Tarzanin paluu Seikkailukirja Afrikan aarniometsistä

By Edgar Rice Burroughs

Page 109

tulenpalvelija mielipuolen
kymmenkertaisella voimalla. Vimmatussa verenhimossaan oli hirviö
muuttanut luonteensa ja tullut villiksi pedoksi, unohtanut vyöstään
riippuvan tikarin ja ajatteli vain luonnonaseita, joilla sen
eläimellinen alkutyyppi oli taistellut.

Mutta vaikka hän osasikin erinomaisesti käyttää hampaitaan ja
käsiään, tapasi hän toisen, vielä paremmin niissä villeissä
sotatavoissa koulutetun, joihin hän oli palannut; sillä Apinain
Tarzan tarttui häneen, ja he kierähtivät lattialle repien ja raastaen
toisiansa kuin kaksi urosapinaa, sillä välin kun muinaisaikainen
papitar seisoi seinää vasten litistyneenä, silmät ammollaan ja pelon
lumoissa, katsellen jalkojensa edessä, möriseviä, reuhtovia petoja.

Vihdoin hän näki muukalaisen puristavan mahtavalla kädellä
vastustajaansa kurkusta ja työntäessään pedon päätä kauas taaksepäin
sivaltavan iskun toisensa perään sen ylöspäin käännetyille kasvoille.
Hetkistä myöhemmin hän paiskasi hiljentyneen ruhon luotaan ja nousten
pystyyn ravisti itseänsä kuin iso leijona. Hän laski jalkansa
edessään olevalle ruumiille ja kohottaen päänsä aikoi kajahduttaa
heimonsa voitonhuudon, mutta kun hänen silmänsä osuivat yläpuolella
olevaan, ihmisuhrien temppeliin vievään aukkoon, hillitsi hän
aikomuksensa.

Tyttö, jonka pelko näiden kahden miehen taistellessa oli puoliksi
puuduttanut, alkoi ajatella otaksuttavaa kohtaloansa nyt, kun hän,
mielipuolen kynsistä kylläkin vapauduttuaan, oli joutunut miehen
käsiin, jonka hän hetkistä aikaisemmin oli ollut surmaamaisillaan.
Hän etsi jotakin pelastuskeinoa. Haarautuvan käytävän musta suu oli
lähellä, mutta kun hän kääntyi sinne syöksemään, osuivat apinamiehen
silmät häneen, ja nopealla harppauksella oli Tarzan hänen vieressään,
ja pidättävä käsi laskeutui hänen käsivarrelleen.

"Odota!" sanoi Apinain Tarzan Kerchakin heimon kielellä.

Tyttö katsahti häneen kummastuneena.

"Kuka olet sinä", kuiskasi hän, "joka puhut ensimmäisen ihmisen
kieltä?"

"Minä olen Apinain Tarzan", vastasi toinen ihmisenmuotoisapinain
äänteillä.

"Mitä minusta tahdot?" jatkoi nainen. "Miksi pelastit minut Than
kynsistä?"

"En voinut nähdä naista surmattavan." Vastaus oli puolittain kysymys.

"Mutta mitä aiot minulle nyt tehdä?" jatkoi tyttö.

"En mitään", vastasi toinen, "mutta sinä voit tehdä jotakin minun
hyväkseni -- voit opastaa minut pois tästä paikasta ja auttaa
vapauteen". Tarzan teki tämän ehdotuksen laisinkaan ajattelematta,
että tyttö suostuisi. Hän oli aivan varma, että uhritoimitus jatkuisi
siitä kohdasta, jossa se oli keskeytetty, jos ylipapitar saisi pitää
päänsä, vaikka hän oli yhtä vakautettu, että he tapaisivat siteistään
päästetyn ja pitkällä tikarilla varustetun Apinain Tarzanin paljoa
vaikeammin käsiteltävänä uhrina kuin aseeton ja köytetty Tarzan oli
ollut.

Tyttö katseli häntä pitkän aikaa ennenkuin vastasi.

"Sinä olet hyvin omituinen mies", sanoi hän. "Olet sellainen mies,
josta olen uneksinut siitä asti, kun olin pieni tyttö. Olet sellainen
mies, jollaisia otaksun kansani esi-isäin olleen sen suuren heimon,
joka rakensi tämän mahtavan kaupungin villimaailman poveen, jotta
voisivat riistää maan uumenista ne satumaiset rikkaudet, joiden
vuoksi olivat uhranneet etäisen sivistyksensä.

"En voi käsittää, miksi ensiksikin riensit minut pelastamaan, enkä
nyt ymmärrä, miksi sinä saatuasi minut valtaasi et halua kostaa
minulle, että olin tuominnut sinut kuolemaan -- melkein surmannut
sinut omakätisesti."

"Otaksun", vastasi apinamies, "että seurasit vain uskontonne
opetuksia. En voi siitä moittia _sinua_, ajattelenpa uskonnostasi
mitä tahansa. Mutta ken olet? Minkä kansan keskuuteen olen joutunut?"

"Minä olen

Last Page Next Page

Text Comparison with The Monster Men

Page 10
At times he was scarcely civil to those about him, and never now did he have a pleasant word or a caress for the daughter who had been his whole life but a few short months before.
Page 13
I mean that he should try to usurp the functions of the Creator I could never have believed, but my knowledge of him, coupled with what you have said, and the extreme lengths to which he has gone to maintain absolute secrecy for his present experiments can only lead to one inference; and that, that his present work, if successful,.
Page 21
As von Horn and Professor Maxon talked together in the laboratory before the upsetting of vat Number Thirteen, a grotesque and horrible creature had slunk from the low shed at the opposite side of the campong until it had crouched at the flimsy door of the building in which the two men conversed.
Page 27
Again and again he hurled the monstrous thing upon the unyielding wood, until at last it hung helpless and inert in his clutches, then he cast it from him, and without another glance at it turned toward the girl.
Page 39
" The Malay was thinking fast, and could von Horn have guessed what thoughts raced through the tortuous channels of that semi-barbarous brain he would have wished himself safely housed in the American prison where he belonged.
Page 41
Twice he had been on the point of springing upon the man, but both times the other's eyes had met his and something which he was not able to comprehend had stayed him.
Page 42
The thought of the horror that his presence would arouse within her, the knowledge that she would look upon him as a terrifying monstrosity, added new fuel to the fires of hate that raged in his bosom.
Page 43
At length, however, he slowly comprehended that no act of his would change the hideous fact of his origin; that nothing would make him acceptable in her eyes, and with a shake of his head he arose and stepped toward the living room to continue his search for the professor.
Page 48
An expression of pain crossed his features, and he shuddered--but not from fear.
Page 49
"Can it be that our men have mutinied?" He thought the six with Bududreen were carrying out their part in a most realistic manner, and a grim smile tinged his hard face.
Page 52
As the two approached the campong quiet seemed to have again fallen about the scene of the recent alarm.
Page 53
He saw that the soulless thing within was endowed with a kindlier and more noble nature than he himself possessed.
Page 54
Von Horn passed quickly to the low shed in which the remainder of the eleven were sleeping.
Page 62
To leave them here in the campong would mean the immediate death of Professor Maxon and the Chinaman.
Page 75
Cutting and jabbing they hewed their way through the solid ranks of the enemy, until Muda Saffir, seeing that defeat was inevitable turned and fled toward his prahu.
Page 78
As the man stepped backward to recover his equilibrium both feet struck the obstacle.
Page 84
Like a flash she dove once more and, turning, struck out rapidly straight back beneath the oncoming boat.
Page 87
The brief experience he had had with Number Thirteen during the fight in the bungalow had rather warmed his wrinkled old heart toward the friendless young giant, and he was a sufficiently good judge of human nature to be confident that the girl would be comparatively safe in his keeping.
Page 106
"Who are you and what do you want?" asked one.
Page 126
Him white man, alsame Mlaxon.