Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 57

päivänä katoamisenne jälkeen.
Emme voineet epäillä. Luutnantti Gernois oli murheen vallassa --
hän otti koko syyn päälleen. Hän itse tahtoi lähteä etsimistä
toimeenpanemaan. Hän tapasikin arabialaisen, jolla oli teidän
pyssynne. Hän riemastuu kuullessaan, että olette pelastunut."

"Epäilemättä", sanoi Tarzan synkästi hymyillen.

"Hän on nyt kaupungilla, muutoin kutsuttaisin hänet", jatkoi kapteeni
Gerard. "Minä ilmoitan hänelle heti, kun hän palaa."

Tarzan antoi upseerin luulla, että hän oli eksynyt ja harhaillessaan
joutunut Kadur ben Sadenin kylään, josta sheikki oli saattanut hänet
takaisin Bu Saadaan. Niin pian kuin mahdollista hän sanoi kunnon
upseerille hyvästi ja riensi takaisin kaupunkiin. Maurilaisessa
yömajassa hän oli Kadur ben Sadenin välityksellä kuullut
mielenkiintoisia uutisia. Kerrottiin mustapartaisesta valkoisesta
miehestä, joka aina liikkui arabialaiseksi puettuna. Jonkun aikaa
hän oli hoidellut taittunutta rannettaan. Hiljakkoin oli ollut
poissa Bu Saadasta, mutta oli nyt palannut; ja Tarzan tunsi hänen
lymypaikkansa. Sinne hän suuntasi askeleensa.

Hän hapuili ahtaita löyhkääviä kujia pitkin, joilla oli pimeää,
kuin hornassa, ja nousi sitten ränstyneitä portaita, joiden päässä
oli suljettu ovi ja pienoinen, lasittamaton ikkuna. Ikkuna oli
korkealla savihökkelin matalan räystään alla. Tarzan saattoi juuri
ulottua sen alireunaan. Hän nosti itseänsä verkalleen, kunnes hänen
silmänsä olivat ikkunan alireunan yläpuolella. Huone oli sisäpuolelta
valaistu, ja pöydän ääressä istuivat Rokoff ja Gernois. Gernois puhui.

"Te Rokoff olette piru!" lausui hän. "Olette ahdistellut minua,
kunnes olen menettänyt viimeisenkin riekaleen kunniastani. Olette
pakottanut minut murhaan; sillä sen Tarzanin veri on minun
vastuullani. Jollei se toinen paholaisen sikiö, Paulvitsh, myöskin
tietäisi salaisuuttani, niin tappaisin teidät täällä tänä iltana
paljain käsin."

Rokoff nauroi. "Sitä ette tee, rakas luutnantti", sanoi hän. "Sinä
hetkenä kun minut löydettäisin murhattuna, lähettäisi kelpo Alexis
sotaministerille täydet todistukset jutusta, jota niin hartaasti
haluatte salata; ja sitäpaitsi hän syyttäisi teitä minun murhastani.
Olkaahan toki järkevä. Minä olen paras ystävänne. Enkö ole
puolustanut kunniaanne aivan kuin se olisi omani?"

Gernois irvisti ja päästi sihisevän kirouksen.

"Vielä yksi pieni suoritus", jatkoi Rokoff, "sekä haluamani paperit,
ja minä annan teille kunniasanani, etten sittemmin enää koskaan pyydä
teiltä ropoakaan enkä muuta tiedonantoa".

"Ja siihen teillä on hyvät syynne", murahti Gernois. "Se, mitä
pyydätte, vie minulta viimeisen roponi ja ainoan arvokkaan
sotilaallisen salaisuuden, mikä minulla on hallussani. Teidän tulisi
minulle tiedosta maksaa eikä sen lisäksi kiristää minulta vielä
rahoja."

"Minä maksan teille pitämällä kieleni kahleissa", vastasi Rokoff.
"Mutta päättäkäämme! Tahdotteko vai ettekö tahdo? Annan teille
kolme minuuttia miettimisaikaa. Jollette myönny, niin lähetän tänä
iltana komentajallenne kirjelapun, joka johtaa samaan häväistykseen,
minkä Dreyfus kärsi -- ainoana eroituksena vain, että hän kärsi
syyttömästi."

Hetkisen istui Gernois pää kumarassa. Vihdoin hän nousi. Hän veti
kaksi paperia povestaan.

"Tässä", sanoi hän toivottomasti, "ne olivat minulla valmiina,
sillä minä tiesin, että tämä olisi ainoa ratkaisu". Hän ojensi ne
venäläiselle.

Rokoffin julmia kasvoja valaisi häijy, ahne ilme.

"Teitte viisaasti, Gernois", sanoi hän. "En minä teitä enää häiritse
-- jollette satu keräämään jälleen rahoja

Last Page Next Page

Text Comparison with At the Earth's Core

Page 1
My father was a wealthy mine owner.
Page 11
He stood with bowed head, buried in deep thought.
Page 13
It was with a deep sigh of relief that I saw him gain a higher branch in safety.
Page 14
I saw now why the great brute was armed with such enormous paws.
Page 18
We have passed entirely through its crust to the inner world.
Page 20
It might be hours, or it might be days--who in the world could tell where it was always noon! By the sun, no time had elapsed--but my judgment told me that we must have been several hours in this strange world.
Page 25
My father is not a mighty hunter.
Page 35
"Diminutive world!" he scoffed.
Page 38
This was especially true of the sciences which we know as biology and eugenics.
Page 55
There were several Mahars first, and then at least twenty awe-inspiring pterodactyls--thipdars, they are called within Pellucidar.
Page 71
Only now have I found my way back.
Page 73
The chances are that ere long you will know much more about it than I," and he grinned as he spoke.
Page 78
My only thought was to place as much distance as possible.
Page 84
For a moment all hung in the balance, but before I touched him the guard stepped to one side, and I passed on out into the avenue.
Page 90
The thing was an enormous cave bear, rearing its colossal bulk fully eight feet at the shoulder, while from the tip of its nose to the end of its stubby tail it was fully twelve feet in length.
Page 96
No, I was not pining to meet the Ugly One--and it was quite certain that I should not go out and hunt for him; but the matter was taken out of my hands very quickly, as is often the way, and I did meet Jubal the Ugly One face to face.
Page 97
My heart was sad and heavy, and I wanted to make her feel badly by suggesting that something terrible might happen to me--that I might, in fact, be killed.
Page 107
UP is about the only direction which is well defined, and that, of course, is DOWN to you of the outer crust.
Page 108
When the two upon the lidis had come quite close to us we saw that one was a man and the other a woman.
Page 114
I spent a week with him, and then, abandoning my lion hunt, returned directly to the coast and hurried to London where I purchased a great quantity of stuff which he wished to take back to Pellucidar with him.