Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 122

avasi
silmänsä ihmetellen katsellakseen kuollutta petoa toverinsa takaa.
Kauniin pään kohotessa Apinain Tarzan haukkasi ilmaa epäuskoisessa
kummastuksessa. Oliko hän hullu? Eihän se voinut olla se nainen, jota
hän rakasti. Mutta kukaan muu se ei tosiaan ollut.

Ja sitten nainen nousi, ja mies kaappasi hänet syliinsä suudellakseen
häntä, ja äkkiä näki apinamies punaista murhan verisen usvan läpi,
vanhan arven hänen otsallaan polttaessa tulipunaisena hänen ruskeaa
ihoansa.

Hänen villeillä kasvoillaan oli peloittava ilme, kun hän sovitti
myrkytetyn vasaman jouseensa. Julma valo kiilui noissa harmaissa
silmissä hänen tähdätessään suoraan alapuolella olevan, mitään
aavistamattoman miehen selkään.

Hetkiseksi hän vilkaisi kiilloitettua vasamaa pitkin, vetäen jousen
jänteen kauaksi taaksepäin, jotta nuoli lävistäisi sydämen, johon se
oli tähdätty.

Mutta hän ei päästänyt turmiollista sanansaattajaa. Verkalleen vaipui
nuolen kärki, arpi haihtui ruskealta otsalta, jousen jänne höltyi, ja
pää kumarassa kääntyi Apinain Tarzan surumielin viidakkoon wazirien
kylää kohti.




KOLMASKOLMATTA LUKU

Viisikymmentä hirveätä miestä


Muutamia pitkiä minuutteja seisoivat Jane Porter ja William Cecil
Clayton ääneti katsellen pedon kuollutta ruumista, sittenkun olivat
juuri viimeisessä silmänräpäyksessä sen kynsistä pelastuneet.

Tyttö puhui ensimmäiseksi äskeisen sisällisestä pakosta tekemänsä
tunnustuksen jälkeen.

"Ken se saattoi olla?" kuiskasi hän.

"Jumala tietää!" vastasi mies vain.

"Jos hän on ystävä, niin miksei hän näyttäydy?" jatkoi Jane. "Eikö
pitäisi kutsua häntä ja edes kiittää?"

Konemaisesti totteli Clayton, mutta ei kuulunut mitään vastausta.

Jane Porteria puistatti. "Salaperäinen viidakko", jupisi hän. "Kauhea
viidakko. Se toistaa ystävyydenilmaisutkin kamalin keinoin."

"Meidän olisi parasta palata suojaan", sanoi Clayton. "Siellä olet
toki hiukan paremmin turvassa. Minusta ei ole minkäänlaista turvaa",
lisäsi hän katkerasti.

"Älä puhu niin, William", pyysi tyttö kiireesti, kovin pahoillaan
haavasta, jonka oli sanoillaan iskenyt. "Sinä teit minkä voit. Olet
ollut jalo, uhrautuva ja urhea. Ei ole sinun syysi, että et ole
yli-ihminen. Olen tuntenut vain yhden ainoan miehen, joka olisi
voinut tehdä enemmän kuin sinä. Sanani olivat vastavaikutuksen
tuottamassa kiihtymyksessä huonosti valitut, -- en halunnut sinua
haavoittaa. Toivon ainoastaan meidän molempain kerta kaikkiaan
käsittävän, että minä en koskaan mene kanssasi naimisiin... Sellainen
avioliitto olisi huono teko."

"Luulen käsittäväni", vastasi Clayton. "Älkäämme puhuko siitä enää --
ainakaan ennenkuin olemme jälleen sivistyneessä maailmassa."...

Seuraavana päivänä Thuranin tila paheni. Hän houraili melkein
lakkaamatta. He eivät voineet tehdä mitään auttaakseen häntä eikä
Clayton ollut kovin halukas mitään yrittämäänkään Tytön puolesta
hän pelkäsi venäläistä -- sydämensä pohjasta hän toivoi, että
mies kuolisi. Ajatus, että hänelle itselleen tapahtuisi jotakin,
mikä jättäisi tytön kokonaan tuon pedon armoille, herätti hänessä
suurempaa levottomuutta kuin mahdollisuus, että Janea odotti melkein
varma kuolema, jos jäisi aivan yksikseen julman aarniometsän
liepeille.

Englantilainen kiskoi raskaan keihään leijonan ruumiista, joten
hän sinä aamuna mennessään viidakkoon metsästämään liikkui paljoa
turvallisemmin tuntein kuin koskaan ennen tälle villille rannikolle
joutumisensa jälkeen. Senpä vuoksi hän eteni kauemmaksi kuin ennen
milloinkaan.

Ollakseen mahdollisimman kaukana kuumeesta hulluna hourailevasta
venäläisestä Jane Porter oli astunut suojasta puun juurelle --
kauemmaksi hän ei uskaltanut lähteä. Täällä hän Claytonin häntä
varten rakentamain

Last Page Next Page

Text Comparison with The Mad King

Page 6
And," he added ruefully, "I've heard so much about the brigands that infest these mountains.
Page 44
"Even if you was what you are dreaming, it wouldn't pay me," he said.
Page 48
The wounding of the youth had delayed them just enough to preclude their making this temporary refuge in safety.
Page 54
"Shortly after my car fell upon you I was mistaken for the fugitive King Leopold by the young lady whose horse fell into the ravine with my car.
Page 66
"In the meantime the Prince Regent must continue to rule.
Page 80
" "He is not Leopold," said one of the officers who had accompanied the prince from Peter's camp.
Page 103
" "You may be assured that we shall never forget," replied another voice that Barney recognized at once as belonging to Prince Peter of Blentz, the one time regent of Lutha.
Page 109
From the advancing party came a satisfactory reply.
Page 110
Altogether the face was one not easily to be forgotten.
Page 122
He dared not, for he knew that any moment the sentry upon the post from which he had been taken would.
Page 136
Half the troopers preceded her, the balance following behind.
Page 148
He called to them in a loud and threatening tone.
Page 154
Another, just behind, ran upon him, and the two rolled over together with their riders.
Page 166
The officer mumbled an apology, saluted, and turned toward the door.
Page 169
"To Blentz, your majesty," replied Butzow, "to demand an audience.
Page 171
"He has treated me with every consideration and respect, and I am convinced that he was not a willing party to my arrest and forcible detention at Blentz; or," she added, "if he was, he regretted his action later and has made full reparation by bringing me to Lustadt.
Page 192
The American raised his revolver and, taking careful aim, fired.
Page 195
The king must sign such a release and also a sanction of her marriage to Barney Custer, of Beatrice.
Page 200
The old fellow grinned and shook his head, as one who appreciates in anticipation the consummation of a good joke.
Page 202
The princess was busy up to the last minute.