Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 66

aamiaisensa hänen ja hänen äitinsä
seurassa. Kun hän myöhemmin istui kannella, pysähtyi herra Thuran
vaihtamaan muutaman hilpeän sanan hänen kanssaan. Mies näytti olevan
oivallisella tuulella, hänen sävynsä oli äärettömän herttainen. Kun
hän astui edelleen, tuntui neiti Strongista, että herra Thuran oli
perin miellyttävä mies.

Päivä kului raskaasti. Neiti Strong kaipasi herra Caldwellin tyyntä
seuraa. Hänessä oli ollut jotakin, mikä alusta pitäin oli voittanut
tytön myötätunnon. Hän oli niin hupaisesti jutellut paikoista, joissa
oli käynyt, kansoista ja niiden tavoista sekä villieläimistä. Ja
hänellä oli aina ollut kummallinen kyky tehdä vertailuja kesyttömien
eläinten ja sivistyneiden ihmisten välillä, mikä osoitti edellisten
melkoista tuntemista ja jälkimäisten terävää, vaikka joskus ivallista
arvostelemista.

Kun herra Thuran jälleen pysähtyi juttelemaan hänen kanssaan
iltapuolella, tervehti neiti Strong sitä hauskana vaihteluna päivän
yksitoikkoisuuteen. Mutta häntä oli alkanut vakavasti huolestuttaa
herra Caldwellin jatkuva poissaolo. Tavalla tai toisella yhdisti hän
sen yhä eilisiltaiseen säikähdykseensä, jolloin tumma esine oli hänen
hytinikkunansa ohi pudonnut mereen. Nyt hän mainitsi asiasta herra
Thuranille. Oliko tämä nähnyt herra Caldwellia tänään? Ei ollut.
Miksi?

"Hän ei ollut aamiaisella kuten tavallista enkä ole nähnyt häntä
sitten eilisen", selitti tyttö.

Herra Thuran oli tavattoman huolehtivainen. "Minulla ei ollut iloa
läheisesti tuntea herra Caldwellia", sanoi hän. "Mutta hän näytti
perin kunnioitettavalta herrasmieheltä. Voikohan hän pahoin ja on sen
vuoksi jäänyt hyttiinsä? Se ei olisi ihmeellistä."

"Ei", vastasi tyttö, "eihän se ihmeellistä olisi; mutta jostakin
selittämättömästä syystä tunnen hupsua naisellista aavistusta, että
tässä asiassa on jotakin hullusti. Minulla on niin omituinen tunne --
ikäänkuin tietäisin, että hän ei ole laivassa."

Herra Thuran nauroi herttaisesti. "Hyväinen aika, paras neiti
Strong", sanoi hän. "Missäpä ihmeessä hän sitten olisi? Emme ole
nähneet maata päiväkausiin."

"Tietenkin tämä on naurettavaa", myönsi tyttö. "Mutta minä en salli
asian itseäni kauemmin kiusata; aion ottaa selvän siitä, missä herra
Caldwell on", sanoi hän sitten ja viittasi ohimenevää tarjoilijaa
luokseen.

"Se saattaa olla vaikeampaa kuin luuletkaan, rakas tyttöseni",
ajatteli herra Thuran, mutta ääneen hän virkkoi: "Niin, juuri niin."

"Hakekaahan herra Caldwell, olkaa hyvä", sanoi hän tarjoilijalle, "ja
ilmoittakaa hänelle, että hänen jatkuva poissaolonsa huolestuttaa
hänen ystäviään".

"Olette kovin kiintynyt herra Caldwelliin", huomautti herra Thuran.
"Minusta hän on mainio", vastasi tyttö. "Ja äiti on häneen ihan
hullaantunut. Hän on niitä miehiä, joiden parissa tuntee olevansa
täysin turvassa, -- kukaan ei voisi olla luottamatta herra
Cadwelliin."

Hetkistä myöhemmin palasi tarjoilija ilmoittamaan, että herra
Caldwell ei ollut hytissään. "En voi löytää häntä, neiti Strong, ja"
-- hän epäröitsi -- "olen kuullut, että hänen vuoteessaan ei viime
yönä ole maattu. Kaiketi on parasta ilmoittaa asia kapteenille."

"Kaikin mokomin", huudahti neiti Strong. "Minä lähden itse kanssanne
kapteenin luo. Tämä on kauheaa. Minä tiedän, että jotakin hirveätä on
tapahtunut. Aavistukseni eivät sittekään olleet joutavia."

Kovin säikähtyneenä oli nuori nainen ja kiihoittuneena tarjoilija,
kun he astuivat kapteenin eteen muutamaa minuuttia myöhemmin. Hän
kuunteli äänettömänä heidän

Last Page Next Page

Text Comparison with The Outlaw of Torn

Page 2
Drawing off his gauntlet he advanced close to De Vac.
Page 6
There, in a secluded bower, the two lovers whispered their hopes and plans, unmindful of the royal charge playing neglected among the flowers and shrubbery of the garden.
Page 7
"Is it not enough that you leech me of good marks of such a quantity that you may ever after wear mantles of villosa and feast on simnel bread and malmsey, that you must needs burden me still further with the affliction of thy vile tongue? "Hast thou the clothes ready bundled and the key, also, to this gate to perdition? And the room: didst set to rights the furnishings I had delivered here, and sweep the century-old accumulation of filth and cobwebs from the floor and rafters? Why, the very air reeked of the dead Romans who builded London twelve hundred years ago.
Page 13
Taking advantage of the forced wait, De Vac undressed the Prince and clothed him in other garments, which had been wrapped in the bundle hidden beneath the thwart; a little red cotton tunic with hose to match, a black doublet and a tiny leather jerkin and leather cap.
Page 18
" Still the old woman hesitated.
Page 21
The frowning walls towered high against the moonlit sky beyond, and where a portion of the roof had fallen in, the cold moon, shining through the narrow unglazed windows, gave to the mighty pile the likeness of a huge, many-eyed ogre crouching upon the flank of a deserted world, for nowhere was there other sign of habitation.
Page 26
"Simon de Montfort works for England's weal alone--and methinks, nay knowest, that he would be first to spring to arms to save the throne for Henry.
Page 32
"Say your prayers, my pigeons," he continued, with a vile oath, "for The Black Wolf leaves no evidence.
Page 55
"Wert my father here he would, I am sure, not permit thee to leave with only the small escort which we be able to give.
Page 67
No man of yours has done this thing, nor is it the first time that vile scoundrels have placed your mark upon their dead that they might thus escape suspicion, themselves.
Page 68
Today, as they wound west across the valley, Norman of Torn rode at the head.
Page 74
The girl was still wrapped in the great cloak of her protector, for it had been raining, so that she rode beneath the eyes of her father's men without being recognized.
Page 80
" "Stop!" cried the girl.
Page 88
"I do not love him," she said, "and I be glad that you do not, for I know that Bertrade does, and that but a short year since, he swore undying love for her.
Page 96
I could not take chances when thou wert at stake, Joan," he added more gravely.
Page 105
" The outlaw pretended that he did not see the hand.
Page 134
No, he would see Bertrade de Montfort that night and before dawn his rough band would be far on the road toward Torn.
Page 135
Return to camp.
Page 137
"Farewell, Bertrade.
Page 146
The girl came and knelt beside him, opposite the Queen.