Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 62

Tarzan ehkä
joskus myöhemmin katuisi jalomielisyyttänsä ja vaatisi oikeuksiaan.

Useita päiviä myöhemmin kun he olivat päässeet Baltimoreen, Clayton
mainitsi pian tapahtuvasta vihkimisestä Janelle.

"Mitä tarkoitat pian tapahtuvalla?" kysyi tyttö.

"Aivan ensi päivinä tapahtuvaa. Minun täytyy heti palata Englantiin
-- haluan, että sinä tulisit mukanani, rakkaani."

"En voi päästä valmiiksi niin pian", vastasi Jane. "Siihen kuluu
vähintäänkin kuukausi."

Hän oli iloinen, sillä hän toivoi, että, olipa syy Englantiin
palaamiseen mikä tahansa, se saattoi vielä viivyttää häitä. Hän oli
tehnyt onnettoman kaupan, mutta hän aikoi esittää osansa uskollisesti
katkeraan loppuun saakka -- ja kunhan hän vain saisi hiukan
hengähdysaikaa, niin hän oli varma menestymisestään siinä. Claytonin
vastaus hämmästytti häntä.

"No niin, Jane", sanoi hän. "Se on ikävää, mutta minä siirrän
Englannin-matkani kuukaudeksi eteenpäin. Sitten voimme matkustaa
yhdessä."

Mutta kun kuukausi läheni loppuaan, keksi tyttö vielä toisen
viivyttävän verukkeen, kunnes Claytonin vihdoin allapäin ja epäillen
täytyi yksinään palata Englantiin.

Heidän välillään vaihdetut kirjeet eivät tuoneet Claytonia lähemmäksi
toiveittensa täyttymistä kuin oli ennen ollut, ja niinpä hän
kirjoitti suoraan professori Porterille turvautuen hänen apuunsa.
Vanhus oli tätä naimiskauppaa aina suosinut. Hän piti Claytonista,
ja ollen vanhaa etelävaltion sukua hän oli liiankin viehättynyt
arvonimen etuihin, jotka hänen tyttärelleen merkitsivät vähän tai ei
mitään.

Clayton pyysi hartaasti professoria suostumaan hänen kutsuunsa
saapua hänen vieraakseen Lontooseen, ja se kutsu käsitti professorin
koko pienen perheen -- herra Philanderin, Esmeraldan ja kaikki.
Englantilainen tuumi, että kunhan Jane vain kerran oli heidän luonaan
ja kotisiteet olivat katkenneet, ei tyttö pelkäisi astua askelta,
jota oli niin kauan epäröinyt.

Sinä iltana siis, kun professori Porter sai Claytonin kirjeen, hän
ilmoitti, että he seuraavalla viikolla matkustaisivat Lontooseen.

Mutta Lontooseen tultuaan Jane Porter ei ollut taipuvaisempi kuin
Baltimoressakaan. Hän keksi verukkeen toisensa jälkeen, ja kun loordi
Tennington lopuksi kutsui seurueen purjehtimaan huvilaivallaan
Afrikan ympäri, ilmaisi Jane sen johdosta mitä suurinta riemua, mutta
kieltäytyi ehdottomasti avioliitosta ennenkuin olivat Lontooseen
palanneet. Ja risteilyä kestäisi vähintään vuoden, sillä heidän oli
määrä pysähtyä määräämättömiksi ajoiksi erinäisiin mielenkiintoisiin
paikkoihin. -- Mielessään noitui Clayton Tenningtonia, kun tämä oli
moista naurettavaa retkeä ehdottanutkaan.

Loordi Tenningtonin suunnitelmana oli purjehtia Välimeren ja Punaisen
meren läpi Intian valtamerelle ja sitten pitkin itärannikkoa ja
laskea jokaiseen näkemisen arvoiseen satamaan.

Ja niin tapahtui, että eräänä päivänä kaksi alusta sivuutti toisensa
Gibraltarin salmessa. Pienempi oli siro valkoinen huvipursi, joka
kiiti itää kohti ja jonka kannella istui nuori neitonen surullisin
silmin katsellen ja joutessaan hypistellen timanteilla koristettua
medaljonkia. Hänen ajatuksensa liikkuivat etäällä hämärän, tuuhean
troopillisen aarniometsän povessa -- ja hänen sydämensä liiteli
ajatusten mukana.

Hän mietiskeli, oliko mies, joka oli antanut hänelle tuon kauniin
korun, vaikka se oli merkinnyt antajalleen niin paljoa enemmän kuin
sen varsinainen arvo, josta tämä ei ollut edes tiennyt, suinkin
saattoi merkitä, jo palannut kotimetsäänsä.

Ja isomman laivan, länteenpäin kulkevan matkustajahöyryn, kannella
istui mies toisen nuoren naisen kanssa, ja molemmat katselivat
aikansa kuluksi tuota hentoa

Last Page Next Page

Text Comparison with The People That Time Forgot

Page 1
We were agreed that the one statement most difficult of explanation was that which reported the entire absence of human young among the various tribes with which Tyler had had intercourse.
Page 13
I put a third bullet into the beast at three paces, and then I thought that I was done for; but it rolled over and stopped at my feet, stone dead.
Page 20
Ajor seemed determined that I should speak Caspakian as quickly as possible, and I thought I saw in her desire a little of that all-feminine trait which has come down through all the ages from the first lady of the world--curiosity.
Page 21
the fierce and snarling countenance of a gigantic bear.
Page 23
At Ajor's suggestion, made by signs and a few of the words we knew in common, I moved the fire directly to the entrance to the cave so that a beast would have to pass directly through the flames to reach us, and then we sat and waited for the victor of the battle to come and claim his reward; but though we sat for a long time with our eyes glued to the opening, we saw no sign of any beast.
Page 26
I shall never forget one enormous specimen which we came upon browsing upon water-reeds at the edge of the great sea.
Page 35
I could have knelt and kissed her hand in reverence and gratitude; nor am I ashamed to say that that is precisely what I did after I had been freed from my bonds and heard the story of her trials.
Page 38
"I would rather not get out at all, Ajor," I said to her, "than to get out without you.
Page 39
With the little strength which remained to me, I drew her up until our lips touched, and, then I whispered: "Good-bye!" I must have lost consciousness almost immediately, for I recall nothing more until I suddenly awoke out of a troubled sleep, during which I dreamed that I was drowning, to find the cave lighted by what appeared to be diffused daylight, and a tiny trickle of water running down the corridor and forming a puddle in the little depression in which it chanced that Ajor and I lay.
Page 50
"The third night I took refuge in a large cave in the cliffs at the edge of my own country; upon the following day I would cross over into the Kro-lu country, where I felt that I should be reasonably safe from the Wieroo, though menaced by countless other dangers.
Page 53
In the afternoon we should separate, To-mar and So-al going directly to the Kro-lu village, while Ajor and I made a detour to avoid a conflict with the archers.
Page 59
"She is mine," I replied, though what force it was that impelled me to say it I could not have told; but an instant later I was glad that I had spoken the words, for the reward of Ajor's proud and happy face was reward indeed.
Page 61
Al-tan will not hinder him.
Page 65
As I advanced I felt one of the dogs sniffing at my heels, and of a sudden a great brute leaped upon my back.
Page 68
That she was in danger I could not but fear, as she was now something of an adept in the handling of both the pistol and rifle, a fact which largely eliminated the chance that the shot had come from an accidentally discharged firearm.
Page 73
You are going into the Galu country, and you must go as a Galu.
Page 75
To find Ajor in the unknown country to the north seemed rather hopeless; yet I could do no less than try, praying in the meanwhile that she would come through unscathed and in safety to her father.
Page 77
A dozen men could hold off forever in that narrow pass all the hordes which might be brought up from the south; yet there it lay entirely unguarded.
Page 82
If you have never wandered about in broad daylight garbed in a bit of red-deer skin in inadequate length, you can have no conception of the sensation of futility that overwhelms one.
Page 85
Du-seen, intent upon his brutal design, had as yet not noticed us.