Edward must glut his vengeance, and so he pursued the citizens for miles, butchering great numbers of them, while many more were drowned in attempting to escape across the Ouse.
Page 124
Whom might they be? To which side owned they allegiance? And, then, as the black falcon wing on the banners of the advancing horsemen became distinguishable, they saw that it was the Outlaw of Torn.
Page 140
And turning, he led from the hall, closely followed by De Montfort, the King, Prince Philip and the others.
Page 147
And now, as in a dream, he saw the Queen of England coming toward him across the small room, her arms outstretched; her beautiful face radiant with happiness and love.