Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 126

se olisi heti
tahtonut sijoittaa Tarzanin oikeaan paikkaansa. Jos Tarzan olisi
ulisten perääntynyt, niin nuori uros olisi luultavasti ollut aivan
tyydytetty, mutta sittemmin olisi Tarzanin asema apinatoverien
parissa aina ollut alempi kuin hänen syrjäyttäjänsä.

Mutta Apinain Tarzan ei perääntynyt. Sensijaan hän heilahdutti
jättiläiskämmentään mahtavien lihaksiensa koko voimalla ja sivaltaen
nuorta urosta pitkin päätä paiskasi hänet lentämään koivet harallaan
kentän yli. Apina nousi ja hyökkäsi uudestaan häntä vastaan samassa
tuokiossa, ja tällä kertaa he iskivät toisiinsa repivin kynsin
ja raatelevin hampain -- tai ainakin oli se ollut nuoren uroksen
aikomus. Mutta tuskin he olivat kaatuneet maahan möristen ja
puuskuen, kun apinamiehen sormet tapasivat vastustajansa kurkun.

Sitten nuori uros lakkasi ponnistelemasta ja oli ihan hiljaa. Tarzan
päästi otteensa ja nousi -- hän ei tahtonut surmata, vaan ainoastaan
opettaa nuorelle apinalle ja mahdollisille katselijoille, että
Apinain Tarzan oli vieläkin mestari.

Läksyllä oli tarkoitettu tulos -- nuoret apinat pysyttelivät poissa
hänen tieltään, kuten nuorten apinain pitääkin väistää parempiansa,
eivätkä vanhat urokset yrittäneet riistää hänen etuoikeuksiaan.
Muutaman päivän olivat pienokaisiaan imettävät emoapinat epäluuloisia
häntä kohtaan, ja kun hän uskaltausi liian lähelle niitä, hyökkäsivät
ne häntä kohti kidat avoinna ja kamalasti karjuen. Silloin Tarzan
pujahti varovaisesti loitommalle, sillä sekin oli tapana apinoiden
keskuudessa vain hullut urokset hyökkäävät äidin kimppuun. Mutta
vähän ajan päästä ne tottuivat häneen.

Hän metsästi niiden kanssa niinkuin entisinä aikoina, ja kun ne
huomasivat, että hän heitä itseänsä älykkäämpänä opasti aina
parhaille ruokapaikoille ja että hän ovelasti heitetyllä köydellään
pyydysti herkullista riistaa, jollaista he harvoin tai eivät
koskaan olleet maistaneet, alkoivat he jälleen katsella häntä
niinkuin olivat katselleet ennenvanhaan, sittenkun hän oli tullut
heidän kuninkaakseen. Ja niin tapahtui, että he, ennenkuin lähtivät
amfiteatterista vaelluksilleen, olivat jälleen valinneet hänet
päällikökseen.

Apinamies oli aivan tyytyväinen uuteen osaansa. Hän ei ollut
onnellinen -- sitä hän ei enää koskaan voisi olla, mutta hän oli
ainakin mahdollisimman kaukana kaikesta, mikä voisi muistuttaa hänen
entisestä kurjuudestansa. Kauan sitten hän oli luopunut kaikesta
aikomuksesta palata sivistyneeseen maailmaan, ja nyt hän oli
päättänyt enää olla menemättä mustien wazirilaisystäviensäkään luo.
Hän oli ikiajoiksi kieltäytynyt ihmisen olotilasta. Apinana hän oli
elämänuransa aloittanut ja apinana hän kuolisi.

Hän ei kuitenkaan voinut karkoittaa muististaan, että se nainen,
jota hän rakasti, oli vain päivämatkan päässä hänen heimonsa
liikkumisalueelta, eikä myöskään ahdistavaa pelkoa, että tämä saattoi
olla alituisessa vaarassa. Että tyttö oli huonossa turvassa, sen
hän oli nähnyt sinä lyhyenä hetkenä, kun oli katsellut Claytonin
kykenemättömyyttä. Mitä enemmän Tarzan sitä ajatteli, sitä enemmän
hänen omatuntonsa pisteli häntä.

Vihdoin hän alkoi inhota itseänsä senvuoksi, että salli oman
itsekkään surunsa ja kateutensa olla Jane Porterin ja turvallisuuden
välillä. Mikäli päivät kuluivat, sikäli kiusasi tämä ajatus yhä
enemmän hänen mieltänsä, ja hän oli jo päättämäisillään palata
rannikolle asettuakseen Jane Porterin ja Claytonin vartijaksi, kun
hänen korviinsa tuli uutinen, joka muutti kaikki hänen suunnitelmansa
ja sai hänet

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan the Terrible

Page 16
the gods--that would have meant death; but if I did not appear before Ko-tan I would not have to refuse anything.
Page 34
rage and pain as he redoubled his efforts to dislodge and punish his tormentor; but always the tousled black head remained half buried in the dark brown mane and the mighty arm rose and fell to plunge the knife again and again into the dying beast.
Page 35
"Come!" cried the latter, springing to his feet and running rapidly to intercept the three fugitives.
Page 53
Gleaming whitely in the sunlight were scattered groups of dwellings--the feudal strongholds of the lesser chiefs of the Ho-don.
Page 56
How do you suppose I found this deer so quickly? And I sensed the GRYF, too, but faintly as at a great distance.
Page 72
Ta-den's explanation of the Ho-don methods of house construction accounted for the ofttimes remarkable shapes and proportions of the buildings which, during the ages that must have been required for their construction, had been hewn from the limestone hills, the exteriors chiseled to such architectural forms as appealed to the eyes of the builders while at the same time following roughly the original outlines of the hills in an evident desire to economize both labor and space.
Page 76
"Ko-tan and warriors of Pal-ul-don! Behold the honor that Jad-ben-Otho has done you in sending as his messenger his own son," and Dak-lot, stepping aside, indicated Tarzan with a dramatic sweep of his hand.
Page 80
On the whole, however, the effect had been satisfactory as he could see from the renewed evidence of awe upon the faces of the warriors.
Page 82
As they passed the barred entrance to a dim corridor, Tarzan saw within a great company of pithecanthropi of all ages and of both sexes, Ho-don as well as Waz-don, the majority of them squatted upon the stone floor in attitudes of utter dejection while some paced back and forth, their features stamped with the despair of utter hopelessness.
Page 88
" The two women dropped to their knees, covering their faces with their hands, stricken with awe at the thought of the awful nearness of the Great God.
Page 91
how jealously were the sacred precincts of the place guarded.
Page 102
also in the mien and bearing of the splendid creature who stood looking at him while Ta-den explained the circumstances of their meeting.
Page 141
He had met cunning with cunning and cruelty with cruelties until they feared and loathed his very name.
Page 146
Satisfied at last that there was nothing close of which she need have fear she clambered to the ground.
Page 157
The thought even was repulsive.
Page 183
"If he is Jad-ben-Otho I shall know him.
Page 189
At first he could scarce credit even this testimony of his own eyes, but soon he realized that the creatures below could be naught else than they appeared, and then he recognized the man and rose to his feet with a loud cry.
Page 190
Ja-don called down to him.
Page 213
Dan.
Page 218
On.