Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 111

ei ole helppoa -- voi vaatia
päiväkausia; mutta lopuksi luulen voivani toimittaa sinut muurien
ulkopuolelle. Tule! Pian ne etsivät minua täältä, ja jos tapaavat
meidät yhdessä, niin olemme molemmat hukassa, -- ne tappavat minut,
jos luulevat, että olen ollut jumalalleni uskoton."

"Sitten sinun ei tule antautua siihen vaaraan", vastasi Tarzan
nopeasti. "Minä palaan temppeliin, ja jos voin taistelemalla raivata,
itselleni tien vapauteen, niin mikään epäluulo ei lankee sinuun."

Mutta neitonen ei tahtonut sitä sallia ja sai hänet vihdoin
suostutelluksi seuraamaan itseänsä sanomalla, että he olivat
jo viipyneet holvissa liian kauan voidakseen välttää epäluuloa
kohdistumasta häneen, ylipapittareen, vaikka palaisivatkin temppeliin.

"Minä kätken sinut ja palaan sitten yksinäni", sanoi tyttö "ja kerron
heille olleeni kauan tainnoksissa sen jälkeen, kun surmasit Than,
joten en tiedä minne pakenit".

Ja niin La opasti hänet mutkikkaiden, hämäräin käytäväin kautta,
kunnes he vihdoin saapuivat pieneen huoneeseen, johon tuli hiukan
valoa katon kiviristikosta.

"Tämä on kuolleiden kammio", sanoi hän. "Kenenkään mieleen ei
juolahda sinua täältä etsiä -- ne eivät rohkenisi. Minä palaan pimeän
tultua. Silloin olen ehkä keksinyt suunnitelman, jotta pääset pakoon."

Tyttö oli mennyt, ja Apinain Tarzan oli yksinään kuolleiden
kammiossa, kauan sitten kuolleen kaupungin, Oparin, alla.




YHDESKOLMATTA LUKU

Oman onnensa nojassa


Clayton uneksi juovansa kyllikseen vettä, siemauksittain puhdasta,
suloista, raikasta vettä. Hän vavahti valveille ja huomasi
olevansa likomärkä, veden valuessa virtanaan hänen ruumiilleen ja
ylöskäännetyille kasvoilleen. Rankka, troopillinen sadekuuro huuhteli
heitä. Hän avasi suunsa ja joi. Samassa hän tunsi itsensä niin
virkistyneeksi ja voimistuneeksi, että kykeni kohottautumaan käsiensä
varaan. Hänen jaloissaan virui herra Thuran. Kyynärän, parin verran
peremmällä makasi Jane Porter surkeassa tilassa, pienessä mykkyrässä
veneen pohjalla -- aivan hievahtamatta. Clayton luuli, että hän oli
kuollut.

Äärettömän vaivaloisesti hän vapautti itsensä Thuranin kahlehtivasta
ruumiista ja ryömi uudistunein voimin tyttöä kohti. Hän kohotti
tämän päätä veneen karkeilta pohjalaudoilta. Tuossa poloisessa nälän
näivetyttämässä olennossa saattoi vieläkin olla elon kipuna. Hän ei
voinut hylätä kaikkea toivoa, vaan tarttui veden liottamaan riepuun
ja pusersi kallisarvoisia pisaroita tuon kammottavan haamun huulien
lävitse, joka vain muutamia lyhyitä päiviä sitten oli säteillyt
onnellisen nuoruuden ja huikaisevan kauneuden hohtavaa elämää.
Vähään aikaan ei ollut mitään merkkiä palaavasta hengityksestä,
mutta vihdoin palkitsi hänen ponnistuksensa heikko värähdys puoliksi
sulkeutuneissa luomissa. Hän hieroi laihoja käsiä ja pakotti vielä
muutamia vesipisaroita kuivettuneeseen kurkkuun. Tyttö avasi silmänsä
katsellen häntä pitkän aikaa ennenkuin saattoi muistaa ympäristönsä.

"Vettä?" kuiskasi hän. "Olemmeko pelastuneet?"

"Sataa", selitti toinen. "Voimme ainakin juoda. Vesi on jo elvyttänyt
meidät molemmat."

"Herra Thuran?" kysyi tyttö. "Hän ei siis tappanutkaan sinua? Onko
hän kuollut?"

"En tiedä", vastasi Clayton. "Jos hän elää ja tämä sade toivuttaa
hänet..." mutta hän keskeytti puheensa siihen, muistaen liian
myöhään, ettei saanut lisätä kauhuja, joita tyttö jo oli kestänyt.

Tämä arvasi kuitenkin, mitä hän oli aikonut sanoa.

"Missä hän on?" kysyi hän.

Clayton nyökäytti päätänsä veneen pohjalla lojuvaa venäläistä kohti.
Kotvan aikaan ei kumpikaan

Last Page Next Page

Text Comparison with Pellucidar

Page 6
I was in Pellucidar.
Page 11
One of them was rapidly overhauling him, his back-thrown spear-arm testifying to his purpose.
Page 26
I was minded to inquire into his hereditary fitness to design battleships; but inasmuch as I already knew that his father had been a minister in a back-woods village far from the coast, I hesitated lest I offend the dear old fellow.
Page 28
I wanted her christened the Perry in honor both of her designer and that other great naval genius of another world, Captain Oliver Hazard Perry, of the United States Navy.
Page 37
In utter silence they conversed, for they have no oral speech since they are without auditory nerves.
Page 41
Here we found ourselves facing the same cold, cruel tribunal.
Page 46
I was full of my scheme when we entered Phutra and I was conducted directly to the great audience-chamber.
Page 50
Ghak was to remain at home to receive the various delegations which we invited to come to Sari on the business of the federation.
Page 56
The way was most difficult, since shortly after leaving the river I encountered lofty cliffs split by numerous long, narrow fiords, each of which necessitated a considerable detour.
Page 65
I bear a token from Kolk to his father, which will prove that I am a friend.
Page 70
Their skins, where skin showed, were white.
Page 76
"Tell your warriors to throw rocks down upon them!" At my words the others of the first line, who had been interested spectators of my tactics, seized upon great boulders or bits of rock, whichever came first to their hands, and, without waiting for a command from Gr-gr-gr, deluged the terrified cave men with a perfect avalanche of stone.
Page 84
I had no difficulty in following the directions given me by Juag, the name by which Dacor's friend said he was called.
Page 99
Then I grasped the remnant of leash that hung about his neck and urged him forward upon the trail.
Page 106
He had seen how it had guided me across the water to the very coast that I desired to reach, and so he had implicit confidence in it.
Page 124
at sight of the smoke and the iron balls I landed a couple of hundred red warriors and led them to the opposite end of the hill into the tunnel that ran to its summit.
Page 126
Before we reached the plain of Phutra we were discovered by a company of Sagoths, who at first stood to give battle; but upon seeing the vast numbers of our army they turned and fled toward Phutra.
Page 130
The Luanians had not, of course, been ignorant of all that had been going on in the domains of their nearest and dearest enemies.
Page 133
Around Sari and Amoz the men are domesticating the great striped antelope, the meat of which is most delicious.
Page 134
Everything is yet in the early stages of development; but with the science of the outer-world twentieth century to draw upon we are making rapid progress, and with all the faults and errors of the outer world to guide us clear of dangers, I think that it will not be long before Pellucidar will become as nearly a Utopia as one may expect to find this side of heaven.