Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 68

voi saada sitä
mielestäni."

"Enkä minä", vastasi tyttö väsyneesti. "Minusta tuntuu että hänet
olisi voitu pelastaa, jos olisin antanut hälytyksen."

"Ette saa moittia itseänne, paras neiti Strong", pyysi herra Thuran.
"Se ei suinkaan ollut teidän syynne. Jokainen muu olisi menetellyt
niinkuin tekin. Kuka olisi tullut ajatelleeksi havaitessaan
jotakin putoavan laivasta mereen, että sen ehdottomasti täytyi
olla ihminen? Eikä tulos olisi ollut toisenlainen, vaikka olisitte
hälyttänytkin. Jonkun aikaa olisi epäilty teidän kertomustanne,
pidetty vain hermostuneen naisen harha-aistimuksena. Ja jos
olisitte itsepintaisesti pysynyt päätöksessänne, olisi jo ollut
liian myöhäistä pelastaa hänet silloin, kun laiva olisi ehditty
pysähdyttää, pelastusveneet laskea ja soutaa niillä kilometrittäni
taaksepäin etsimään paikkaa, missä murhenäytelmä tapahtui. Ei, ette
saa moittia itseänne. Olette tehnyt enemmän kuin kukaan meistä
poloisen herra Caldwellin hyväksi -- olitte ainoa, joka häntä
kaipasitte. Tehän panitte etsinnän toimeen."

Tyttö ei voinut olla tuntematta kiitollisuutta häntä kohtaan hänen
ystävällisistä ja rohkaisevista sanoistaan. Herra Thuran oli hänen
seurassaan usein -- melkein alati -- tästäpuoleen matkan loppuun
asti ja tyttö alkoi pitää hänestä tosiaankin varsin paljon. Herra
Thuran oli saanut tietää, että kaunis neiti Strong Baltimoresta oli
ameriikkalainen perijätär -- kovin varakas tyttö jo itsessäänkin ja
myöhemmin perivä niin suuren omaisuuden, että näiden mahdollisuuksien
ajatteleminen sai herra Thuranin pidättelemään henkeänsä, -- ja koska
hän vietti suurimman osan ajastaan noissa hauskoissa mielikuvissa,
oli siis ihme, että hän ollenkaan hengitti.

Herra Thuranin aikomus oli ollut lähteä laivasta ensimmäisessä
satamassa, johon he laskivat Tarzanin katoamisen jälkeen. Eikö
hänellä ollut lakkarissaan se, mitä varten hän oli lähtenyt matkalle
juuri tällä laivalla? Mikään ei enää pidätellyt häntä täällä. Hän ei
voinut kyllin nopeasti palata mannermaalle, astuakseen ensimmäiseen.
Pietariin vievään pikajunaan.

Mutta nyt oli toinen tuuma herännyt ja tunki nopeasti hänen
alkuperäiset aikomuksensa tieltään. Tuolle ameriikkalaiselle
omaisuudelle ei saattanut nyrpistää nenäänsä eikä ollut sen
omistajatarkaan suinkaan vähemmän viehättävä.

_Sapristi!_ Hänpä vasta herättäisi huomiota Pietarissa. -- Ja niin
Rokoff itsekin herättäisi hänen omaisuutensa avulla.

Sittenkun herra Thuran oli mielikuvituksessaan tuhlannut muutamia
miljoonia dollareita, havaitsi hän sen homman niin peräti
mieleisekseen, että tahtoi jatkaa matkaa Kap-kaupunkiin asti, äkkiä
tullen siihen päätökseen, että hänellä oli siellä tärkeitä tehtäviä,
joiden hoitamiseen saattoi kulua jonkun aikaa.

Neiti Strong oli hänelle kertonut, että hän äitineen kävisi siellä
viimemainitun veljeä tervehtimässä, -- eivät olleet määränneet
oleskelunsa aikaa, mutta luultavasti sitä jatkuisi kuukausia.

Hän oli mielissään kuullessaan, että myöskin herra Thuran jäisi sinne.

"Toivoakseni voimme jatkaa tuttavuuttamme", sanoi hän. "Teidän pitää
käydä tervehtimässä äitiä ja minua niin pian kun olemme ehtineet
asettua."

Herra Thurania viehätti tämä mahdollisuus eikä hän ollut hidas sitä
tunnustamaan. Rouva Strongiin hän ei tehnyt aivan yhtä edullista
vaikutusta kuin tyttäreen.

"Mikä hänessä lienee", sanoi hän Hazelille, kun he kerran hänestä
puhuivat. "Hän näyttää joka suhteessa oikealta herrasmieheltä, mutta
joskus välähtää hänen silmissään jotakin -- joku ohimenevä ilme, jota
en voi kuvailla, mutta joka herättää minussa kovin kaamean

Last Page Next Page

Text Comparison with The People That Time Forgot

Page 0
I have a well-developed sense of humor--when the joke is not on me.
Page 5
Two days later the plane was assembled and tuned.
Page 7
It must have been fully eighty feet long from the end of its long, hideous beak to the tip of its thick, short tail, with an equal spread of wings.
Page 9
One wing touched an upper branch; the plane tipped and swung around, and then, out of control, dashed into the branches of the tree, where it came to rest, battered and torn, forty feet above the ground.
Page 19
loose rock to build my barricade against the frightful terrors of the night to come.
Page 25
Our quarters were rather cramped.
Page 36
Hand in hand we crept along, searching for an opening into the outer world, yet realizing that at each step we might be burrowing more deeply into the heart of the great cliff, or circling futilely in the vague wandering that could end only in death.
Page 40
Below us, to the north, we saw a large pool lying at the foot of the cliffs, and in it we could discern the women of the Band-lu lying in the shallow waters, while beyond and close to the base of the mighty barrier-cliffs there was a large party of Band-lu warriors going north to hunt.
Page 43
They will kill me if they find me in the coslupak; so will the Kro-lu if they come upon me before I have won my Kro-lu weapons and jerkin.
Page 47
Chapter 5 We were sitting before a little fire inside a safe grotto one night shortly after we had quit the cliff-dwellings of the Band-lu, when So-al raised.
Page 50
But a few feet separated us when I sprang to my feet and dashed madly toward my menacer in a vain effort to dodge past him and reach the outside world.
Page 54
It was mid-afternoon when To-mar and So-al bade us good-bye.
Page 55
Ajor was in danger!.
Page 63
The palisade which surrounded the village was of logs set close together and woven into a solid wall with tough creepers which were planted at their base and trained to weave in and out to bind the logs together.
Page 64
Shortly after the commotion at the gate had subsided, Ajor and I arose to enter the hut, and at the same time a warrior appeared from one of the twisted alleys which, lying between the irregularly placed huts and groups of huts, form the streets of the Kro-lu village.
Page 69
Then I leaned suddenly forward and hurled my antagonist over my head to a hasty fall at the opposite side of the hut.
Page 71
"I am your friend," he said.
Page 76
Whether to search to the east toward the still loftier barrier-cliffs fronting upon the ocean, or westward in the direction of the inland sea was a question which baffled me.
Page 78
Nobs and I followed to the summit of the pass, and there we saw the party defiling into the Galu country, the level of which was not, on an average, over fifty feet below the summit of the cliffs and about a hundred and fifty feet above the adjacent Kro-lu domain.
Page 89
The party formed for the march, an escort of Galu warriors ready to accompany us.