Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 128

seikka lopetti hänen etsintänsä siksi
päivää, koska leijona asteli edestakaisin hänen alapuolellaan pimeän
tuloon asti.

Senkään jälkeen, kun peto oli poistunut, ei Clayton tohtinut
laskeutua pimentoon, joka oli hänen alapuolellaan, ja niin hän vietti
peloittavan ja kamalan yön puussa. Seuraavana aamuna hän palasi
rannalle luopuen viimeisestäkin toivostaan, että voisi auttaa Jane
Porteria.

Seuraavan viikon aikana monsieur Thuranin voimat palasivat nopeasti
hänen levätessään suojassa, sillä välin kun Clayton pyydysti ruokaa
kummallekin. Nämä miehet eivät koskaan haastelleet, ellei se ollut
välttämätöntä. Clayton asui nyt Jane Porterille varatussa osassa
suojaa ja näki venäläisen vain viedessään hänelle ravintoa tai vettä
tai suorittaessaan muut ystävälliset palvelukset, joita tavallinen
ihmisyys vaati.

Kun Thuran jälleen kykeni kapuamaan alas ja lähtemään ruuan
etsintään, joutui Clayton kuumeen kouriin. Päiväkausia hän
heittelehti houreissaan ja kärsi, mutta kertaakaan ei venäläinen
tullut hänen luokseen. Mitään ravintoa ei englantilainen olisi
voinutkaan nauttia, mutta jano vaivasi ja kidutti häntä kauheasti.
Yhä uudestaan palaavain hourailukohtausten väliajoilla hän kykeni
heikkoudessaankin kerran päivässä hoipertelemaan läheiselle purolle
täyttämään pienen läkkikannun, joka oli ollut pelastusvenheen
harvalukuisten esineiden joukossa.

Thuran tarkkasi häntä tällöin häijyn riemun ilme kasvoillaan --
näkyi tosiaan nauttivan sen miehen kärsimyksistä, joka oikeutetusta
halveksimisestaan huolimatta oli hoivaillut häntä parhaansa mukaan
silloin, kun hän kärsi samoja tuskia.

Vihdoin Clayton kävi niin heikoksi, ettei kyennyt tulemaan suojasta
alas. Päiväkauden hän kärsi veden puutetta turvautumatta venäläiseen,
mutta vihdoin hän ei jaksanut sitä kauemmin kestää, vaan pyysi
Thurania tuomaan hänelle juotavaa.

Venäläinen tuli Claytonin kammion ovelle vesikulho kädessään. Hänen
kasvonsa olivat vääntyneet ilkeään irvistykseen.

"Tässä on vettä", sanoi hän. "Mutta sallikaa minun ensin muistuttaa
teille, että panettelitte minua tytölle -- että piditte hänet
yksinänne ettekä suostunut jakamaan häntä minun kanssani..."

Clayton keskeytti hänet. "Vaiti!" huudahti hän. "Vaiti! Mikä rakki te
olettekaan, kun solvaisette kunnon naisen mainetta hänen otaksuttavan
kuolemansakin jälkeen! Hyvä Jumala! Hupsu olin säästäessäni teidän
henkenne. Te ette ole kelvollinen elämään edes tässä kurjassa maassa."

"Tässä on vetenne", sanoi venäläinen. "Enempää ette saa", ja hän
kohotti maljan huulilleen ja joi. Loput hän heitti ulos tantereelle.
Sitten hän kääntyi jättäen sairaan miehen.

Clayton kääntyi toiselle kyljelleen ja kätkien kasvonsa
käsivarsillaan luopui taistelusta.

Seuraavana päivänä Thuran päätti lähteä rannikkoa pitkin pohjoista
kohti, sillä hän tiesi, että hänen lopuksi täytyi saapua
sivistyneiden ihmisten asuinsijoille -- ainakaan ei mihinkään
pahempaan kuin täällä, ja sitäpaitsi alkoivat kuolevan englantilaisen
hourailut häntä hermostuttaa.

Niinpä hän varasti Claytonin keihään ja lähti matkalleen. Hän
olisi sitä ennen surmannut potilaan, ellei hänen mieleensä olisi
juolahtanut, että se oikeastaan olisi ollut laupeudentyö. Samana
päivänä hän tuli pienelle rannikolla sijaitsevalle majalle, ja
elpynyt toivo täytti hänen rintansa, kun hän näki tämän todistuksen
sivistyksen läheisyydestä, sillä hän ei osannut muuta otaksua kuin
että se oli läheisen siirtolan ulkoasema. Jos hän olisi tiennyt,
kelle se kuului, ja että sen isäntä oli sillä hetkellä vain
moniaan kilometrin päässä sisämaassa, niin hän olisi paennut sitä
paikkaa

Last Page Next Page

Text Comparison with The Monster Men

Page 4
von Horn, who had been oftenest with her father, who gave her the first intimation of what was forthcoming.
Page 7
In the bow Professor Maxon had mounted a modern machine gun, but this was quite beyond Sing's simple gunnery.
Page 13
Professor Maxon scarcely ever left the central enclosure.
Page 19
"I shall do for them what I can--when I am gone they must look to themselves.
Page 25
His nostrils tasted the incense of fresh earth and growing things.
Page 35
The professor's ofttimes strange expression was attributed to an evil eye, and every ailment suffered by any member of the crew was blamed upon their employer's Satanic influence.
Page 36
Further, it lent a reasonable justification for his purposed act.
Page 51
It seemed remarkable that all should have reached the Ithaca so quickly, and equally strange that none of her own people were on deck to welcome her, or to command the vessel.
Page 60
As.
Page 71
"I was mad," retorted the professor.
Page 82
decided that it would be best for each to advance a little way in the direction he thought the right one while Bulan and his five creatures remained where they were.
Page 86
Here he found that the rudder had been all but unshipped, probably as the vessel was lifted over the reef during the storm, but a single pintle remaining in its gudgeon.
Page 98
"Velly glad see Linee black 'gain," and that was all that Sing Lee had to say of the adventures through which he had just passed, and the strange sights that he had seen.
Page 101
her mind.
Page 109
When he had explained his wishes to the chief, the latter, though at heart hating and fearing Muda Saffir, dared not refuse; but to a second proposition he offered strong opposition until the rajah threatened to wipe out his entire tribe should he not accede to his demands.
Page 113
her she shrank back in fear.
Page 116
To him a question demanded but one manner of reply--the facts.
Page 121
There was no guile or evil in them, and because of it she wondered all the more that she could not face them.
Page 127
Whoop! Thlirteen clome too soonee, but allight; him finee, perfec' man.
Page 130
"He hear all he likee.