Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 140

päässä rannasta ankkuroivalla isolla kanootilla,
tulivat he hyvin murheellisiksi.

Vielä eivät tulokkaat olleet nähneet loordi Tenningtonia ja herra
Thurania. Nämä olivat menneet aikaisin aamupuolella etsimään tuoretta
ruokaa eivätkä olleet vielä palanneet. "Kuinka tuo mies, jonka nimen
sanot olevan Rokoff kummastuneekaan sinut nähdessään", sanoi Jane
Porter Tarzanille.

"Hänen kummastuksensa jää lyhytaikaiseksi", vastasi Tarzan synkästi,
ja hänen äänensävyssään oli jotakin, mikä sai tytön säikähtyneenä
vilkaisemaan hänen kasvoihinsa. Se, mitä hän niistä luki, kaiketikin
vahvisti hänen pelkonsa, sillä hän laski kätensä Tarzanin
käsivarrelle ja rukoili häntä jättämään venäläisen Ranskan lakien
rangaistavaksi.

"Viidakon sydämessä, rakkaani", sanoi hän, "jossa et voi vedota
minkäänlaiseen muuhun oikeuteen tai tuomioistuimeen kuin
omiin mahtaviin lihaksiisi, sinua ei syytettäisi, jos panisit
täytäntöön tuomion, jonka tämä mies ansaitsee; mutta kun sinulla
on käytettävissä sivistyneen hallituksen väkevä käsivarsi, olisi
hänen tappamisensa nyt murha. Ystäviesikin täytyisi suostua sinun
vangitsemiseesi, tai jos tekisit vastarintaa, syöksisit meidät kaikki
jälleen kurjuuteen ja onnettomuuteen. Minun on mahdotonta jälleen
menettää sinut, rakas Tarzan. Lupaa minulle, että vain jätät hänet
kapteeni Dufrannen haltuun ja sallit lain tehdä tehtävänsä. Se elukka
ei ole sen arvoinen, että panisimme onnemme alttiiksi."

Tarzan käsitti tämän vetoamisen järkevyyden ja lupasi. Puolta tuntia
myöhemmin tulivat Rokoff ja Tennington ulos viidakosta. He kävelivät
vieretysten. Tennington huomasi ensimmäisenä leiriin saapuneet
muukalaiset. Hän näki mustien soturien puhua molottavan risteilijän
merimiesten kanssa ja sitten notkean, ruskean jättiläisen luutnantti
D'Arnotin ja kapteeni Dufrannen seurassa.

"Kukahan tuo on?" ihmetteli Tennington puhuen Rokoffille, ja kun
venäläinen kohotti silmänsä ja kohtasi apinamiehen suoraan häneen
tähdätyn katseen, horjui hän ja kalpeni.

"_Sapristi_!" huusi hän ja ennenkuin Tarzan käsitti hänen aikeensa,
oli hän nostanut pyssyn olkapäätänsä vasten ja tähdäten Tarzaniin
vetäisi liipaisinta. Mutta englantilainen oli lähellä häntä --
niin lähellä, että kädellään ehti koskettaa kohotettuun putkeen
murtosekuntia ennen kuin sytytin kosketti patruunaa, ja Tarzanin
sydämeen aiottu luoti suhahti vaarattomasti hänen päänsä yli.

Ennenkuin venäläinen ehti uudestaan laukaista oli apinamies hänen
niskassaan ja riuhtaisi häneltä tuliaseen. Kapteeni Dufranne,
luutnantti D'Arnot ja tusinan verta matruuseja olivat laukauksen
kuullessaan hyökänneet esiin, ja nyt jätti Tarzan venäläisen heille
sanaa sanomatta. Jo ennen Thuranin saapumista hän oli selittänyt
asian ranskalaiselle komentajalle, ja upseeri käski heti panna
venäläisen rautoihin ja viedä hänet risteilijään vangiksi.

Juuri ennenkuin vartijat saattoivat vangin pieneen veneeseen, jolla
hänet oli kuljetettava tilapäiseen vankilaansa, pyysi Tarzan lupaa
tutkia hänen taskujansa ja vaatteitansa ja ilokseen löysikin häneltä
varastetut paperit ruumista vasten kätkettyinä.

Laukaus oli hälyttänyt Jane Porterin ja muut hökkelistä, ja tuskin
oli kiihtymys asettunut, kun tyttö tervehti hämmästynyttä loordi
Tenningtonia. Tarzan tuli heidän luokseen otettuaan paperit
Rokoffilta, ja hänen lähestyessään Jane Porter esitteli hänet
Tenningtonille.

"John Clayton, loordi Greystoke, mylord", sanoi hän.

Englantilainen näytti hämmästyneeltä, vaikka kaikin mokomin yrittikin
olla kohtelias, ja Tarzanin itsensä, Jane Porterin ja luutnantti
D'Arnotin täytyi toistella ihmeellinen tarina moneen kertaan
ennenkuin saivat Tenningtonin uskomaan, että eivät kaikki olleet
pähkähulluja.

Päivänlaskussa he hautasivat William Cecil

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan and the Jewels of Opar

Page 3
"Later, if I am worth more, we can easily reach an understanding.
Page 17
Satisfied, Tarzan turned and retraced his steps toward the summit of the kopje.
Page 39
Not for a moment did Werper attempt to delude himself into the belief that he could defend himself successfully against an attack by the ape-man.
Page 49
They traced out the figure of a man, and then an arm shot upward, poised for.
Page 53
A plump young mare and a fat stallion grazed nearest to him as he neared the herd.
Page 64
She saw these and many other frightful pictures as she stood with closed eyes and clenched fists above the object of her hate--ah! was it hate that La of Opar felt? The darkness of the jungle night had settled down upon the camp, relieved only by the fitful flarings of the fire that was kept up to warn off the man-eaters.
Page 70
In a few minutes even the noise of his trumpeting was lost in the distance.
Page 79
Here the trail ran straight for a considerable distance, and down the shady forest aisle, beneath the overarching branches of the trees, rode the white-robed figure of the pursuer.
Page 83
Jules Frecoult, the Frenchman who had been the guest of his master and whom he last had seen entering the village of Achmet Zek under circumstances which pointed to his familiarity and friendship for the raiders.
Page 85
The woman was the prisoner he had thought safely guarded at his camp! Apparently she was alone, but Achmet Zek waited that he might make sure of it before seizing her.
Page 86
The woman, struggling to escape the Arab, turned and saw the ape-man running toward her.
Page 105
From the heights beyond the river these black men had heard the noise of the conflict, and creeping warily down to the stream had forded it and advanced through the reeds until they were in a position to watch every move of the combatants.
Page 112
The black, now strengthened and refreshed by his rest, felt ready to set out again for Waziri, and finding himself another knob-stick, turned his back upon the river and plunged into the mazes of the jungle.
Page 113
At last they halted for a second time upon the girl.
Page 114
She could not know how the thing had happened, that Taglat, gnawing upon them for sinister purposes of his own, had cut them through but an instant before Numa had frightened him from his victim.
Page 117
As she paused to listen, this first shot was followed by another and another and another.
Page 127
The Belgian's fingers were feeling for his throat, but the Arab tore them away, and rising wheeled upon his adversary.
Page 147
The flames leaped high upon the rejuvenated fire, lighting the entire camp, and the awakened men shrank back in superstitious terror from the sight that met their frightened and astonished vision.
Page 150
She did not even close her eyes to shut out the frightful aspect of that snarling face, and so it was that as she saw the lion preparing to charge she saw, too, a bronzed and mighty figure leap from an overhanging tree at the instant that Numa rose in his spring.
Page 151
from her lips, only to die in terror as she saw the utter defenselessness of her mate, and realized that the lion had recovered himself and was turning upon Tarzan in mad lust for vengeance.