Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 6

Nopea tempaisu, ja revolveri lensi kauas
laivanreunan yli ja katosi Atlantin aaltoihin.

Miehet seisoivat tovin katsellen toisiansa. Rokoff oli saanut
takaisin kylmäverisyytensä. Hän puhui ensimmäiseksi.

"Jo kahdesti on monsieur katsonut sopivaksi sekaantua asioihin,
jotka eivät hänelle kuulu. Kahdesti hän on suvainnut nöyryyttää
Nikolas Rokoffia. Ensimmäinen loukkaus annettiin anteeksi siinä
olettamuksessa, että monsieur toimi tietämättömyydestä, mutta tätä asiaa
ei anneta anteeksi. Jos monsieur ei tiedä, kuka Nikolas Rokoff on,
niin tämä viimeinen loukkaus antaa monsieurille kyllin aihetta hänet
muistaakseen."

"Minulle riittää, että tiedän teidän olevan pelkuri ja roisto",
vastasi Tarzan, ja kääntyi kysymään naiselta, oliko mies tehnyt
hänelle pahaa, mutta ahdistettu oli hävinnyt. Sitten hän, edes
vilkaisematta Rokoffiin ja hänen toveriinsa, jatkoi kävelyään
kannella.

Tarzan ei voinut olla ihmettelemättä, aprikoidessaan minkälainen
salavehje saattoi olla tekeillä tai missä juonessa nuo kaksi miestä
olivat. Hunnutetun naisen ulkomuodossa oli jotakin tutunomaista,
mutta kun ei ollut näkynyt kasvoja, ei Tarzan voinut olla varma,
oliko häntä koskaan ennen tavannut. Tarzan oli hänessä erikoisesti
pannut merkille ainoastaan omituisenmallisen sormuksen yhdessä sen
käden sormessa, johon Rokoff oli tarttunut, ja hän päätti senjälkeen
tarkata naispuolisten matkustajain sormia, jotta voisi tuntea sen,
jota Rokoff oli vainonnut, ja kuulla, oliko tuo mies yrittänyt
sittemmin häiritä.

Hän oli etsinyt telttatuolinsa ja istui nyt mietiskellen niitä monia
esimerkkejä ihmisten julmuudesta, itsekkyydestä ja häijyydestä,
joiden todistajaksi hän oli joutunut sen päivän jälkeen, kun hänen
silmänsä viidakossa neljä vuotta sitten olivat ensi kertaa nähneet
jonkun muun ihmisolennon kuin oman itsensä, -- sileän, mustan
Kulongan, jonka nopea keihäs oli tunkeutunut Kaalan, ison emäapinan,
sisuksiin ja ryöstänyt Tarzanilta ainoan äidin, mitä hän koskaan oli
tuntenut.

Hän muisti Kingin, jonka rotannaamainen Snipes oli surmannut,
_Arrow_-laivan kapinoitsijain hylkäämän professori Porterin
seuralaisineen, Mbongan mustien sotilaitten ja naisten julmuuden
vankejaan kohtaan, sivili- ja sotilasvirkailijani joutavan
keskinäisen kateellisuuden länsirannikon siirtomaassa, jossa hän ensi
kertaa oli tutustunut sivistyneen maailman tapoihin.

"_Mon Dieu_!" jupisi hän itsekseen, "kaikki ovat samanlaisia!
Pettävät, murhaavat, valehtelevat, tappavat, ja kaikkea tuota etujen
vuoksi, joita viidakon pedotkin halveksisivat -- saadakseen rahaa,
millä ostaa heikkojen ja veltostuneiden hekumaa ja nautintoja.
Ja kuitenkin heitä sitovat typerät tavat, jotka tekevät heidät
onnettoman kohtalonsa orjiksi, sillä välin kun he vahvasti
uskovat olevansa luomakunnan herroja ja tuntevansa elämän ainoita
tosiriemuja. Viidakon asukas tuskin seisoisi veltosti syrjässä toisen
viedessä hänen kainaloisensa. Tämä on tyhmä maailma, typerä maailma,
ja Apinain Tarzan oli hullu, kun hylkäsi metsiensä vapauden ja onnen
tänne saapuakseen."

Hänen siinä istuessaan valtasi hänet äkkiä aavistus, että silmät
tähystelivät häntä takaapäin, ja villieläimen vanha vaisto kuohahti
sivistyksen silauksen alla, joten hän kääntyi niin nopeasti, että
häntä salavihkaa katselleen nuoren naisen silmät eivät edes ehtineet
painua alas apinamiehen harmaiden silmien edessä, jotka sinkosivat
niihin kysyvän katseen. Sitten, kun ne painuivat alas, näki Tarzan
heikon punerruksen nopeasti häilähtävän puolittain poiskäännetyillä
kasvoilla.

Hän hymyili itsekseen perin sivistymättömän ja epäritarillisen
tekonsa seuraukselle, sillä hän ei ollut laskenut alas omia

Last Page Next Page

Text Comparison with The Monster Men

Page 0
The man made an effort to take a firm grasp upon himself that no tell-tale evidence of his emotion might be betrayed in his speech.
Page 9
At the rate of fifty a minute, a stream of projectiles tore into the bow of the prahu when suddenly a richly garbed Malay in the stern rose to his feet waving a white cloth upon the point of his kris.
Page 13
There was a small bay on the island's east coast, only a quarter of a mile from camp, in which oysters were found, and one of the Ithaca's boats was brought around to this side of the island for fishing.
Page 20
" Professor Maxon mustered courage to raise his eyes from his hands, and there he beheld, seated in a far corner of the room a handsome giant, physically perfect.
Page 27
And so he acted as a child acts, in imitation of what it has seen others do.
Page 30
Others then must have escaped from the campong.
Page 34
"I am not that cowardly--but let me think it over.
Page 48
It would please him more to have the girl accompany him voluntarily than to be compelled to take her by force, but take her he would one way or another, and that, this very night, for all the plans were made and already under way.
Page 64
Thus refreshed, they set out once more after the leader who wandered aimlessly beneath the shade of the tall jungle trees amidst the gorgeous tropic blooms and gay, songless birds--and of the twelve only the leader saw the beauties that surrounded them or felt the strange, mysterious influence of the untracked world they trod.
Page 70
Smaller and smaller grew the retreating prahu as, straight as an arrow, she sped toward the dim outline of verdure clad Borneo.
Page 82
"We will go but a little way," said the spokesman, "and then we shall return and lead you in the proper direction.
Page 83
Night had fallen, dark and impenetrable, and with it had come the haunting fears that creep in when the sun has deserted his guardian post.
Page 88
"What girl, Tuan Besar?" inquired the wily Malay innocently.
Page 116
into the hills that he might call forth all his demons and destroy them.
Page 117
" "What do you mean?" cried the girl.
Page 121
As the afternoon drew to a close Virginia Maxon commenced to lose heart--she was confident that they were lost.
Page 122
At last abused Nature succumbed to the terrific strain that had been put upon her, and the giant constitution of the man went down before the cold and the wet, weakened and impoverished by loss of sleep and insufficient food; for through the last two days he had been able to find but little, and that little he had given to the girl, telling her that he had eaten his fill while he gathered hers.
Page 125
"Who was he?" It was von Horn who answered.
Page 132
"Hornee him tly steal it for long time.
Page 133
It is awful, Virginia, to contemplate the horrible possibilities of my lost past.