Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 52

vuoristosta hän kuuli leijonan karjuntaa. Kuinka paljoa
turvallisempaa olikaan, tuumi hän, petoeläinten tyyssijoilla kuin
ihmisten asumuksilla! Viidakkoelämässään ei häntä ollut koskaan
armottomammin vainottu kuin mitä oli muutaman kuukauden kuluessa
kokenut sivistyneiden ihmisten keskuudessa. Eikä hän ollut koskaan
ollut lähempänä kuolemaa.

Taas karjaisi leijona. Se kuului vähän lähempää. Tarzan tunsi vanhan,
villin, vaistomaisen halun vastata rotunsa huudolla. Rotunsako?
Hän oli melkein unohtanut olevansa mies eikä apina. Hän tempoi
kytkeitään. Ah, jospa hän vain voisi saada ne vahvojen hampaittensa
ulottuville! Hän tunsi hurjan hulluuden aallon pyyhkäisevän ylitseen,
kun hänen vapautumisponnistuksensa eivät menestyneet.

Numa karjui nyt melkein lakkaamatta. Oli selvää, että peto oli
tulossa alas erämaahan metsästämään. Karjunta oli nälkäisen leijonan.
Tarzan kadehti häntä, koska hän oli vapaa. Tuota eläintä ei kukaan
sitoisi köysillä eikä teurastaisi kuin lammasta. Se sapetti
apinamiestä. Kuolema ei häntä peloittanut, -- ei, vaan tappio
nöyryytti kuoleman edellä, kun hänellä ei ollut edes tilaisuutta
taistella henkensä edestä.

Puoliyö oli juuri lähestymässä, ajatteli Tarzan. Hänellä oli muutamia
tunteja elettävänä. Ehkä hänen vielä onnistuisi temmata Rokoff
mukaansa tuolle pitkälle matkalle. Hän saattoi kuulla erämaan villin
kuninkaan äänen jo aivan läheltä. Mahdollisesti tuli se etsimään
ateriakseen jotakuta duarin karsinoihin suljetuista eläimistä.

Pitkän aikaa vallitsi hiljaisuus. Sitten eroitti Tarzanin
harjaantunut korva hiljaa hiipivän olennon lähestymisen. Se tuli
vuoria lähimmän teltan taholta -- takaapäin. Yhä lähemmäksi ja
lähemmäksi. Hän odotti tarkkaavaisesti kuunnellen sen ohimenoa.
Hetken aikaa vallitsi ulkona hiljaisuus, niin kaamea hiljaisuus, että
Tarzania ihmetytti, kun ei kuullut eläimen hengitystä, vaikka hän oli
varma, että se oli kyyristyneenä hänen telttansa takaseinustalle.

Nyt! Se liikkuu jälleen. Hiipii lähemmäksi. Tarzan kääntää päätänsä
ääntä kohti. Teltassa on kovin pimeä. Verkalleen kohoaa sen
takakaistale maasta pään ja olkapäiden nostamana, ja hahmo näyttää
puolihämärässä aivan mustalta. Taempaa kajastaa hämärästi erämaa,
jota tähdet heikosti valaisevat.

Synkeä hymy väreilee Tarzanin huulilla. Rokoff tulee ainakin
puijatuksi. Kuinka sitä miestä kiukuttaneekaan! Ja Tarzania odottaa
armollisempi kuolema kuin hän venäläisen käsissä olisi kokenut.

Nyt teltan takaosa putoaa paikoilleen ja on jälleen pimeä. Mikä
tahansa se lieneekin, se on nyt teltassa hänen kanssaan. Hän kuulee
sen hiipivän lähemmäksi, -- nyt se on hänen vieressään. Hän sulkee
silmänsä ja odottaa mahtavaa käpälää. Hänen ylöskäännetyille
kasvoilleen osuu pimeässä hapuilevan käden vieno kosketus, ja sitten
kuiskaa tytönääni tuskin kuuluvasti hänen nimeänsä.

"Niin, minä se olen", kuiskaa hän vastaukseksi. "Mutta ken taivaan
nimessä on se, joka minua kutsuu?"

"Sidi Aissan uled-nail", kuului vastaus. Tytön puhuessa Tarzan tunsi
hänen käsittelevän hänen siteitänsä. Silloin tällöin kosketti veitsen
kylmä teräs hänen ihoansa. Hetkistä myöhemmin hän oli vapaa.

"Tulkaa!" kuiskasi ääni. Nelinryömin hän seurasi tyttöä ulos teltasta
samaa tietä kuin tämä oli tullut. Arabiatar ryömi edelleen pitkin
maata, kunnes oli saavuttanut pienen pensaikon. Täällä hän pysähtyi,
kunnes Tarzan ehti hänen viereensä. Hetkisen katseli apinamies tyttöä
ennenkuin puhui.

"En voi käsittää", sanoi hän vihdoin. "Miksi olet täällä? Mistä
tiesit minun

Last Page Next Page

Text Comparison with Out of Time's Abyss

Page 0
James and Tippet laughed, and then a hideous growl broke from a dense thicket ahead and diverted their attention to other matters.
Page 2
How futile he and his little pop-gun appeared as he dashed after that living engine of destruction! But, oh, how glorious! It was some such thought as this that ran through Brady's mind, though articulated it might have been expressed otherwise, albeit more forcefully.
Page 3
The men from the fort saw before them a hunting party evidently returning to its caves or village laden with meat.
Page 7
"No such things.
Page 9
The thing had almost clutched him, and he had looked straight into its eyes--"dead heyes in a dead face," he had described them.
Page 12
Saw picture of skeleton in magazine.
Page 14
Southward from his grave marched three grim and silent men.
Page 18
Past experience suggested that the great wings were a part of some ingenious mechanical device, for the limitations of the human mind, which.
Page 20
Three quarters of an hour from the time of his seizure his captors dropped gently to earth in the strangest city that human eye had ever rested upon.
Page 31
At a glance he saw that she was of no race of humans that he had come in contact with since his arrival upon Caprona--there was no trace about her form or features of any relationship to those low orders of men, nor was she appareled as they--or, rather, she did not entirely lack apparel as did most of them.
Page 34
Below him Bradley could see the city stretching away to a distance on every hand.
Page 39
The egg from which they first developed into tadpole form was deposited, with millions of others, in one of the warm pools and with it a poisonous serum that the carnivora instinctively shunned.
Page 40
If an egg survives it goes through all the stages of development that man has passed through during the unthinkable eons since life first moved upon the earth's face.
Page 43
" And he slipped through the opening, found the ladder with his feet, closed the panel behind him, and started downward into the darkness.
Page 44
On he went, passing beneath other arches at varying distances, and always in utter darkness.
Page 56
"No," was the response.
Page 63
"We are just below the place of the yellow door," she said.
Page 64
" "But they will not kill you," said Bradley.
Page 66
They had reached its source--many cold springs bubbling up from the center of a little natural amphitheater in the hills and forming a clear and beautiful pool overshadowed by trees upon one side and bounded by a little clearing upon the other.
Page 83
Late in the second day, after running through swarms of hideous reptiles, they submerged at the point where the river entered beneath the cliffs and shortly after rose to the sunlit surface of the Pacific; but nowhere as far as they could see was sign of another craft.