Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 65

häh?"

Kahta tuntia myöhemmin oli kohtalo heille suopea, sillä Paulvitsh,
joka aina oli vaanimassa, havaitsi Tarzanin lähtevän hytistään
sulkematta sen ovea. Viisi minuuttia senjälkeen seisoi Rokoff
paikalla, mistä saattoi antaa hälytyksen, jos Tarzan palasi, ja
Paulvitsh tutki taitavasti apinamiehen matkatavaroita.

Hän oli juuri epätoivoissaan luopumaisillaan yrityksestä, kun äkkäsi
takin, jonka Tarzan oli vastikään riisunut. Silmänräpäystä myöhemmin
hänellä oli virallinen kirjekuori kädessään. Pikainen silmäys sen
sisältöön toi leveän hymyn venäläisen kasvoille.

Hänen poistuttuaan hytistä ei Tarzan itsekään olisi voinut havaita,
että mihinkään kapineeseen oli koskettu senjälkeen kun hän sieltä
lähti. Paulvitsh oli mestari alallaan.

Kun hän oli antanut käärön Rokoffille heidän hyttinsä
yksinäisyydessä, soitti isompi mies tarjoilijaa ja tilasi puoli
pulloa samppanjaa.

"Meidän täytyy juhlia, rakas Alexis", sanoi hän.

"Se oli onnenpotkaus, Nikolas", selitti Paulvitsh. "Kaikesta päättäen
hän pitää näitä papereita aina mukanaan, -- vain sattumalta hän
laiminlöi siirtää ne muuttaessaan takkia muutama minuutti sitten.
Mutta tästä tulee hiton hyrinä, kun hän huomaa menetyksensä. Pelkään,
että hän heti panee tapauksen sinun tiliisi. Nyt kun hän tietää, että
olet laivassa, hänen epäluulonsa kohdistuu heti sinuun."

"Ei ole väliä, ketä hän epäilee -- tämän illan perästä", sanoi Rokoff
häijysti irvistäen.

Kun neiti Strong sinä iltana oli mennyt alas, nojasi Tarzan laivan
kaiteen yli tähystellen etäälle merelle. Joka ilta hän oli niin
menetellyt siitä asti kun laivaan tuli. Väliin hän seisoi sillä
tavoin kokonaisen tunnin. Ja silmät, jotka olivat vaanineet hänen
jokaista liikettään siitä asti kun hän Algerissa astui laivaan,
tiesivät, että se oli hänen tapansa.

Hänen seisoessaan siellä tänä iltana väijyivät nuo silmät häntä.
Vastikään oli viimeinen viivyttelijä lähtenyt kannelta. Oli sees
yö, mutta ilman kuutamoa, -- kannella saattoi töin tuskin eroittaa
esineet.

Hämärästä hiipi kaksi olentoa apinamiehen taakse. Aaltojen loiske
laivan kylkiä vastaan, potkurin surina ja koneiden jyskytys vaimensi
heidän melkein äänettöminä lähestyvät askeleensa.

He olivat nyt aivan lähellä häntä ja kumartuivat alas kuin tuulen
taivuttamina. Toinen heistä nosti kätensä ja laski sen jälleen
ikäänkuin laskien sekunteja -- yks' kaks' kolme! Yhtenä miehenä
karkasivat molemmat uhrinsa kimppuun, kumpikin tarttui kiinni eri
säärestä, ja ennenkuin Apinain Tarzan, vaikka olikin nopea kuin
salama, ehti kääntyä pelastuakseen, paiskattiin hänet matalan kaiteen
yli ja hän putosi Atlanttiin.

Hazel Strong katseli omasta hämärtyneestä hytinikkunastaan pimeälle
merelle. Äkkiä syöksyi möhkäle hänen silmiensä ohi yläkannelta
mereen. Se putosi niin nopeasti mustaan veteen, että tyttö ei
varmasti eroittanut mitä se oli, -- saattoi olla ihminenkin
kukaties. Hän kuunteli jonkun aikaa eroittaisiko ylhäältä tuota aina
peloittavaa huutoa: "Joku pudonnut mereen!" mutta mitään ei kuulunut.
Kaikki oli hiljaista ylhäällä laivassa -- kaikki alhaalla meressä.

Tyttö päätti, että oli vain nähnyt laivan miehistön heittävän mereen
jonkin roskaröykkiön, ja hetkistä myöhemmin hän meni makuutiloilleen.




KOLMASTOISTA LUKU

Lady Alicen haaksirikko


Seuraavana aamuna oli Tarzanin paikka suuruspöydässä tyhjä. Neiti
Strong oli hiukan utelias, sillä herra Caldwell oli aina pitänyt
huolta, että oli saanut syödä

Last Page Next Page

Text Comparison with At the Earth's Core

Page 4
The world was at least ignorant of its bereavement, while to me it was a real and terrible actuality.
Page 16
In the meantime I had been straining my eyes to catch a glimpse of Perry, but nowhere about could I see him, although the clump of trees in which he had first taken refuge was in full view.
Page 32
A more hideous thing it would be impossible to imagine.
Page 36
"Here they are the dominant race--we are the 'monsters'--the lower orders.
Page 37
" "Very well then, Perry.
Page 39
" "David," said the old man, "I believe that God sent us here for just that purpose--it shall be my life work to teach them His word--to lead them into the light of His mercy while we are training their hearts and hands in the ways of culture and civilization.
Page 46
The more I thought of Perry the less pleasure I took in my new-found freedom.
Page 49
What was in his mind I do not.
Page 51
Now they give us certain things which we are unable to produce in return for the fish that we catch, and the Mezops and the Mahars live in peace.
Page 58
" "Why should they object to eating human flesh," I asked, "if it is true that they look upon us as lower animals?" "It is not because they consider us their equals that they are supposed to look with abhorrence upon those who eat our flesh," replied Ja; "it is merely that we are warm-blooded animals.
Page 64
remains are found within the outer crust as far back as the Triassic formation, a gigantic labyrinthodon.
Page 67
"The Mahars say it is round, like the inside of a tola shell," he answered, "but that is ridiculous, since, were it true, we should fall back were we to travel far in any direction, and all the waters of Pellucidar would run to one spot and drown us.
Page 74
In the instance which you witnessed the beasts killed each other, but the result was the same--the man and woman were liberated, furnished with weapons, and started on their homeward journey.
Page 77
"Believe you!" he laughed.
Page 82
I was sure that if he thought it would profit him he would betray us; but I saw no way out of it now, and the fact that I had killed four Mahars instead of only the three I had expected to, made it possible to include the fellow in our scheme of escape.
Page 84
For a long moment I stood perfectly still, eyeing the fellow with those dead eyes.
Page 85
We cannot travel as rapidly as you two, and there is no reason why all should be lost because of that.
Page 105
"And you have caused me all this anguish for nothing!" "I have suffered even more," she answered simply, "for I thought that you did not love me, and I was helpless.
Page 106
I explained the various destructive engines of war which Perry and I could construct after a little experimentation--gunpowder, rifles, cannon, and the like, and Dian would clap her hands, and throw her arms about my neck, and tell me what a wonderful thing I was.
Page 114
.