Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 70

olla seurauksena tästä loordi Tenningtonin huvialuksen
odottamattomasta vierailusta, ja hän halusi olla siinä mukana.
Kerran, kun hän oli yksinään englantilaisen kanssa, käytti hän
tilaisuutta tehdäkseen aivan selväksi, että hänen kihlauksensa neiti
Strongin kanssa julkaistaisiin heti kun olivat palanneet Ameriikkaan.
"Mutta ei sanaakaan siitä, paras loordi, ei sanaakaan siitä!"

"Olkaa huoleti, minä kyllä käsitän, hyvä ystävä", oli Tennington
vastannut. "Mutta teitä täytyy onnitella -- repäisevä tyttö, niin,
tosiaan."

Seuraavana päivänä se tapahtui. Rouva Strong, Hazel ja herra
Thuran olivat loordi Tenningtonin vieraina hänen huvialuksessaan.
Rouva Strong oli kertonut heille, kuinka hauskaa hänellä oli ollut
Kap-kaupungissa oleskellessaan ja kuinka ikävää oli, että hän oli
juuri saanut asianajajiltaan Baltimoresta kirjeen, joka pakoitti
hänet lopettamaan vierailunsa ennemmin kuin oli aikonut.

"Milloin te lähdette?" kysyi Tennington.

"Viikon ensimmäisenä päivänä luullakseni", vastasi rouva.

"Niinkö?" huudahti herra Thuran. "Onpa minulla hyvä onni. Minullekin
on käynyt tarpeelliseksi heti palata, ja nyt minulla on kunnia
seurata ja palvella teitä."

"Te olette kovin ystävällinen, herra Thuran", vastasi rouva Strong.
"Olemme oikein iloiset saadessamme asettua teidän suojaukseenne."
Mutta sydämensä pohjalla hänellä oli toivomus, että hänestä
pääsisivät. Miksi -- sitä hän ei itsekään tiennyt.

"Jumaliste!" huudahti loordi Tennington hetkistä myöhemmin. "Veikeä
tuuma, jumaliste!"

"Niin, Tennington, tietysti", rohkeni Clayton huomauttaa; "täytyyhän
sen olla veikeä, koska se on sinun keksimäsi, mutta mikä hiidessä se
sitten on? Aiotko purjehtia etelänavan kautta Kiinaan?"

"Oh, kuulehan, Clayton", vastasi Tennington, "älä viitsi olla niin
tyly toverille siksi, että et tullut tätä retkeä itse ehdottaneeksi.
Olet jurotellut ihan matkan alusta asti.

"Ei, herraseni", jatkoi hän, "se on veikeä tuuma, kuten kaikki
myöntänette. Aion viedä rouva Strongin ja neiti Strongin ja Thuranin
myös, jos hän tahtoo tulla, Englantiin asti meidän kanssamme
huvialuksella. No, eikö se ole oiva tuuma?"

"Suo anteeksi, Tenny, vanha veikko", huudahti Clayton. "Se on kyllä
oiva tuuma, jota tosiaan en olisi sinulta odottanut. Oletko aivan
varma, että se on omintakeinenkin?"

"Ja me lähdemme matkalle viikon ensimmäisenä päivänä tai milloin
muutoin teille vain sopii, rouva Strong", päätti jalomielinen
englantilainen, ikäänkuin asia olisi jo kokonaan järjestetty,
lähtöpäivä vain vielä määräämättä.

"Hyväinen aika, lordi Tennington, ettehän ole antanut meille
tilaisuutta edes kiittää teitä, vielä vähemmin päättää, onko meille
mahdollista vastaanottaa jalomielinen kutsunne", sanoi rouva Strong.

"Tietysti te tulette", vastasi Tennington. "Teille tulee yhtä
hauskaa kuin konsaan matkustajalaivassa ja aivan yhtä mukava olo, ja
kaikkihan me teitä toivomme mukaamme emmekä pidä kieltoa vastauksena."

Ja niin päätettiin, että he lähtisivät satamasta seuraavana
maanantaina.

Kahta päivää myöhemmin istuivat tytöt Hazelin hytissä katsellen
muutamia kuvia, jotka hän oli Kap-kaupungissa viimeistellyt. Siinä
oli kaikki valokuvat, jotka hän oli ottanut siitä asti kun lähti
Ameriikasta, ja neitosille ne olivat hyvin mielenkiintoisia. Jane
teki monta kysymystä, ja Hazel lateli tulvanaan huomautuksiaan ja
selityksiään eri paikoista ja henkilöittä.

"Ja tässä", sanoi hän äkkiä, "tässä on mies, jonka sinä tunnet. Olen
niin usein aikonut kysellä sinulta siitä

Last Page Next Page

Text Comparison with The People That Time Forgot

Page 1
" "It is stupendous--if true," I replied.
Page 10
The plane hung at a precarious angle, so that it was with difficulty and considerable danger that I climbed from it into the tree and then to the ground.
Page 12
And then through the last clump of waving ferns broke the figure of the foremost creature, which came leaping toward me on light feet as I stood with my rifle to my shoulder covering the point at which I had expected it would emerge.
Page 13
The vitality of these creatures of Caspak is one of the marvelous features of this strange world and bespeaks the low nervous organization of the old paleolithic life which has been so long extinct in other portions of the world.
Page 22
Already it had torn away a second rock and was in the very act of forcing its.
Page 24
Her first act was to beckon me to follow her outside, and there she pointed to the explanation of our rescue from the bear--a huge saber-tooth tiger, its fine coat and its flesh torn to ribbons, lying dead a few paces from our cave, and beside it, equally mangled, and disemboweled, was the carcass of a huge cave-bear.
Page 27
" And the child shuddered as she voiced the word.
Page 30
They led me toward the cliffs, and as we approached them, I glanced up and was sure that I saw Ajor's bright eyes peering down upon us from our lofty cave; but she gave no sign if she saw me; and we passed on, rounded the end of the cliffs and proceeded along the opposite face of them until we came to a section literally honeycombed with caves.
Page 31
They pulled and hauled upon me, and some of them struck me; but for the most part they were not inclined to brutality.
Page 38
I don't know what force urged me on and kept me going in the face of an absolute conviction that my efforts were utterly futile.
Page 39
We are saved, Ajor!" She sat up then and looked about, and then, quite womanlike, she burst into tears.
Page 40
The cave had been damp and cold; but as we crawled through the aperture, the muggy warmth of the Caspakian air caressed and confronted us; even the rain was warmer than the atmosphere of those dark corridors.
Page 56
"Who are you, man of strange skins?" he asked.
Page 58
He has been chief ever since, before I came up from the Band-lu, and I can see no change in him in all those years.
Page 65
At one end of this plaza was a long hut, much the largest that I had yet seen, before the door of which were many warriors.
Page 73
Al-tan has agreed to aid Du-seen against the Galus of Jor; but there are many of us who have combined to rise against Al-tan and prevent this ruthless desecration of the laws and customs of the Kro-lu and of Caspak.
Page 79
At the same instant I called to Nobs and leaped to my feet.
Page 84
Now, when I needed meat, I ran it down on Ace and roped it, and when some great beast with which we could not cope threatened us, we galloped away to safety; but for the most part the creatures we met looked upon us in terror, for Ace and I in combination presented a new and unusual beast beyond their experience and ken.
Page 87
Down went the Galu and Kro-lu warriors like tenpins before that deadly fusillade.
Page 88
The Galus had heard rumors of them, as had the Western Kro-lu and Band-lu; but none had seen aught of them since they had left Fort Dinosaur months since.