Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 127

hullun tavoin ryntäämään itää kohti, turmiosta ja
kuolemasta vähääkään välittämättä.

Ennenkuin Tarzan oli palannut heimonsa luo, oli eräs nuori koiras,
kykenemättä hankkimaan aviokumppania oman kansansa keskuudesta,
tavan mukaan samoillut villin viidakon läpi, kuin entiset vaeltavat
ritarit, hankkiakseen itselleen kauniin kainaloisen jostakin
naapuriyhteiskunnasta.

Hän oli juuri palannut morsiamineen ja kertoi nopeasti
seikkailuistaan, ennenkuin ne unohtaisi. Muun muassa sanoi nähneensä
ison lauman kummallisen näköisiä apinoita.

"Ne olivat kaikki karvakasvoisia uroksia, paitsi yksi", selitti hän,
"ja se oli naaras, tätä muukalaistakin vaaleampi väriltään", ja hän
napautti hiljaa peukalollaan Tarzania.

Apinamies kävi silmänräpäyksessä kovin tarkkaavaiseksi. Hän teki
kysymyksiä niin nopeasti kuin nuo hidasälyiset ihmisen irvikuvat
voivat niihin vastata.

"Olivatko kaikki koirakset lyhyitä ja käyräsäärisiä?"

"Olivat."

"Oliko niillä lanteittensa ympärillä Numan ja Sheetan taljoja ja
aseina kepit ja veitset?"

"Oli."

"Ja oliko niillä paljon keltaisia renkaita käsivarsissaan ja
säärissään?"

"Kyllä."

"Oliko naaras -- oliko se pieni ja hento ja hyvin valkoinen?"

"Oli."

"Näkyikö hän kuuluvan heimoon vai oliko hän vanki?"

"Ne laahasivat sitä eteenpäin -- joskus käsivarresta, joskus pitkästä
karvasta, joka kasvoi hänen päässään, ja aina ne sitä potkivat ja
pieksivät. Niitä oli aika hupaista katsella."

"Hyvä Jumala!" mutisi Tarzan. "Missä ne olivat silloin, kun ne näit,
ja mitä tietä ne kulkivat?" jatkoi apinamies.

"Ne olivat toisen veden varrella tuolla takana", ja apina näytti
etelään päin. "Kun ne menivät ohitseni, vaelsivat ne aamua kohti,
ylöspäin pitkin veden syrjää."

"Milloin se tapahtui?" kysyi Tarzan.

"Puoli kuuta sitten."

Enempää kysymättä hyppäsi apinamies puihin ja kiiti kuin ruumiistansa
erkaantunut henki itäänpäin, Oparin ammoin unohdettua kaupunkia
kohti...




NELJÄSKOLMATTA LUKU

Tarzan jälleen Oparissa


Kun Clayton palasi suojaan ja huomasi Jane Porterin olevan poissa,
oli hän nääntyä pelosta ja surusta. Hän tapasi herra Thuranin aivan
järjissään, sillä kuume oli jättänyt hänet ihmeellisen nopeasti, mikä
on yksi sen omituisuuksia. Heikko ja uupunut venäläinen lepäsi vielä
ruohovuoteella heidän majassaan. Kun Clayton kysyi häneltä tyttöä,
näkyi hän kummastelevan, että Jane ei ollut saapuvilla.

"En ole kuullut mitään tavallisuudesta poikkeavaa", sanoi hän. "Mutta
minähän olen suuren osan ajasta ollut tajutonna."

Jos mies ei olisi ollut niin ilmeisesti heikko, olisi Clayton
epäillyt hänellä olevan kaameita tietoja tytön olinpaikasta; mutta
hän näki hyvin, että Thuranilta puuttui riittävää tarmoa omin avuin
edes laskeutuakseen suojasta maahan. Hän ei nykyisessä ruumiillisessa
tilassaan olisi voinut tyttöä vahingoittaa eikä kiivetä karkeita
tikkaita pitkin takaisin suojaan.

Hämärään asti etsi englantilainen läheisestä viidakosta kadonneen
jälkiä tai merkkiä hänen ryöstäjästään. Mutta vaikka noiden
viidenkymmenen hirveän miehen jäljet, tottumattomia metsänkävijöitä
kun olivat, olisivat olleet yhtä selvät tyhmimmällekin viidakon
asukkaille kuin suurkaupungin katu englantilaiselle, astui hän niiden
yli yhä uudelleen parikymmentä kertaa huomaamatta pienintäkään
viittausta, että niin monta miestä oli niitä kulkenut vain jokunen
tunti sitten.

Etsiessään Clayton huuteli yhä tytön nimeä, mutta ainoana tuloksena
oli, että hän herätti Numan, leijonan, huomion. Onneksi hän näki
kyllin ajoissa varjoisen hahmon hiipien pujottelevan häntä kohti
ehtiäkseen kiivetä puun oksille, ennenkuin peto oli tarpeeksi lähellä
häntä tavoittaakseen. Tämä

Last Page Next Page

Text Comparison with Out of Time's Abyss

Page 8
"Can't waste ammunition.
Page 9
Bradley tried to reason with him, in his short, crisp way, but soon saw the futility of it; nor could he take the man's weapons from him without subjecting him to almost certain death from any of the numberless dangers that beset their way.
Page 10
To add further to their gloom, their way led through a dense forest, where, on account of the underbrush, it was difficult to make even a mile an hour.
Page 12
There were other horses too; but all were small, the largest being not above eight hands in height.
Page 16
To the left, in the distance, they could see the waters of the great inland sea that covers a considerable portion of the area of the crater island of Caprona and at a little lesser distance to the south of the cliffs they saw a thin spiral of smoke arising above the tree-tops.
Page 21
Then his gaze fell upon Bradley.
Page 23
All about him Wieroos were moving across the roofs or winging through the air.
Page 39
From the ape the individual, if it survived, slowly developed into the lowest order of man--the Alu--and then.
Page 40
No Wieroos come up from the beginning--all are born of the Wieroo fathers and Galu mothers who are cos-ata-lo, and there are very few of the latter owing to the long and precarious stages of development.
Page 42
It was hinged at the bottom, and when lowered the outer edge rested upon the perch, making a little platform parallel with the floor of the room.
Page 45
The number of corpses was much smaller than he had imagined, only two more passing him before, at six hundred steps, or about five hundred yards, from the point he had taken to the stream, he came to the end of the tunnel and looked out upon sunlit water, running between grassy banks.
Page 49
"Until I am slain," she cried, "I shall fight against you all.
Page 53
As they led Bradley away, he caught an opportunity to glance back toward the hides to see what had become of the girl, and, to his gratification, he discovered that she still lay concealed beneath the hides.
Page 54
The door was swung open,.
Page 58
Lord! Would the girl never reach the river? At last, just as he was positive that searchers were already entering the room behind him, there came two quick tugs at the rope.
Page 60
It was difficult work raising him to the high perch and dragging him through the small opening and thus down the ladder; but presently it was done, and Bradley had lowered the body into the river and cast it off.
Page 70
Farther and farther into the little wood Bradley led the hunters, permitting them to approach ever closer; then he circled back again toward the clearing, evidently to the great delight of the Wieroos, who now followed more leisurely, awaiting the moment when they should be beyond the trees and able to use their wings.
Page 73
For five minutes Bradley watched, and then he determined to board the submarine and investigate.
Page 78
Tyler.
Page 83
Tyler and the rescue party had but just reached the yacht that afternoon.