Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 60

tai kuka kulloinkin hyökkäisi
kimppuuni. Mutta luontokappaleet ovat ihmisiä ritarillisempia -- ne
eivät alennu halpamaiseen juoneen."

Päivällisellä sinä iltana istui Tarzan nuoren naisen vieressä, jonka
paikka oli kapteenin vasemmalla puolella. Kapteeni esitteli heidät.

Neiti Strong! Missä hän oli tuon nimen ennen kuullut? Se oli hyvin
tuttu. Ja sitten tytön äiti antoi hänelle vihjeen puhuttelemalla
tytärtään Hazeliksi.

Hazel Strong! Mitä mustoja tuo nimi herättikään. Tälle neidille
osoitettu, Jane Porterin kauniin käden piirtämä kirje oli tuonut
hänelle ensimmäisen sanoman naisesta, jota hän rakasti. Kuinka
elävästi hän muistikaan illan, jolloin oli siepannut sen kauan
sitten kuolleen isänsä majassa olevan pöydän laatikosta. Jane
Porter oli siellä istunut kirjoittamassa sitä myöhään yöhön,
hänen kyyröttäessään ulkona pimeässä. Kuinka neitonen tuona yönä
olisikaan kauhistunut, jos olisi tiennyt, että villi viidakon elukka
oli kyykistyneenä hänen ikkunansa alla tarkaten jokaista hänen
liikettänsä.

Ja tämä oli Hazel Strong -- Jane Porterin paras ystävätär.




KAHDESTOISTA LUKU

Laivat sivuuttavat toisensa


Siirtykäämme muutama kuukausi ajassa taaksepäin ja palatkaamme pienen
pohjois-Wisconsinissa sijaitsevan rautatieaseman tuulenpieksämälle
sillalle. Metsäpalojen savu riippuu matalalla seudun yli, ja sen
kitkerä katku kirveltää pienen kuusihenkisen ryhmän silmiä, joka
seisoo odottamassa junan saapumista, matkustaakseen sillä etelää
kohti.

Kädet ristissä pitkän nuttunsa takaliepeiden alla, kävelee professori
Archimedes Q. Porter edestakaisin, alati uskollisen sihteerinsä,
herra Samuel T. Philanderin, valppaiden silmien häntä tarkatessa.
Kahdesti hän oli muutaman viime minuutin aikana hajamielisyydessään
lähtenyt raiteiden yli läheistä rämettä kohti; mutta silloin oli
väsymätön herra Philander heti pelastanut hänet ja laahannut takaisin.

Jane Porter, professorin tytär, keskustelee väkinäisesti ja
elottomasti William Cecil Claytonin ja Apinain Tarzanin kanssa.
Lyhyt hetkinen sitten oli pienessä odotushuoneessa tapahtunut
rakkaudentunnustus ja itsekieltäymys, tuhoten kahden seurassaolijan
elämän ja onnen; mutta William Cecil Clayton, loordi Greystoke, ei
ollut toinen näistä henkilöistä.

Neiti Porterin takana häilähteli äidillinen Esmeralda. Hänkin oli
onnellinen, sillä eikö hän ollut palaamassa rakkaaseen Marylandiinsa?
Hän saattoi jo hämärästi nähdä saapuvan veturin tummana hehkuvan
lyhdyn sumuisen savun läpi. Miehet alkoivat koota käsilaukkuja.

Äkkiä huudahti Clayton: "Hyväinen aika! Unohdin ulsterini
odotushuoneeseen", ja riensi sitä noutamaan.

"Hyvästi, Jane", virkkoi Tarzan ojentaen kätensä, "Jumala siunatkoon
teitä!"

"Hyvästi", vastasi tyttö heikosti. "Koettakaa unohtaa minut...
Ei, ei, sillä minä en voisi sietää ajatusta, että olisitte minut
unohtanut."

"Siitä ei ole pelkoa, rakas ystävä", sanoi Tarzan. "Kunpa taivas
soisi, että voisin unohtaa! Silloin olisi paljoa helpompaa kuin
vaeltaa maailman läpi aina muistaen menetettyä mahdollisuutta. Te
tulette kuitenkin onnelliseksi, olen varma siitä, -- teidän täytyy
tulla. Voitte ilmoittaa toisille päätökseni ajaa autollani New
Yorkiin, -- en tunne kykeneväni sanomaan Claytonille hyvästi. Tahdon
aina muistella häntä ystävällisin tuntein, mutta pelkään, että
minussa on vielä liian paljon villipetoa, jotta minut voisi uskoa
varsin pitkäksi aikaa miehen pariin, joka on minun ja sen ainoan
henkilön välillä, jota minä maailmassa haluan."

Kun Clayton kumartui ottamaan takkinsa odotushuoneesta, osuivat hänen
silmänsä lattialla olevaan sähkösanomaan. Hän kumartui ottamaan
sen ylös ajatellen, että se saattoi olla jonkun pudottama tärkeä
tiedonanto.

Last Page Next Page

Text Comparison with At the Earth's Core

Page 3
Nor was my belief mere vanity, for always had my physique been the envy and despair of my fellows.
Page 6
I sat with my eyes glued to the thermometer and the distance meter.
Page 11
Evidently he was wrestling with a mighty problem.
Page 20
As on the occasion of our trip to the village we were seized by a couple of the powerful creatures and whirled away through the tree tops, while about us and in our wake raced a chattering, jabbering, grinning horde of sleek, black ape-things.
Page 23
The men wore loin cloths of the hide of some shaggy beast, long ends of which depended before and behind nearly to the ground.
Page 25
" "Jubal the Ugly One placed his trophy before my father's house.
Page 40
Here they lolled, blinking their hideous eyes, and doubtless conversing with one another in their sixth-sense-fourth-dimension language.
Page 42
That it is a beautiful animal there is no gainsaying, but if its size and colors are magnified here within Pellucidar, so is the ferocity of its disposition.
Page 43
The two puny things standing between them seemed already lost, but at the very moment that the beasts were upon them the man grasped his companion by the arm and together they leaped to one side, while the frenzied creatures came together like locomotives in collision.
Page 45
of the amphitheater had grown fainter and fainter until now all was as silent as the tomb about me.
Page 46
Just how I was to help Perry I could scarce imagine, but I hoped that some fortuitous circumstance might solve the problem for me.
Page 60
I knew that I could meet death bravely enough if it but came in the form of some familiar beast or man--anything other than the hideous and uncanny Mahars.
Page 71
"I am a stranger within Pellucidar and know no other where than Phutra.
Page 72
The creature seemed deep in thought.
Page 73
" After a moment's silence he turned to me again.
Page 76
I find here in all their literary works but a single tense, the present.
Page 84
On we went up the broad street, but now we were safe for the very numbers of our enemies that surrounded us on all sides.
Page 95
"What are you doing here?" I asked, "and what has happened to you since Hooja freed you from the Sagoths?" At first I thought that she was going to ignore me entirely, but finally she thought better of it.
Page 102
As I came out she moved to one side to let me pass, but she had no word for me.
Page 116
Did the Arabs murder him, after all, just on the eve of his departure? Or, did he again turn the nose of his iron monster toward the inner world? Did he reach it, or lies he somewhere buried in the heart of the great crust? And if he did come again to Pellucidar was it to break through into the bottom of one of her great island seas, or among some savage race far, far from the land of his heart's desire? Does the answer lie somewhere upon the bosom of the broad Sahara, at the end of two tiny wires, hidden beneath a lost cairn? I wonder.