Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 114

tuliaseet ja
ampumavarat oli viety loordi Tenningtonin veneeseen, ja seurueella
oli kyllin aseita puolustukseen ja metsästääkseen ravinnokseen
isojakin otuksia.

Professori Archimedes O. Porter oli heidän ainoa välitön
levottomuudenaiheensa. Omassa mielessään varmasti vakuutettuna, että
joku ohikulkeva höyrylaiva oli pelastanut hänen tyttärensä, hän
hylkäsi viimeisenkin pelonhäivän tämän kohtalosta ja uhrasi koko
jättiläisneronsa yksinomaan niiden merkillisten ja vaikeatajuisten
tieteellisten ongelmain mietiskelyyn, joita hän piti ainoana sopivana
hengenravintona hänenlaiselleen oppineelle. Hänen sielunsa näkyi
olevan vastaanottamaton kaikkien ulkonaisten seikkojen vaikutukselle.

"Koskaan", sanoi uupunut herra Samuel T. Philander loordi
Tenningtonille, "koskaan ei professori Porter ole ollut vaikeammin
hoivattava... hm, melkeinpä sanoisin, että hän on mahdoton. Kah,
juuri tänä aamuna, sittenkun minun oli täytynyt lyhyeksi puoleksi
tunniksi jättää silmälläpitoni, hän oli palatessani kokonaan
kateissa. Ja, hyväinen aika, mistä luulette, paras loordi, minun
hänet löytäneen? Lähes kilometrin päästä valtamereltä, hyvä herra,
eräästä pelastusveneestä, jota hän souti poispäin kuin henkensä
edestä. En tiedä, kuinka hän oli saavuttanut tuonkaan mahtavan
välimatkan rannasta, sillä hänellä oli vain yksi airo, jolla hän
hilpein mielin souteli kaarissa.

"Kun yksi merimiehistä oli toisella veneellä soutanut minut
hänen luokseen, vihastui professori kovin ehdotuksestani, että
heti palaisimme maihin. 'Todellakin, kelpo Philander', sanoi hän,
'kummastuttaa minua, herraseni, että te, joka itsekin olette
oppinut mies, näin rohkenette ehkäistä tieteen edistymistä.
Olin eräistä astronomisista ilmiöistä, joita olen huolellisesti
tarkannut muutamien viimeksi kuluneiden troopillisten öiden aikana,
johtamaisillani ihan uuden tähtisumua selittävän otaksuman, joka
varmasti herättää ääretöntä hämmästystä tieteellisessä maailmassa.
Tahdon tutkia erästä oivallista kirjoitelmaa Laplacen hypoteesista;
se kirjoitelma on tietääkseni eräässä yksityisessä kokoelmassa
New Yorkissa. Teidän väliintulonne, herra Philander, aikaansaa
korvaamattoman viivytyksen, sillä minä olin juuri soutamassa sitä
kyhäelmää noutamaan.' Ja vain mitä suurimmalla vaivannäöllä sain,
väkivaltaan turvautumatta, houkutelluksi hänet palaamaan rannikolle",
päätti herra Philander puheensa.

Neiti Strong ja hänen äitinsä olivat hyvin uljaita huolimatta petojen
hyökkäysten pelon tuottamasta jännityksestä. Eivätkä he kyenneet yhtä
kerkeästi, kuin muut, uskomaan selitystä, että Jane, Clayton ja herra
Thuran oli turvallisesti pelastettu merestä.

Jane Porterin Esmeralda itkeskeli alati sen julman kohtalon vuoksi,
joka oli eroittanut hänet hänen "poloisesta pikku sydänkäpysestään".

Loordi Tenningtonin laajasydäminen hyväluontoisuus ei häntä
hetkeksikään jättänyt. Hän oli yhä sama hilpeä isäntä, joka
alituisesti huolehti vieraittensa mukavuudesta ja ratosta. Ja
huvialuksensa miehistölle hän pysyi yhä oikeamielisenä, mutta lujana
komentajana, -- ei ollut kysymystä viidakossa enempää kuin oli ollut
_Lady Alicellakaan_ siitä, kenelle kuului lopullinen määräämisvalta
kaikissa tärkeissä kysymyksissä ja kaikissa vaikeissa, tyyntä ja
järkevää johtajaa vaativissa tilanteissa.

Jos tämä hyvin järjestetty ja verrattain turvallisesti elelevä seurue
haaksirikkoisia olisi nähnyt repaleisen, pelonalaisen kolmikon
joitakuita kilometrejä etelämpänä heistä, olisivat he tuskin
tunteneet näitä sen pienen kerhon moitteettomiksi jäseniksi, joka
ennen oli _Lady Alicella_ nauranut ja leikkinyt.

Clayton ja herra Thuran olivat melkein alasti, niin risaisiksi olivat
repeilleet heidän vaatteensa sotkuisen viidakon okaisissa pensaissa
ja takkuisessa ruohossa, jonka läpi heidän täytyi tunkeutua etsimään
yhä vaikeammin hankittavia ruokavaroja.

Jane Porterin ei tietenkään ollut tarvinnut lähteä näille vaikeille
retkille, mutta

Last Page Next Page

Text Comparison with Tarzan the Terrible

Page 3
monsters, but as there were hippopotami, rhinoceri, and elephants in great numbers in and about the marsh he was never positive that the forms he saw were not of these.
Page 13
They then advanced toward the ape-man addressing him earnestly as though endeavoring to convey to him some important information.
Page 14
Tarzan explained to his companions the purpose of his mission but neither could give him any slightest thread of hope to weave into the fabric of his longing.
Page 28
Es-sat was unarmed--Pan-at-lee had seen to that--but at Om-at's side swung a sheathed knife which he made no effort to draw.
Page 51
He found Es-sat in your cave and killed him.
Page 83
As they were leaving the precincts devoted to the worship of their deity, the ape-man noticed a small but rather ornate building that stood entirely detached from.
Page 104
In the thick of the fight the smooth brown skin of the stranger mingled with the black bodies of friend and foe.
Page 111
"It should be easy to outwit such as these.
Page 131
But he would have her yet--that the high priest swore in the names of Jad-ben-Otho and all the demons of his faith.
Page 133
It lay just ahead and a few strokes brought him to it--cautious strokes that brought forth no sound from the yielding waters.
Page 152
"We must not be seen by the creature," said one of the priests.
Page 157
The next step was fire.
Page 161
The bog! The frightful bog! I have searched its shores for a place to cross until I have entirely circled the hideous country.
Page 177
There was a sudden twist, the snapping of a bone and an agonized scream, then the warrior was lifted bodily from his feet and held as a shield between his fellows and the fugitive as the latter backed through the gateway.
Page 189
" The GRYF and his riders heard the shout though not the words.
Page 194
And so these two men accepted their relief without question and hastened away to their pallets.
Page 198
Now, if we but had the false Dor-ul-Otho in our power all Pal-ul-don would be at our feet.
Page 206
As she looked upon him standing there so straight and wonderful and brave among his savage captors her heart cried out against the cruelty of the fate that had overtaken him.
Page 210
It was the morning of the last day that, as they were breaking camp to take up the march, a deep bellow thundered from a nearby grove.
Page 211
Its tough, armored hide was impregnable to their knife thrusts while their thrown clubs rattled from it as futilely as if hurled at the rocky shoulder of Pastar-ul-ved.