Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 125

ja ojensihe. Hänen tarkat korvansa seurasivat
lähestyvän lauman jokaista liikettä. Ne olivat tuulen puolella,
ja nyt hän tunsi niiden hajun, vaikkei olisi kaivannutkaan
lisätodistusta siitä, että oli oikeassa.

Kun ne tulivat lähemmäksi amfiteatteria, pujahti Apinain Tarzan
kentän toisella puolella puiden oksiin. Siellä hän odotti
tarkatakseen tulijoita. Eikä hänen tarvinnutkaan kauan odottaa.
Pian ilmestyivät karvaiset kasvot matalampien oksien sekaan häntä
vastapäätä. Julmat, pienet silmät tähystivät aukeamaa yhdellä
vilkaisulla, ja sitten eläin haukahteli tiedonannon takanaan
oleville. Tarzan eroitti sanat. Vakoilija ilmoitti heimonsa muille
jäsenille, että väylä oli vapaa ja että ne voivat turvallisesti tulla
aukeaman sisäpuolelle.

Ensiksi harpata pöllähti johtaja ketterästi pehmeälle ruohomatolle
ja hänen jälkeensä yksi erältään lähes sata ihmisenmuotoista apinaa.
Siinä oli isoja täysikasvuisia eläimiä ja useita poikasia. Muutamat
imevät lapset pysyttelivät villien emojensa pörröisessä niskassa.

Tarzan tunsi monta heimon jäsenistä. Se oli sama, jonka joukkoon
hän pienoisena lapsena oli tullut. Monet aikuisista olivat olleet
pikkuapinoita hänen poikana ollessaan. Hän oli leikkinyt ja ilakoinut
niiden kanssa tässä samassa viidakossa niiden lyhyen lapsuuden
aikana. Hän aprikoi, tuntisivatko ne hänet -- eräiden apinain muisti
ei ulotu kovin pitkälle, ja kaksi vuotta voi niille olla iäisyys.

Siitä keskustelusta päättäen, jonka hän kuuli, hän käsitti, että ne
olivat tulleet valitsemaan uutta kuningasta, -- niiden edellinen
päällikkö oli pudonnut katkenneelta oksalta sadan jalan korkeudesta
ja joutunut ennenaikaisen kuoleman uhriksi. Tarzan astui kentän yli
riippuvan oksan latvaan aivan heidän näkyviinsä. Erään naaraksen
vilkkuvat silmät äkkäsivät hänet ensiksi. Haukuntaa muistuttavilla
kurkkuäänteillä se kiinnitti toisten huomion havaintoonsa. Muutamat
isot urokset nousivat pystyyn paremmin nähdäkseen tungettelijan.
Paljastetuin torahampain ja niskakarvat pystyssä ne tulivat hitaasti
häntä kohti murahdellen pahaaennustavasti syviä kurkkuääniä.

"Karnath, minä olen Apinain Tarzan", lausui apinaihminen heimonsa
äidinkielellä. "Etkö muista minua? Yhdessä me ärsytimme Numaa
heittelemällä sitä varvuilla ja pähkinöillä korkeiden oksien
turvista, kun vielä olimme pikkuapinoita." Elukka, jota hän oli
puhutellut, pysähtyi, villeillä kasvoillaan puolittain tajuava
typerän ihmettelyn ilme.

"Ja Magor", jatkoi Tarzan kääntyen toisen puoleen, "etkö muista
entistä kuningastanne -- häntä, joka tappoi mahtavan Kerchakin? Katso
minuun! Enkö minä ole sama Tarzan -- mainio metsästäjä -- voittamaton
taistelija, jonka te kaikki ennen tunsitte?"

Kaikki apinat kerääntyivät nyt lähemmäs, mutta pikemmin
uteliaisuudesta kuin uhkaavina. Ne mutisivat keskenään muutaman
silmänräpäyksen.

"Mitä sinä nyt meidän keskuudestamme etsit?" kysyi Karnath.

"Rauhaa vain", vastasi apinamies.

Taaskin apinat neuvottelivat.

"Tule sitten rauhassa, Apinain Tarzan", sanoi hän.

Ja niin hyppäsi apinain Tarzan ketterästi ruohikkoon tämän hurjan
ja kamalan lauman keskelle. Hän oli läpikäynyt kehityksen sarjan ja
palannut jälleen elukaksi elukkain joukkoon. Ei siinä lausuttu mitään
sellaisia tervehdyksiä kuin olisi vaihdettu ihmisten kesken kahden
vuoden eron jälkeen. Useimmat apinat jatkoivat pieniä hommiaan, jotka
apinamiehen tulo oli keskeyttänyt, kiinnittämättä häneen sen enempää
huomiota kuin jos hän ei olisi koskaan heimosta poistunutkaan.

Pari urosta, jotka eivät olleet kyllin iäkkäitä muistaakseen
häntä, kömpivät nelinryömin hänen viereensä haistellakseen häntä,
ja yksi paljasti hampaansa ja mörisi uhkaavasti, --

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan the Untamed

Page 8
Upward went Tarzan toward a sturdy crotch across which he long since had laid and secured a little platform of branches.
Page 9
Tarzan braced himself against the bole of the tree and leaned closer toward Sheeta.
Page 29
Even lights were permitted, and Colonel Capell sat before a field table, on which was spread a military map, talking with several of his officers.
Page 61
In the light from the doorway Tarzan could see that he was a tall, broad-shouldered man in the uniform of a German officer.
Page 79
She could hear them at the other end of the village laughing and yelling and knew that they were celebrating with food and native beer--knowledge which only increased her apprehension.
Page 84
In the center of the clearing below her, clearly visible in the bright moonlight, she saw fully twenty huge, manlike.
Page 102
Keeping close to the river where he hoped to find Bara or Horta approaching or leaving a drinking place he came at last upon the strong odor of the Wamabo village and being ever ready to pay his hereditary enemies, the Gomangani, an undesired visit, he swung into a detour and came up in the rear of the village.
Page 109
He suddenly realized that this poor weak she could not keep up with them and that if they traveled at her slow rate they might be too late to render assistance to the Tarmangani, and so without more ado, the giant anthropoid picked Bertha Kircher bodily from the ground and swung her to his back.
Page 123
He fingered the instruments and the control, half hoping and half fearing that he would alight upon the combination that would put the machine in flight.
Page 148
He had come upon the rift at almost the exact spot at which he had clambered from it weeks before, and there he saw, just as he had left it, just, doubtless, as it had lain for centuries, the mighty skeleton and its mighty armor.
Page 151
There is nothing the matter with you.
Page 163
Numa of the lion pit turned a friendly glance in Tarzan's direction, rubbed his head against the ape-man's side, and then directed his snarling countenance toward the two hunters.
Page 164
He of the black coat tremendously outclassed his adversary in point of size and strength as well as in ferocity.
Page 179
The men urged on their own beasts, who growled and whined but hesitated to charge.
Page 180
"I hope so," he said, "though I am not at all sure about people who travel about with lions and are afraid of parrots.
Page 193
The poor slaves they had captured were, of course, compelled to carry all the camp equipage and loot and thus heavily burdened, half starved and without water, they soon commenced to die like flies.
Page 219
A few yards to the west he could see the flickering light of the flares of a winding street, and toward this.
Page 220
But finally came a moment which he felt propitious and though with inward qualms, it was with outward calm that he commenced the descent to the street below.
Page 234
What chance have we below? You came that way," and he turned toward the girl.
Page 236
The ape-man was conscious of a very decided feeling of relief.