Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 13

olleet häneen
kohdistuneet. Hänellä oli jonkun aikaa ollut kaamea tunne, että häntä
väijyttiin, ja sen eläimellisen vaiston vaikutuksesta, joka yhä oli
hänessä voimakkaana, hän oli äkkiä kääntynyt ja yllättänyt silmät,
juuri kun ne häntä tarkkasivat.

Ennenkuin hän lähti musiikkisalista, oli hän jo unohtanut asian
eikä huomannut tummaa miestä, joka vetäytyi syvemmälle vastakkaisen
ovikäytävän hämärään hänen lähtiessään kirkkaasti valaistusta
huvihuoneesta.

Monet kerrat, vaikka Tarzan ei sitä tiennyt, oli häntä seurattu tästä
ja muista huvipaikoista, mutta harvoin, jos koskaan, hän oli ollut
yksinään. Tänä iltana oli D'Arnotilla ollut muualle mentävää, ja
Tarzan oli tullut ilman seuralaista.

Hänen kääntyessään sille suunnalle, jota oli tottunut kulkemaan
mennessään asuntoonsa tästä osasta Pariisia, livahti vaanija
piilopaikastaan kadun toiselta puolen ja riensi nopeaa vauhtia hänen
edelleen.

Tarzan oli tottunut kävelemään Rue Maulea pitkin kotimatkoillaan
öisin. Koska se oli perin hiljainen ja pimeä, muistutti se hänelle
enemmän hänen rakasta afrikalaista viidakkoaan kuin sitä ympäröivät
meluisat ja räikeästi valaistut kadut. Jos tunnette Pariisinne
hyvin, muistatte kapean Rue Maulen kolkon seudun. Jos ette tunne,
tarvitsee teidän vain kysyä poliisilta saadaksenne tietää, että
koko Pariisissa ei ole toista katua, jota teidän pimeän tultua on
etäämpää kaarrettava. Tänä yönä oli Tarzan ehtinyt kävellä noin kaksi
korttelinmittaa tätä synkkää reittiä reunustavien likaisten, vanhojen
vuokratalojen syvässä hämärässä, kun hänen huomionsa kiinnitti
vastapäätä olevan rakennuksen kolmannesta kerroksesta kuuluva parkuna
ja avunhuudot. Ääni oli naisen ääni. Ennenkuin hänen ensimmäisten
huutojensa kaiku oli haihtunut, harppasi Tarzan jo portaita ylöspäin
ja pimeäin käytäväin läpi hänen avukseen.

Kolmannen kerroksen käytävän perällä oli ovi hiukan raollaan, ja
siitä Tarzan taas kuuli saman huudon, joka oli viekoitellut hänet
kadulta. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli hämärästi valaistun
huoneen keskellä. Öljylamppu paloi korkealla, vanhanaikaisella
uuninreunustalla, luoden himmeät säteensä kymmenkuntaan
vastenmielisen hahmoon. Kaikki olivat miehiä paitsi yksi. Tämä oli
noin kolmikymmenvuotias nainen. Hänen alhaisten intohimojen ja
hurjistelun merkitsemät kasvonsa olivat ehkä kerran olleet kauniit.
Hän seisoi pidellen toisella kädellään kurkkuansa ja kyyröttäen
takaseinää vasten.

"Auttakaa, hyvä herra!" huusi hän matalalla äänellä, kun Tarzan astui
huoneeseen. "Ne aikoivat minut tappaa."

Kun Tarzan kääntyi saapuvilla oleviin miehiin, näki hän
ammattirikollisten luihut, häijyt kasvot. Hän ihmetteli, että miehet
eivät olleet yrittäneet paeta. Liikahdus hänen takanaan sai hänet
kääntymään. Hänen silmänsä näkivät kaksi ilmiötä, ja toinen niistä
kummastutti häntä melkoisesti. Huoneesta hiipi salavihkaa mies, ja
vaikka Tarzan näki hänet vain välähdykseltä, tunsi hän Rokoffin.

Mutta toinen seikka kiinnitti välittömämmin hänen huomionsa. Iso
miehenretkale hiipi varpaillaan häntä kohti takaapäin, paksu
lyijypäinen keppi kädessä, ja kun tämä mies tovereineen näki, että
hänet oli keksitty, hyökättiin Tarzanin kimppuun joka taholta
yhtaikaa. Muutamat miehistä paljastivat veitsen. Toiset sieppasivat
tuoleja, sillä välin kun lyijypäisellä kepillä varustettu kohotti sen
korkealle ilmaan voimakkaaseen sivallukseen, joka olisi murskannut
Tarzanin pääkallon, jos se olisi siihen osunut.

Mutta ne aivot, se ketteryys ja ne lihakset, joilla hän oli
kamppaillut Terkozin ja Numan mahtavaa voimaa ja julmaa viekkautta
vastaan

Last Page Next Page

Text Comparison with The Outlaw of Torn

Page 1
The armory was a great room on the main floor of the palace, off the guard room.
Page 4
He looked upon the garden and the playing child, and upon the lovely young woman beneath him, but with eyes which did not see, for De Vac was working out a great problem, the greatest of all his life.
Page 6
From this little shop, De Vac threaded his way through the dirty lanes and alleys of ancient London, lighted at.
Page 12
not end for over twenty years; but the first fruits of it turned the hearts of the court to stone, for there beside the open postern gate lay the dead bodies of Lady Maud and a certain officer of the Guards, but nowhere was there a sign or trace of Prince Richard, second son of Henry III of England, and at that time the youngest prince of the realm.
Page 18
Today it be my property, and as it be far from Paris, you may have it for the mere song I have named.
Page 32
All of virtue and chivalry and true manhood which his old guardian had neglected to inculcate in the boy's mind, the good priest planted there, but he could not eradicate his deep-seated hatred for the English or his belief that the real test of manhood lay in a desire to fight to the death with a sword.
Page 37
There should be great riding after such as he.
Page 51
Together they rode north, but thy son did not say whither or for what purpose.
Page 52
It were needless that he should have wasted so much precious time from swordplay to learn the useless art of letters.
Page 57
"Come," said the little, armored man irritably.
Page 61
"I will see thee below, Sir Peter, anon," and rising, she hastened to dress, while the receding footsteps of the Baron diminished down the stairway which led from the tower room in which she was imprisoned.
Page 66
"They call me so," replied the visored knight.
Page 72
"He has flown, My Lord," the big fellow reported, and indeed it was true.
Page 75
Henry de Montfort, with the fine chivalry that marked him, was the first to step forward with outstretched hand to thank Norman of Torn, and to ask his pardon for his rude words and hostile act.
Page 76
"The very words of the Outlaw of Torn," she said.
Page 79
" "Don't," he said, bitterly.
Page 86
I would that I had never come into her life, but I did not know what I was doing; and the spell of her beauty and goodness was strong upon me, so that I was weak and could not resist what I had never known before in all my life--love.
Page 103
" "Bring ten men, beside yourself, Shandy," commanded Norman of Torn.
Page 108
She let him take her fingers in his and raise them to his lips, and then they stood looking into each other's eyes in silence for a long moment.
Page 144
Norman of Torn stood beside the body of one of his earlier antagonists.