Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 47

olivat kääntyneet. Hänestä näytti asia
epäilyttävältä, varsinkin kun oli huomannut Gernoisin keskustelevan
erään kanssa puoli tuntia senjälkeen kun kapteeni Gerard oli antanut
määräyksensä uudesta liikkeestä. Ainoastaan Gernois ja Tarzan
tunsivat matkasuunnitelman. Sotamiehet tiesivät vain, että heidän
oli valmistauduttava purkamaan leirinsä seuraavana aamuna. Tarzan
aprikoi, olisiko Gernois ilmoittanut arabialaisille matkan suunnan.

Myöhään sinä iltapäivänä he leiriytyivät pieneen kosteikkoon, missä
sijaitsi erään sheikin _duar_, jonka karja oli ryöstetty ja paimenet
surmattu. Arabialaiset tulivat esille vuohentaljateltoistaan,
ympäröivät sotilaat ja tekivät monenlaisia kysymyksiä maan kielellä,
sillä sotamiehet itsekin olivat alkuasukkaita. Tarzan, joka Abdulin
avulla jo oli oppinut solkkaamaan melko paljon arabian kieltä, kyseli
eräältä nuoremmista miehistä, joka oli saattanut sheikkiä tämän
käydessä kunniatervehdyksellä kapteeni Gerardin luona.

Ei, hän ei ollut nähnyt mitään kuusimiehistä ratsastajajoukkuetta
matkalla Djelfasta päin. Lähettyvillä oli hajallaan muita keitaita
-- kenties ne olivat matkanneet johonkin niistä. Sitäpaitsi oleskeli
ylhäällä vuoristossa rosvoja -- ne ratsastivat usein pienissä
ryhmissä pohjoiseen päin Bu Saadaan, jopa Aumaleen ja Buiraan asti.
Olivat hyvinkin saattaneet olla rosvoja, jotka johonkin noista
kaupungeista tekemältään huvimatkalta palasivat väkensä keskuuteen.

Aikaisin seuraavana aamuna jakoi kapteeni Gerard komennuskuntansa
kahtia, jättäen toisen osan luutnantti Gernoisin huostaan ja asettuen
itse toisen etunenään. Heidän oli tutkittava vuoret tasangon
vastakkaisilla puolilla.

"Ja minkä osaston mukana tahtoo herra Tarzan ratsastaa?" kysyi
kapteeni. "Tai ehkä monsieur ei välitä rosvojen metsästämisestä?"

"Oh, minä lähden mielelläni mukaan", riensi Tarzan selittämään. Hän
koetti juuri keksiä veruketta Gernoisia seuratakseen. Kauan hänen ei
tarvinnut olla ymmällä, ja apu tuli odottamattomalta taholta. Gernois
itse puhui.

"Jos kapteeni tahtoisi luopua ilosta saada herra Tarzan tällä kertaa
mukaansa, pitäisin minä tosiaan suurena kunniana, että monsieur
tänään ratsastaisi minun kanssani", sanoi hän äänellä, josta ei
puuttunut sydämellisyyttä. Tarzanista tuntui, että luutnantti oli
sydämellisyydessään ehkä mennyt varomattoman pitkällekin, mutta hän
riensi lausumaan mielihyvänsä tästä järjestelystä.

Niinpä luutnantti Gernois ja Tarzan ratsastivat pois vieretysten
pikku spahi-osaston etunenässä. Gernoisin sydämellisyys oli
lyhytaikainen. Tuskin he olivat ratsastaneet kapteeni Gerardin
ja hänen miestensä näkyvistä, kun hän jälleen vaipui tavalliseen
harvapuheisuuteensa. Mitä edemmäksi he ehtivät, sitä epätasaisemmaksi
kävi maa. Se kohosi yhtenään vuoristoa kohti, johon he puolipäivän
lähestyessä ratsastivat perätysten kapeaa, syvää, veden uurtamaa
rotkoa pitkin. Pienen puron partaalla komensi Gernois miehensä
puolipäivälepoon. Täällä he söivät vaatimattoman ateriansa ja
täyttivät vesileilinsä. Tunnin levähdyksen jälkeen he ratsastivat
eteenpäin joenuoman reunaa pitkin, kunnes saapuivat pieneen laaksoon,
josta haaraantui useita kallioisia rotkoja. Täällä he pysähtyivät ja
Gernois tähysteli tarkoin ympäröiviä kukkuloita alanteen keskeltä.

"Täällä me hajaannumme", sanoi hän; "muutamia saa ratsastaa kuhunkin
noista rotkoista". Ja sitten hän alkoi jakaa sotilaitaan pikku
ryhmiin ja antaa määräyksiä niitä komentaville aliupseereille. Sen
tehtyään hän kääntyi Tarzanin puoleen. "Monsieur suvainnee jäädä
tänne, siihen asti kun palaamme."

Tarzan epäröi, mutta upseeri sieppasi sanat hänen suustansa. "Joku
näistä osastoista saattaa joutua otteluun", sanoi hän, "eikä
sivullisia siviilihenkilöitä saa olla taistelun aikana häiritsemässä."

"Mutta, paras luutnantti", selitti Tarzan, "minä olen aivan
valmis asettumaan

Last Page Next Page

Text Comparison with Out of Time's Abyss

Page 6
It--means something.
Page 14
The snapping of a twig aroused Brady out of a dead sleep, and as he opened his eyes, he saw that it was broad daylight and that at twenty paces from him stood a huge lion.
Page 18
Bradley now realized the strategy that the pair had used to capture him and at once concluded that he was in the power of reasoning beings closely related to the human race if not actually of it.
Page 20
It was immediately following his transfer in mid-air that Bradley made out the shadowy form of a large island far ahead, and not long after, he realized that this must be the intended destination of his captors.
Page 27
It was but a short distance.
Page 38
And then, too, there was the suggestion of hope held out by the constant reiteration of the phrase, "There is a way out.
Page 45
His fingers feeling through the darkness came in contact with something cold and clammy--they passed to and fro over the thing until Bradley knew that it was the face of a dead man floating upon the surface of the stream.
Page 50
"You saw," he muttered, "and if you tell them, He Who Speaks for Luata will have my wings severed while still I live and my head will be.
Page 53
When they have committed a certain number of murders without being caught at it, they confess to Him Who Speaks for Luata and are advanced, after which they wear robes with a slash of some color--I think yellow comes first.
Page 55
Bradley leaned forward and whispered: "It is for your ears alone; I will not divulge it to others, and then only on condition that you carry me and the girl I saw in the place of the yellow door near to that of Fosh-bal-soj back to her own country.
Page 56
A white and shapely arm now pushed past the face into the room, and in the hand, tightly clutched, was the curved blade, smeared with blood, that Bradley had dropped beneath the hides at the moment he had been discovered and drawn from his concealment.
Page 57
Can you find your way back to the room where I first came upon you in the temple?" "I know the way," replied the girl; "but I doubt if we can go back without being seen.
Page 62
A Wieroo keeps his children thus hidden until they are full-grown lest they be murdered by their fellows.
Page 63
"They have heard of.
Page 64
" Bradley remained silent.
Page 66
Here they stopped, for here also the stream ended.
Page 72
When the creatures had gone, the girl turned toward Bradley.
Page 74
"Stay here," he whispered.
Page 80
" And he bent still lower yet from his height and kissed her lips.
Page 81
When the girl espied the latter, she slid from the horse and ran toward her, fairly screaming for joy.